Kuukauden auto kesäkuu 2006 Renault Dauphine

Tämän kuukauden auto sisältää pari normaalista poikkeavaa ominaisuutta, joten pieni tiedote heti tähän alkuun. Dauphinehan on tämän vuoden synttärisankari, joten siinä olisi jo hyvä syy tähän malliesittelyyn. Idea ei kuitenkaan piile siinä, sen sijaan sivun lopussa on tärkeää tietoa ehkä juuri sinulle, mikäli olet aikeissa suunnata kohti Piikkiötä ja Grand Tour de Renault-tapahtumaa heinäkuun alkupuolella. Jos et kuitenkaan malta lukea juttua, niin kurkkaa saman tien tuonne alalaitaan, missään nimessä asiaa ei kannata sivuuttaa! Toinen asia koskee tämän auton mittakaavaa. Normaalisti nuuskin näitä pienoismalleja mittakaavassa 1:43. Se on yleisin keräilymittakaava ja sitä ovat edustaneet kaikki aiemmat mallimme. Niin tulee pääsääntöisesti tapahtuman myös jatkossa, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen, tämä auto on huomattavasti isompaa kokoa ja mittakaava on 1:18. Itse esikuvan tekniikkaan ja yksityiskohtiin en nyt puutu, ne löytyvät täydellisinä kerhosivuilta toisen linkin takaa. Kerron sen sijaan tähän alkuun hiukan yleistä asiaa mittakaavoista ja isojen mallien valmistajista. Jostain syystä yleisin pikkuautojen keräilymittakaava on yhden suhde neljäänkymmeneenkolmeen, siis tuttu 1:43. Jo vanhat 60- luvun leluautot kuten Corgi, Dinky jne. edustivat tätä mittakaavaa, joskin melko vapaasti. Usein tehdas teki ensin rasiat ja sen jälkeen leluautot valettiin rasiaan sopiviksi, mutta kooksi ilmoitettiin sitkeästi tuo 1:43. Lelujen muututtua yhä enemmän keräilymalleiksi, myös tämä 1:18 mittakaava on kasvattanut jatkuvasti suosiotaan ja mikä ettei olisi, mallit ovat yleensä erittäin kauniita, tarkkoja ja näyttäviä. Itse omistan vain muutaman tällaisen isomman auton ja syy on yksinkertainen; raja on vedettävä johonkin ja koska keräilyskaalani on jo muutenkin liian laaja, budjetti loppuisi heti alkuunsa jos ryhtyisin vielä määrätietoisesti haalimaan näitä isojakin malleja. Muutama näitä on tullut ostettua ja joskus harmittaa etten keskittynyt pelkästään näihin, ovat nämä niin mahdottoman hienoja. Samalla automäärä pysyisi paljon pienempänä, sillä näitä ei tehdä lainkaan siihen tahtiin kuin pienempiä versioita, toisaalta siinä jäisi useampi automalli kokonaan hankkimatta. Mittakaavan valinta ei ole suoraan hintakysymys, usein nämä varsin hienotkin mallit maksavat vain saman tai aavistuksen enemmän kuin 1:43 mallit. Muutama valmistaja, esim. AutoArt, tekee poikkeuksen paljon kovemmalla hinnallaan mutta mallit ovat myös todella tarkkoja, ralliautoissa eron huomaa parhaiten. Näiden 1:18 autojen ainoa todellinen haittapuoli on juuri iso koko, nämä vaativat paljon tilaa ja ainakin itselläni tilanpuute on jatkuvaa. Mutta kuten todettua, muutama poikkeus pitää itselleenkin sallia. Vaikka jokaisen keräilijän kannattaa linjata kokoelmansa jotenkin, esim. juuri mittakaavaan, ei pari poikkeusta maailmaa kaada. Joten jos näet jossain myynnissä vaikkapa juuri oman autosi mallin, älä turhaan mieti sitä mittakaavassa pysymistä vaan osta malli hyvällä omalla tunnolla. Seuraavalla kerralla se on melko varmaan jo myyty ja lisää ei tule. Oheisessa vertailukuvassa on rinnakkain kaksi Dauphinen pienoismallia, tämän jutun 1:18 malli sekä vertailuna tuo punainen joka on kokoa 1:43. Vielä sellainenkin asia, että nämä mittakaavat saattavat heitellä paljonkin eri valmistajien kesken. Ei kannata siis ryhtyä heti haukkumaan mallitehdasta jos hankkii eri valmistajilta saman auton mallit, mutta huomaakin että niissä on keskenään kokoeroja. Paras otanta saataisiin varmaan Alpinen A110- mallista joka löytyy lähes joka tehtaan mallistossa. Lopputuloksena olisi varmaankin todella monta, keskenään erikokoista, mutta silti 1:43 kokoluokan mallia. Tuon vertailun voisikin tehdä joskus tulevaisuudessa, mutta se on taas oma juttunsa, joten siirrytään Dauphinen pariin. Pitkä esipuhe varmaan paljasti jo sen, että olen hiukan vierailla vesillä. En oikein osaa vertailla tämän mallin laatua muihin vastaaviin koska kokemukset rajoittuvat vain muutamaan valmistajaan ja autoon. Isoja malleja valmistavat tällä hetkellä lähes kaikki mallitehtaat, niinpä sekä hinta- että laatuhaitari on melkoinen. Yleisin ja edullisin meillä myytävä iso malli on yleensä Italialainen Burago, mutta muitakin löytyy satunnaisesti. Solido ja Norev taitavat olla parhaita Renault- harrastajan vinkkelistä katsottuna, näillä tehtailla lienee paras valikoima ranskalaisautoja tällä hetkellä. Tosin juuri Buragolla on ainakin erittäin hyvä Megane Sport sekä pari vieläkin isompaa, 1:16 A110 Alpinea. Hinnaltaankin nämä kolme valmistajaa kulkevat melko tasatahtia, Burago on yleensä halvin, sen jälkeen tulevat Norev jne. aina siihen AutoArtiin. Pitää silti muistuttaa etteivät edulliset mallit suinkaan aina huonoja ole. Päinvastainen järjestys on paljon yleisempää. Tässä juttumme autossa on valmistajana Norev, tehdas on alkujaan Ranskalainen, mutta pääasiassa se teettää muiden tapaan mallinsa nykyään Kiinassa. Kuitenkin jo pakkauksessakin mainitaan ”Designed in France” ja usein totuus on, että mallinnus on parasta silloin kun suunnittelu on tehty esikuvan kotimaassa. Täysin vastaavasta autosta löytyi vain yksi isompi kuva, se on lainattu kirjasta ”Album Dauphine”, mutta tämäkin kuva osui ikävästi koko aukeamalle. Etualalla seisoo jutun pienoismalli, alkuperäiskuvaa ja ajan henkeä kunnioittaen mustavalkoisena. Nelivärikuvassa pienoismalli komeilee tienlaidassa jossain maaseudulla. Ilta on kovasti aurinkoinen ja saa tämän pienoismallinkin kiiltelemään mukavasti. Tämä ei ole kuvamanipulaatio vaan auton alkuperäispakkauksessa on taustana tämä maisema, oiva vaihtoehto myös mallin esillepanoon.
Kuten todettua, nämä isomman mittakaavan mallit ovat varsin näyttäviä ja sallivat joitain pieniä yksityiskohtia joiden toteuttaminen olisi pienemmässä mittakaavassa miltei mahdotonta. Tekniikan Maailman vuoden 1959 lehdestä löytyy koko sivun Dauphinen mainos jonka otsikossa todetaan; Ei liikaa kromia eikä turhia hevosvoimia mutta kuitenkin yliveto. Samassa mainoksessa siteerattiin useita eri autolehtien koeajoja, olihan malli silloin melko tuore uutuus. Jarruja, mukavuutta, näppäryyttä, muotoilua ja muita ominaisuuksia kehuttiin vuolaasti, mutta hauskin oli Osmo Kalpalan toteamus josta suora lainaus; ”nasta laudassa saattoi pyyhältää niin kuin olisi istunut kotona nojatuolissa”. Saattaisi niin toimittaja kuin autotehdaskin joutua EU:n hampaisiin tänä päivänä mikäli innostuisi puhumaan nasta laudassa ajamisesta… Ominaisuuksia emme sentään saa testattua tässäkään mittakaavassa mutta muotoilua ja kromin määrää voimme katsella oheisista kuvista. Esikuvana mallille on alkupään versio, ilman etuvilkkuja. Kori on tukevaa metallivalua, pikkunippelit, pohjalevy ja muu on pääasiassa muovia. Auton muotoiluhan on kaikkiaan hyvin sympaattinen ja herättää kirjoittajassakin hienoja muistoja nuoruusvuosilta. Kerrotaan niistä kuitenkin lisää vaikkapa kerholehdessä. Tätä mallia kelpaa katsella ihan joka suunnalta, niin kiiltävää ja nättiä on Norevin toteutus. Iso pienoismalli on helppo tapaus myös silloin kun alkaa liikaa lapsettaa; Auton yleisilme muuttuu helpolla kun siitä availee hiukan eri luukkuja, jättää niitä auki ja asettelee etupyörät vinoon. Varsin hyvä kikka saada vitriiniin pientä vaihtelua!
Isompi koko mahdollistaa myös auton luukkujen avaamisen. Tässä pääsemme kurkkimaan hiukan joka paikkaan, vain takaovet pysyvät kiinni. Keula on varsin tarkkaan mallinnettu, kaikki oleellinen on paikoillaan merkkiä myöten. Alaviistosta katsottuna näkyy hyvin myös töötti joka pilkottaa helmapellin alta. Hauskana yksityiskohtana todetaan pyöränkulmat jotka näyttävät olevan hiukan sekaisin. Kun katsotaan keulaa enemmän yläviistosta, nähdään samalla tuo erittäin onnistunut etupellin pokkaus. Ajovalot ovat yllättäen kirkkaat, yleensähän ne ovat aina keltaista mallia. Lyhtyjä koristaa kromireunus, samoin puskuri on kromattua muovia. Etuvilkkuja autossa ei siis vielä tässä vaiheessa ollut vaan ne löytyvät kyljistä, c- pilarien alta. Kun vaihdetaan kuvakulmaa vielä alemmas, alkavat ison mallin hauskuudet paljastua. Nyt äänimerkki näkyy oikein kunnolla, samoin siististi tehty rekisterikilpi ja sen alla oleva, metalliin valettu pokkaus joka on viimeistelty hopeamaalilla. Etuluukun saranointi näkyy myös hyvin. Tarkkaan katsottuna jo huomaa, että jotain muutakin pilkottaa auton alla. Ja kun rekisterikilpi telineineen käännetään auki, takaa paljastuu, kuten kuuluukin, vararengas vanteineen. Rengas on samaa, kaiketi vanhaa Michelinin kuviota kuin autossa alla olevat renkaatkin.
Enempää tuonne auton alle ei näe mutta sieltä löytyy myös bensatankki ja lyhyt pakoputkisto. Jonkinlaiset pyöräntuennatkin siellä on, mutta ne eivät häikäise laadullaan, mallinnus on ”sinne suuntaan” ja ne on valmistettu kevyestä muovista. Etupyörät kyllä kääntyvät hiukan ja ratti pyörii mukana, mutta kulma jää hiukan vajaaksi. Mutkaista tietä ei tällä ohjauksella pystyisi ajamaan. Etupelti on toki avattavaa mallia kuten jo yleiskuvistakin ilmeni. Sisäpuoleltakin kaikki näyttää tutulta jos oikean auton tavaratilaan on sattunut vilkaisemaan. Luukku aukeaa kuten pitääkin ja kätkee uumeniinsa pikkuruisen, kuuden voltin akun. Samasta kuvasta näkee hyvin myös tuulilasinpyyhkijöiden viimeistelyn. Toteutus on muovia, mutta pyyhkijän varsiin on valettu mm. kiinnikkeet, mutterit ja joukko muita pieniä yksityiskohtia. Samoin tavaratilassa näkyy hyvin tuo poikittain oleva tiiviste sekä pelleissä olevat pokkaukset.
Siirrytään takapäähän josta otin samat kaksi kuvakulmaa Alaviistosta erottaa hyvin tuon pakoputken ja myös öljypohjan. Yleisilmeeltään myös takapää on erittäin laadukas. Puskuri ja takavalot ovat muovia, erittäin hyvää työtä molemmat. Takapäässä moottorin ilmaritilät hallitsevat ilmettä ja nekin on toteutettu esimerkillisesti. Takaluukun, tässä tapauksessa siis konepellin, takareunassa näkyy pienet pokkaukset ja konepellin kromikahva. Hiukan enemmän yläviistosta näkyvät hyvin nuo edellä mainitut sivuvilkut. Samoin konepellin saranointi erottuu hyvin, mutta ei liikaa. Takalasin tiiviste erottuu myös hyvin ja se on vastaava kuin tuulilasissakin. Laatu on tässäkin kohtaa erittäin hyvää, tiiviste on mallinnettu huolella ja näyttää ihan paksulta kumilta. Rekisterikilpi on luonnollisesti ranskan mallia ja keskellä tönöttää tuo pyöreä rekisterikilven valo. Suomessa kilven muoto ja lainsäädäntö eivät tuollaista valon sijoitusta sallineet, joten kaiketi maahantuojan piti soveltaa oma suomiversionsa. Tästä löytyy faktaa ja hyvä valokuvakin vuoden 1957 Tekniikan Maailmasta: Pyöreitä lamppuja asennettiin kaksi kappaletta rinnakkain kilven yläpuolelle. Tekniikan Maailman versio poikkeaa tästä pienoismallista muutenkin hiukan, lehtikuvista näkyi hyvin miten ajovalojen alla oli etuvilkut jo vuonna-57. Myös vanteet olivat kaiketi suoraan 4CV:n alta. Jos jotakuta kiinnostaa tuo vanha koeajo, se löytyy lehden numerosta viisi/ 1957. Divarien tai rompetorien lehtipinkkojen penkomista helpottaa ehkä tieto, että saman lehden kannessa komeilee Renault Etoile Filante- turpiiniauto. Konepelti on siis myös aukeavaa mallia ja mikäs se siellä sisällä nököttääkään. Kyllä, hintaluokkaansa nähden melko hyvin mallinnettu moottorihan siellä lymyää omalla paikallaan. Kone on kokonaan muovia eikä niin hirveän pikkutarkka, mutta riittävän hyvä kuitenkin antaakseen sopivan viimeistellyn luonteen tälle mallille. Ja erottuuhan sieltä esim. tuo ns. ilmanpuhdistin, jota kuulemma myös kutsutaan oravanerottelijaksi. Minulle tuo ilmaus oli tuttu vain kilpa- autojen vapaavirtaussuotimista. Huomattavaa on myös, miten konehuoneessa olevat pyöränkotelot on pokattu ja uritettu. esikuvaa on mukailtu näissäkin kohdissa.
Etuovista pääsee aika hyvin kurkkaamaan sisätiloihin, luonnossa näkymä on huomattavasti parempi. Sisältä löytyy oikeastaan kaikki, kuten jo kuvistakin voi nähdä. On mittaristo, vaihdekeppi sekä kaikki kahvat, myös takaovissa. Mittaristo on yllättävänkin tarkka kaikkine numeroineen. Hansikaslokeron kansi, ratin keskimerkki ja muut pienet asiat saavat ohjaamon näyttämään todella aidolta. Melkein tekee mieli jo lähteä nasta laudassa sille koeajolle… Penkkien kuosi on myös vallan mainio vaikkakin kovaa muovia, kangasta ei sentään tässä hintaluokassa ole tarjolla.
Myös oviverhoilu on kovaa muovia, mutta sen eteen on nähty paljon vaivaa. Keskiosan materiaali on ihan oikeasti hiukan röpöläinen ja tällä konstilla siihen on saatu alkuperäisen kankaan/ muoviyhdisteen tuntua. Alaosissa oleva keinonahan tapainen osa on valettu muovista valmiiksi hiukan ryppyyn, juuri kuten tuo materiaali oikeassakin autossa käyttäytyy. Jalkatilan polkimet eivät ehkä erotu pienessä kuvassa, mutta ovat paikoillaan nekin. Olen esitellyt aina myös autojen vanteet ja tässä kohtaa iso mittakaava puoltaa paikkaansa. Vanne ja sen kaikki pikkuosat ovat muovia, mutta katsokaapa millaista. Itse vanne on sävytetty esikuvan mukaan ja reiät ovat siellä missä pitääkin. Pölykapselit vievät päähuomion näissä vanteissa, kapselissa on ensin tuo kromattu peltiosa, sen keskellä, osana kiinnitystä näkyy iso, messinkinen prikka ja sen päällä vielä kiristysmutteri.
Renkaat ovat kapeat ja korkeat valkosivut, valmistettu hieman pehmeämmästä muovista ja muistuttavat kyllä kumia. Hiukan pehmeämmätkin ne voisivat olla, pienemmissäkin autoissa käytetään ihan kumipyörää, mutta ehkä tuo hivenen huojuva pyörien tuenta vaatii kovemman materiaalin. Tämä malli on oikeastaan sellainen, että siitä löytää aina uusia yksityiskohtia. Monen kääntelyn ja katselun jälkeen vasta huomasin, että muovisten ovenkahvojen alle, etuoviin, on maalattu myös lukkopesät. Eräs todella hienosti toteutettu, pieni, mutta tärkeä kohta ovat nuo kyljissä sijaitsevat ilmanottoaukot. Kuvasta varmaan näkyy niiden tarkkuus ja mikä eniten hämmästytti, oli niiden materiaali. Ritilät ovat oikeaa metallia, eivät muovia kuten voisi olettaa! Kylkitekstien noteeraus vei myös hetken, tässä on toki osansa myös auton värillä. Kirkkaammassa värissä tällaiset pienetkin asiat lyövät helpommin itsensä ulos, mutta toisaalta tämän ajan autoon kyseinen väri sopii mielestäni erittäin hyvin. Iso pienoismalli on tietysti helpompi viimeistellä verrattuna esim. 1:43 kokoisen autoon, sen takia tästä mallista riittää lähikuvia ja yksityiskohtia paljonkin. Tämän mittakaavan ehkä heikoin lenkki ovat luukkujen- ja ovien saranat. Ne on avattavuuden ja kestävyyden takia pakko tehdä vahvasta materiaalista, toisaalta mallin hinta täytyy saada pysymään aisoissa ja näin saranoista tulee aivan liian suuria ja kökköjä. Saranat ovat siis todellakin saranoita myös näissä pienoismalleissa, eivät oikean osan pienoismalleja, kuten muu auto. Ilmiö on tuttu myös muiden valmistajien- ja automerkkien parista, tämä on siis ominaisuus ja niin sanotusti pakon sanelema juttu. Mallien keräilijät tuskin ovat valmiita maksamaan pienemmistä, titaanisista saranoista En ainakaan minä. Isomman mittakaavan tutkiskelu oli vaihteeksi taas erittäin hauskaa ja antoisaa. Hyllyssäni oleva 1:18 Ferrari- kokoelma ei enää jaksa herättää suurtakaan kiinnostusta, sen verran kauan ne siinä ovat pölyyntyneet. Samalla tuo ikivanha ajatus alkoi kuitenkin taas kiertää ympyrää; Pitäisikö sittenkin ostaa ne muutamat isot mallit jotka ovat jo jonkin aikaa kalvaneet mieltä…ovathan ne kuitenkin suhteessa edullisia ja niin mahdottoman hienoja!
Loppuun se tärkein tiedote: Haluatko juuri tämän pienoismallin itsellesi yhdellä eurolla? Kuulostaa ostoskanavan mainokselta, mutta ei ole sitä. Voit voittaa tämän kyseisen yksilön omaksesi kolikonheittokilpailussa Grand Tour de Renault- kesatapahtumassa. Tilaisuuden info löytyy etusivulta, omasta linkistään. Pienoismallia on kerholle ollut sponsoroimassa Käyttöauto Oy ja sen Tampereen toimipiste. Yrityksen sivuilta löytyy varmasti lisää kiinnostavaa Renault-asiaa ja sinne pääset tästä: www.kayttoauto.fi -Markku Rantanen-