Kuukauden auto /kesäauto Renault 4 Fourgonnette, heinäkuu 2006

Olen tällä kertaa ristinyt kuukauden auton myös kesäautoksi, niin hauskan ja pirteän näköinen on olemukseltaan tämä vanha, sympaattinen pakettiauto. Ainakin itseäni sekä viehättää että huvittaa tämän auton maalaus, ihan ensinnä tuli mieleeni joku jäätelöauto, jäätelöstä kesä jne… Mitään oikean auton malliesittelyä en nyt pidä ja muutenkin annan enemmän kuvien puhua puolestaan, sillä uskon että moni on kesälaitumilla, poissa netin ääreltä. Lukeminenkin taitaa olla lähinnä pokkarikirjallisuutta ja paikkana riippukeinu. Mutta pitäähän meille kerrostalon "vangeille" toki olla autoesittely myös lomakautena. Esikuva ja malli on varmasti kaikille tuttu Renault R4 Fourgonnette eli "pakutippa". Tämän kyseisen mallin esikuva ajoittuu 60-luvun alkupuolelle, jonka voi päätellä paitsi auton keulasta, myös mainosten tyylisuunasta. Mainosten taustalla piilee hiukan tarinaakin, josta muutama sana tuonnempana sillä epäilen, ettei kyseinen firma ole kovinkaan tuttu suomenmaassa. Tosin se ei liity suoraan Renaultiin, mutta tämän pikkuauton syntyyn kyllä sitäkin enemmän. Alkuun heti muutama yleiskuva mallista, maalaus on vähintäänkin persoonallinen ja kuvastaa kyllä hyvin omaa aikaansa. Värivalinnat ovat todella hauskat ja malli on taatusti ajanut asiansa eli herättänyt asiakkaiden huomion omana aikanaan. Värit ehkä tulisivat vielä kyseeseen nykyäänkin, mutta teippaus ja värien asettelu ei takuulla läpäise modernin mainoshenkilön seulaa.
Malli kuuluu jälleen ns. kioskimalleihin mutta on, jos mahdollista, vieläkin eksoottisempi kuin aiemmin esitellyt kioskiautot. Valmistuttaja / kustantaja on jälleen Altaya, tosin tämä auto kuuluu ainoastaan Espanjan valikoimiin ja aivan erityiseen keräilysarjaan, jonka nimi vapaasti käännettynä on "rakastetut pakettiautomme". Siis Espanjalaisten sydämissä unohtumattomat, jollain lailla merkittävät yksilöt pääsevät tähän mallisarjaan. Harmi etten saanut mallin mukana kulkevaa lehteä, siitä olisi ehkä poiminut monta pientä pikkujuttua lisää. Mittakaava on jälleen tuttu 1:43 ja malli on pakattu kuvan alustan lisäksi kirkkaaseen pleksirasiaan, siis aivan kuten kalliimmankin hintaluokan keräilyautot. Paikanpäällähän auto ja lehti kulkevat aina samassa muovikelmussa, mutta sikäläinen mallitrokari ei ole eilisen teeren poika. Odotan jo, milloin saan sähköpostia, jossa minulle kaupataan sitä puuttuvaa lehteä… (Kuvassa malli tehdasalustallaan ja erikoisella mallinimellään.) Kuten mallin alustasta näkyy, myyntinimikin menee tuon firman mukaan, joten kerrotaan nyt, mikä tuo Kelvinator oikeastaan oli. Tämä ei ole ehdotonta faktaa vaan espanjasta, aivan sattumalta saamaani tietoa, joten jaetaan se nyt kaikkien kesken. Lähteen mukaan yritys aloitti toimintansa jo 50-luvun puolella ollen sikäläisillä markkinoilla erittäin merkittävä kodinkoneiden yms. huoltoliike. Kelvinator lienee toiminut myös muualla maailmassa samalla nimellä, laajentuen jatkuvasti, kunnes vuona 1970 se liittoutui Cindy-tuotemerkin kanssa. Myöhemmin fuusioituminen jatkui ja nykyään firma kulkee Electrolux -ketjun omistuksessa, mutta onkimieni tiedonmurujen mukaan jossain päin saattaa yhä liikkua myös Kelvinator-logolla varustettuja huoltoautoja. Veikkaan kuitenkin ettei tätä mallia enää kannata yrittää bongata edes lomamatkoilla… Espanjalaisille tämä firma oli kuitenkin iso juttu ja sen takia se on ansainnut myös oman pienoismallinsa.
	Kylmäkoneen korjaajan saapuminen on ollut iloinen asia. Kylkiteippi sen jo kertoo selvästi, HUOLTO. Huomaa pieni laatta, jossa auton paino ja kantavuus (vasen kuva). Rahtimallin peili lienee sama kuin henkilöautossa, vain paikka on vaihtunut. Onneksi lasin saa auki, jottei ihan korvakuulolla tarvitse peruuttaa (alaviisto).
Kuvistakin voi heti päätellä, että auto oli huoltoliikkeen työjuhta joskus 60-luvun alkupuolella. Miten kauan R4 F sitten palveli tässä hommassa, ei lähteeni osannut kertoa. Itse pienoismalli on taas hyvää työtä ottaen huomioon sen alkuperän, mutta ei tämä häpeä kalliimpienkaan malliveljiensä rinnalla. Korista löytyvät kaikki "tipparellulle" ominaiset pokkaukset niin kyljissä kuin konepellissäkin. "Flippikeulan " saumat on valettu koriin hyvin näkyvästi, kuten myös ovien saranat ja muut vastaavat, oikeassakin autossa selkeästi erottuvat paikat. Mikään luukku ei kuitenkaan avaudu ja sillä keinoin on varmaan säästetty mallin valmistuskustannuksia. Ovenkahvat on valettu koriin ja maalattu hopealla, samoin kuin sivulle aukeavan takaluukun kahva sekä saranat. Taustapeili ja pyyhkijät sen sijaan ovat aivan erillisiä muoviosia. Sisänäkymä on tuttua tippaa sekin, tosin sinne ei paljoa näy, koska ainoastaan kuskin ikkuna on hiukan raollaan. Tämä mahdollisuus on siis vain julkisivun puolella, toisella puolen mallissa ei ole edes liukulasin kaarta. Tuttu taustapeili kojelaudan päältä sentään erottuu ja verhoilu on mustaa. Takaluukussa on myös ikkuna, mutta siitä ei näe senkään vertaa. Itse luukku on kyllä melkoisen suuri ja suoraan takaa katsottuna auto antaa melko korkean vaikutelman. Kyseessä lienee optinen harha, joka johtuu suuresta pystypinnasta, vanhat pakettiautothan olivat nykymittapuun mukaan melko pieniä.
Iso takalasi oli varmaan käytössä kätevä, vaikka emme siitä sisälle näekään.	Rekisterivalo on jäänyt tyystin puuttumaan muuten hienosta takapäästä.
Puskurit ovat erillisiä, "kromattuja" osia ja varsin hyviä sellaisia. Samoin kaikki valaisimet ovat omia muoviosiaan ja varsin kelvollista työtä nekin. Ajovalot ovat kirkkaat, koska nyt ollaan Espanjassa, samoin rekisterikilvet ovat tietyn Espanjalaisen maakunnan kilvet, tosin jäi epäselväksi minkä maakunnan. Keulasta löytyy lisäksi oranssit, erikseen asennetut vilkut ja tuo vanha maski, josta sanon aina, että autolla on naama väärinpäin. Tuo ilmeikäs maski on kaiketi myös muovia, mutta se saattaa olla jopa ohutta peltiä, siitä on erittäin vaikea sanoa mitään varmaa. Kovasti sitä ei uskalla painella tai se antaa kyllä periksi.
Suoraan edestä katsottuna maalaus tekee nokan melko häijyksi. Keula on varsin onnistunut ja laadukas tässäkin pikkuautossa.
Vanne lienee vedetty Miranolilla kerralla yli, pultteineen päivineen.	Renkaan kuvio on takuulla tuttu ainakin vanhemman Renaultin harrastajalle.
Pikkuauton vanteetkin ovat ihan tutut R4-peltivanteet ja alla pyörivät vanhat Michelinin kiekot, tosin urasyvyydestä päätellen renkaat ovat ihka uudet, vaikka kuvio onkin vanha. Mutta vanhahan sen kuulukin olla. Vanteiden viimeistely on ehkä mallin heikoin kohta, mutta hauska väri korjaa paljon tuota asiaa. Tosin esikuvassakin on saattanut käydä niin, että autot on toimitettu firmalle hopeanvärisillä vanteilla ja kesäpoika on pantu niitä sitten kadunvarressa maalaamaan. Siltä jälki ainakin näyttää, niin kotikutoisen oloinen tuo "kaikki vaan yli" -maalaus on. Ensimmäisenä muistuu mieleen takavuosilta eräs Salolainen merkkiliike, jossa kaikki vaihdokit olivat kokeneet saman kohtalon. Näky ei ainakaan minussa herättänyt luottamusta, kun joka vehkeen vanteet oli ruiskutettu venttiilejä ja pultteja myöten vannehopealla… Kerrotaan nyt heti, turhien puheiden välttämiseksi, seuraava fakta. Kyseessä ei ollut Keskusautohalli, vaan ko. liikkeessä aurinko nousee kyllä ihan toisesta maasta. Loppuun voidaan jälleen tiivistää tuttu lause: Varsin hyvä ja myös hauska malli, etenkin kun ottaa huomioon taas tuon lehtikioskikaupustelun. Tosin kioskimyynnillä on kääntöpuolensakin, näitä on myynnissä vain rajoitetun ajan, kun jotain tunnetun valmistajan perusmallia saattaa saada vuosikausia lähes jokaisesta mallikaupasta. Näin ajatellen tämä on jo tällä hetkellä erittäin harvinainen auto, puhumattakaan mitä se on muutaman vuoden kuluttua. Samalla uskallan taas väittää että kyseinen yksilö on ainoa maassamme, ellei joku ole sattunut asioimaan Madridin liepeillä juuri h-hetkenä ja vielä osumaan oikeaan myyntipisteeseen. Turistipaikoissa kun näitä ei yleensä myydä, joka sinänsä on aika outoa markkinointia. Markku Rantanen Väritys on todella hauska myös ylhäältä katsottuna.
Sivuprofiili ovilogoineen toi minulle ensinnä mieleen jäätelöauton.