Neljä ensimmäistä kuvaa ovat alueen parkkipaikalta, jossa jo oli nähtävää kuin pienemmässä kokoontumisessa
Kalustoa edellisen vuosisadan alusta
Uusi R5 oli hyvin esillä useamman auton voimin. Vaikutti hyvin mielenkiintoiselta.
Näytillä oli myös A290
Alpine F1
Alpine rivistöt olivat edustavia ja suurin osa kävi radalla myös ajamassa muutakin kuin esittelykierrokset.
R5 Turbo kisakäyttöön
Torinoa näkyy tapahtumissa harvemmin
Voisi luulla, että on R25 mutta kannattaa katsoa tarkemmin
Lisää Amerikan mallistoa
R5 avomallina tulee myös harvemmin vastaan, täällä niitä oli useita
Keltainen Wind herätti ostohaluja eräällä matkalaisella
Mielenkiintoinen peräkärry. Kori oli tehty lasikuidusta. Joku voisi toteuttaa samalla idealla vaikka Estafeten, joka sitten voisi toimia kerhon liikuteltavana kahvilana
A610 on aina sen verran harvinainen juttu, että ansaitsee esittelyn
Vanha mestari antaa neuvoja, vaikka auton pyörittelystä päätellen ei niitä enää tarvita
Pari yleiskuvaa alueesta, vaikka jatkuisi vielä muutamalla kuvalla lisää
R7 on myöskin harvinaisempi näky tapahtumissa
Halukkaat pääsevät ajamaan paraatia radalle
Näitä näkyi vain yksi
Sieltä matalimmasta päästä