Tällä kertaa Classic Motorshow esittely painottuu Alpine-osastoon.
Idea Alpine-osastosta syntyi jo yli kaksi vuotta sitten, kun uuden Alpinen valmistus varmistui. Haaveena oli tietysti saada uusi malli näytille vaikka arvattavissa oli, ettei se ehkä onnistuisi. Osastoa ei kuitenkaan toteutettu vielä silloin, koska yhdessä muiden ranskalaisten kerhojen kanssa haluttiin rakentaa yhteinen osasto ja tietoon oli tullut, ettei uusia malleja edes ehtisi tulemaan ulos tuotantoputkesta.
Ajatus osastosta laitettiin odottamaan otollisempaa hetkeä. Kun tämän vuoden tapahtuman suunnittelu alkoi, niin ranskalaiset kerhot halusivat tehdä uudelleen yhteisosaston, koska se oli ollut menestys ja voittanut parhaimman osaston tittelin. Itse mietin, että jos meidän kerhon tila menee Avenuen käyttöön, niin mitenkähän sitten voisi saada tilaa Alpine-osastolle. Tämä ongelma ratkesi kysymällä ja siihen tarjoutui hyvä tilausuus, kun syksyllä Mobiliassa pidetyssä kerhojen palaverissa oli paikalla myös Motorshow’ta järjestävän tahon edustaja. Heiltä löytyi kiinnostusta Alpine-osastoa kohtaan ja saimme siihen sopivan määrän tilaa. Tila siis oli varmistunut ja kerholaisilta löytyisi riittävä määrä esille pantavaa, joten seuraavaksi otettiin yhteyttä maahantuojaan, jotta selviäisi uuden Alpinen tilanne. Valitettavasti autoa ei ollut saatavilla ja kun Retro reissun yhteydessä vierailimme Alpine-kaupassa, niin siellä selvisi, että ensimmäiset autot olisivat tulossa tuotannosta maaliskuun lopussa eli todellakaan ei mitään mahdollisuutta. Osaston suunnittelussa oli oikeastaan kaksi pääperiaatetta, sen pitäisi olla yksinkertainen ja keskittyä autoihin. Koska tarkoitus ei ollut kilpailla Avenuen kanssa, niin korkealentoiset ajatukset erilaisesta rekvisiitasta unohdettiin nopeasti. Autoja oli ajatus saada osastolle 10 mutta näin jälkikäteen täytyy todeta, että se olisi mennyt survomiseksi. Autoja oli tulossa 9 mutta työesteen takia se väheni yhdellä rakennuspäivänä. Alun perin olin varautunut käyttämään omaa autoani pelivarana eli aina on hyvä olla varasuunnitelma viimehetken yllätyksiin. Osaston rakentamisessa autojen sijoittelulla on oleellinen merkitys ja sitä suunniteltiin paperin ja autoja esittävien paperipalojen kanssa. Pienoismallit olisivat toki olleet parempia mutta ei sattunut olemaan niin montaa Alpinea. Vaikka kokeilin erilaisia versiota ja lopulta kirjaisin mukaan otettavalle lapulle järjestyksen, niin yhden auton pois jäänti laittoi pakan uusiksi. Lisäksi autojen asettelu oikeasti osastolle antaa kuitenkin erilaisen vaikutelman. Ja arvatenkin värien paikkoja säädeltiin vielä viime hetkessä. Banderolli oli oikeastaan ainoa ”sisustuselementti”, joka päätettiin hankkia. Tilataan banderolli kuulostaa pikku jutulta, mutta sekin vaatii suunnittelua. Mistä löytyy Alpine-fontti, no ei mistään ainakaan siihen hätään ja itseasiassa asiaa hieman tutkittua näytti siltä, että sellaista ei varsinaisesti edes ole. Valittiin siis sellainen, joka on ok. Logon suhteen ongelma oli löytää vektorimuodossa oleva logo, koska lopullisessa painotuotteessa se olisi noin metrin korkea, niin mikään tavallinen kuva ei siihen kävisi, koska lopputulos olisi karmea. Yksi löytyi mutta sekin käytti sellaista formaattia, ettei omassa koneessa ollut ohjemaa, joka sen olisi avannut järkevästi. Onneksi netistä löytyy hyviä konvertointisivustoja. Sitten on vielä tekijänoikeus näkökulma eli saisiko logoa käyttää. Koska kyseessä ei ollut kaupallinen käyttö, niin katsoimme asian olevan ok. Tosin en edes tiedä, kuka oikeasti omistaa oikeudet Alpine-logoon olettaisin, että Renault. Tässä kohtaa on hyvä kiittää kaikkia autonsa tuoneita, suuret kiitokset heille! Tällaisen osaston tekeminen ei onnistuisi ilman harrastajien vapaaehtoista toimintaa ja uhrauksia, sillä kerholla ei olisi varaa maksaa kaikkia kuluja, joita ihmisille syntyy. Paikalla kävi paljon ihmisiä, jotka kehuivat osastoa ja oli myös hienoa nähdä, miten kaikille autoille löytyi omat ihailijansa. Alpinet ovat yksilöitä ja hieman erilaiset varusteet ja väri tekevät niistä persoonallisia, vaikka rivissä onkin useampi auto. Erityiset kiitokset myös Miksulle, joka käytännössä yksin hoiti kerhon osaston järjestelyt Avenuelle ja kiitokset myös sinne autonsa tuoneille. Suuret kiitokset myös kaikille niille, jotka olivat myötävaikuttamassa osastojen onnistumiseen ja niille jotka olivat päivystämässä paikan päällä! Tapahtumassa vieraili miltei 20000 henkeä eli kävijöitä riitti. Ohessa kuvia, yllättävän vähän tuli otettua kuvia eli pitäisi muistaa, jos on itse järjestelijänä, niin sopii jonkun muun kuvaavan. | |
Alkupään kuvat näyttävät osaston rakentamista | |
Jukalla oli hienosti koottu kuvat auton rakentamisesta | |
Avenuella on yhteinen myyntipiste ranskalaisille kerhoille | R17 TS, hienosti entisöity ja museokatsastettu |
Rellun matkailukalustoa | Avenuen teemana oli piknic ja tässä esimerkkikattaus |
Tämä Esta löytyy parkkialueelta joka vuosi | |
Trubaduuri viihdytti Avenuella tänäkin vuonna | |
Uusi A110 oli mukana esitteen muodossa | |
Kuplat oli laitettu hienosti mallien aikajärjestykseen | |
Parhaaksi valittu osasto (Vanha Voima) | |
'Sydämen asialla' | |
Luulisi, että pirut antavat tälle kyytiä | |
Mutta eivät sittenkään riittävästi |