Marraskuun vanhalelujutun jälkeen palataan taas hiukan tutumpaan ympäristöön ja esitellään melko uusi pienoismalli. Koska kyseessä on joulun aika, ainut valintakriteeri oli punainen auto.
Malli sattuu samalla kuitenkin olevan melko erikoinen, kyseessä on tutun Renault 21 perhemallin nopeampi versio, joka on tehty hyvin perinteisellä reseptillä. Pakoputkeen mutka (turbo), koriin muutama ilmanohjain ja hiukan jäykempi alusta. Tällä systeemillähän tavallisista perhemalleista on tehty urheilullisia versioita jo varsin pitkään.
Oikea Renault 21 Turbo esiteltiin meillä vuonna -87 ja mallisarja loppui 1993. Renault viesti vuodelta -87 esittelee auton isolla värikuvalla ja ainakin paljaalla silmällä katsottuna auto on identtinen tämän pienoismallin kanssa, rekisteriä ja lampun pesimiä lukuun ottamatta. Mikään joka pojan kinneri tämä ei uutena todellakaan ollut, hintalapussa komeili 248 000 markan summa, jolla sai melko hämäävän kulkupelin. Autoa ei heti erota miksikään voimapesäksi, sen verran maltillisia kaikki korimuutokset ovat. Moottorina on tuttu 8-venttiilinen, 1995 kuutiosenttimetrin lohko, mutta Garretin T3 -ahtimella, runsaalla elektroniikalla ja koneen sisuskalujen uusimisella mylly tuotti mukavat 175 hevosvoimaa. Moottorin rakenteissa käytettiin paljon Renaultin formulakokemusta kuten keraamisia osia. Näillä eväillä tämä neliovinen, varsin hillityn näköinen auto kulki 227 km/h ja kiihtyi 0-100 km/h 7.4 sekunnissa. Muu auto vaati tiettyjä muutoksia, jotta ominaisuudet vastaisivat kulkupuolta ja niinpä alustaa madallettiin 32 mm, jarruiksi valittiin nelipyörälevyt ABS- systeemillä ja renkaatkin kasvoivat kokoon 196/55 x 15. Mukavuuspuolelle lisättiin vahvasti muotoillut istuimet, ajotietokone, 3- puolainen nahkaratti ja muuta kivaa. Ulospäin suurimmat muutokset näkyivät etu- ja takaspoilereissa sekä helmalevikkeissä. Myös sumuvalot ja alumiinivanteet kuuluivat pakettiin, mutta vanteet olivat hyvin hillityt. Nuo vanteet ovat makuasia, mutta mielestäni ne ovat hiukan liiankin laimeat näin hienoihin raameihin. Tästä ylöspäin oli vielä yksi malliversio, nelivetoinen Quadra. Sillä tehdas innostuikin kokeilemaan mm. jäärataennätystä pohjoisruotsissa vuonna - 88. Auto oli kaiketi viritetty enemmänkin, jossain mainittiin nopeuslukemaksi 250,610 km/h ja kuskina toimi herra nimeltä Jean-Pierre Malcher. Tällainen pieni yksityiskohta siis nelikosta, mutta muuten se on autona täysin eri juttu, eikä siitä sen enempää vaan nostetaan Rellu pöydälle ja ruvetaan tutkimaan tätä Turboversiota. Malli on kooltaan tuttu 1:43, valmistajana jälleen Universal Hobbies. | |
|
|
Kirkkaan punainen väri lienee sävyltään sama kuin suomen esitteessä olevassa autossa. Väri sopiikin erinomaisesti tämän tapaiseen autoon, joskin myös murretut metallivärit ovat hyvän näköisiä. Kuvat eivät tee täysin oikeutta tälle mallille. Auto on luonnossa erittäin nätti, mutta kuvissa ja ihan läheltä katsottuna maalipinta voisi olla parempikin, sillä osaamista valmistajalta löytyy. Varsinkin kuvissa näkyy selkeästi pientä appelsiinipintaa ja monissa kohdin maalipinta näyttää turhan paksulta, väri on ikään kuin laineilla. Metalliväreissä tätä ilmiötä ei tapaa juuri koskaan, punaisessa se taas on melko yleistä. En tunne tehtaan tarkkaa maalaamismenetelmää, mutta kaiketi kirkas perusväri on hankalampi saada tasaiseksi. Näin kirkkaassa pinnassa myös sormenjäljet näkyvät heti; malli näyttää aina suttuiselta, kun siihen koskee sormilla hiukankin. Onneksi puhdistus on nopeaa, kun ei tarvitse välittää maantiesuolasta.
Itse peruskori on kokonaan samaa metallivalua, eikä mikään luukku aukea. Sopivalla muotilla hämäys on taas onnistunut hyvin, joistain kulmista katsottuna ainakin ovet näyttävät aukeavilta, sillä saumat on valettu isolla upotuksella muuhun pintaan nähden.
Helmat, puskurit, etuspoileri ja kylkien pitkittäiset pokkaukset ovat kaikki samaa valua. Myös etu- ja takaluukun sekä bensantäyttöluukun saumat näyttävät melko aidoilta. Ovien kahvat ja sivuvilkutkin ovat samaa valua, pieni maalikerros viimeistelee nämä osat. Nämä ovatkin ainoita erikseen maalattuja osia, kaikki muut ovat irrallisia palikoita tai samaa korin väriä.
Mallin taustapeilit ovat myös punaiset, mutta ne ovat erillisiä osia ja muodostavat oikeasta autosta tutun peilikolmion. Materiaali on kuitenkin muovia josta johtunee pieni sävyero. Kaikki lasien tiivisteet näyttävät erillisiltä ja tosi aidoilta, vaikka ovatkin samaa osaa lasikompleksin kanssa. Kattoantenni löytyy myös, samoin erilliset muoviset lasinpyyhkimet. Jälkimmäiset tosin ovat taas yleismallia ja mallinnus on keskinkertaista. 
Vaikka kaikki luukut pysyvätkin kiinni, on tehdas onneksi jättänyt etulasit auki. Niistä näkee melko hyvin sisälle eikä turhaan, sisusta on taas viilattu todella tarkaksi, kun muistaa miten pienestä mallista on kysymys. Voisi sanoa, että mallin sisällä on ns. kaikki. Mittaristo, vaihdekeppi ja kojelauta ovat vielä melko normaalia tavaraa kaikissa 1:43 malleissa, mutta tämän auton kohdalla huomio kiinnittyy juuri Turbon varusteisiin. Rattina on aito 3- puolaratti, kuten kuuluukin ja penkit sekä sisäverhous on tehty todella kauniisti. Etupenkit on muotoiltu melko voimakkaasti ja istuinosaa peittää mustaharmaa verhoilu, penkkien taustat ja laidat ovat harmaata materiaalia.
Myös takapenkissä on selkeä muotoilu kahdelle, vaikka kolmellekin toki on tilaa. Verhoiluna on luonnollisesti sama kuosi kuin edessäkin. Edessä niskatuet erottuvat selvemmin, takana ne ovat integroitua mallia. Oviverhoilut on myös tarkkaan muotoiltu ja väritys on hieno, päävärinä on tumma/vaalea harmaan sävy, jota koristaa punainen ohut raita.
Taustapeilit ja muut vakiotarvikkeet ovat kaikki paikoillaan, ainoastaan takapenkin istuinosa on liian lyhyt, sillä jalkatilaa jää hiukan reippaanlaisesti. Mainitaan vielä kuvissakin näkyvä takalasin lämmitys. Onneksi ovet eivät aukea, pettymys olisi kova, kun sisävalo ei sentään syttyisi samalla… Auton keulasta löytyy lisää yksityiskohtia. Ajovalot ovat kirkasta muovia ja aika ovelasti tehty, vilkut ovat samassa paketissa mutta sisemmät ns. lisäpitkät näyttävät siltä, kuin ne olisi asennettu erikseen. Koko kirkas muovi on samaa osaa, hämäys on tehty umpion lasin kuviolla ja valulla. Valot on muuten tehty hienosti, mutta viimeistely on hiukan pursuilevaa ja muovissa näkyy joitain valujäämiä. Musta matala maski on nättiä työtä, keskellä keulaa on hiukan upotettuna Renaultin merkki, se on valettu ja loppusilaus on tehty maalilla. | |
|
|
| Alempana, etuspoileri/helmapalassa on lisäksi pitkä, muovinen ritilä ja ihan maata viistämässä vielä kaksi pienempää, erillistä ilmanottoaukkoa. Pitkään alaritilään on upotettu keltaiset sumuvalot, ne ovat jälleen erillisiä kappaleita. Keulaan on siis saatu kaikki oleellinen joka turbossa pitääkin olla, lopputulos on menevän näköinen ja osien sopivuus on ajovaloja lukuun ottamatta vallan mainiota. | |
|
|
| Takapää on sitten vielä menevämmän näköinen kuin keula ja eräältä osaltaan hyvin kiinnostavasti ratkaistu. Perän ilmettä hallitsevat tummat takavalot, musta väritys ja takaspoileri. Itse valot ovat samaa laatua kuin edessäkin, kaukaa ne ovat oikein hyvän näköiset, mutta viimeistelyyn jää hiukan toivomisen varaa. Musta peräosa valojen välissä näyttää hyvältä ja vaikuttaa auton ilmeeseen huomattavasti. Takaspoileri on se erikoisin pala, se on tehty muovista ja asennettu luukun päälle niin, että spoileri muodostaa samalla takaluukun peräosan. Toteutus lienee pitkälle vastaava myös oikeassa autossa, mutta pienoismallissa tämä systeemi on varsin erikoinen. Yleensä vastaavat spoilerit on valettu kiinni luukkuun tai jätetty peräosasta irvistämään, jolloin lopputulos on sinne suuntaan. Tämä sen sijaan istuu paikalleen kuin nakutettu ja erittäin tarkat mallimerkinnät luukun takakulmissa viimeistelevät näyttävän kokonaisuuden. Alhaalla, muutenkin hyvin mallinnetussa helmassa on vielä pieni kolo, josta pilkistää kaksi kiiltävää pakoputken päätä. Putkessa on alussa jopa kaksiosainen pätkä ja vaikka pohjalevyn muotoilu on taas vain suuntaa antava, pakoputki kulkee siellä koko matkaltaan. Takapään menevin kuvakulma löytyykin mielestäni alaviistosta, putken ulostulon puolelta, jolloin kaikki perän erityispiirteet korostuvat entisestään. | |
|
|
Mallin heikointa puolta edustavat renkaat ja vanteet. Vanteiden muotoilusta purnasin jo jutun alussa ja pikkuautossa asia vain korostuu. Tässä mittakaavassa ne näyttävät ihan joltain muovikapseleilta ja niitä sai syynätä kauan ennekuin varmistui, että ne tosiaan esittävät alumiinivannetta. Keskellä vannetta on peitelevy, joka on kiinni yhdellä lukkopultilla ja peittää alleen pyörän pultit. Samalla levyn on kai tarkoitus ainakin vaikeuttaa vanteiden luvatonta käyttöönottoa. Peitelevy ja sen kiinnike kyllä löytyvät tämän autonkin alta, mutta se vaati taas suurennuslasia ja isoa kuvaa. Renkaat menevät samaan sarjaan, niissä on kyllä kuviointi, jopa melko karkea, mutta ne eivät oikein istu vanteille. Lisäksi kumit ovat aivan liian pienet verrattuna auton oikeaan rengaskokoon, ainakin leveyttä pitäisi olla reippaasti enemmän. Kaiketi tämä mallitehdas käyttää paria rengaskokoa ja ne saavat sitten kelvata joka malliin, riippumatta auton alkuperäisestä rengaskoosta.
Ei maailma, eikä edes pienoismalli yksiin pyöriin kaadu, mutta on sinänsä vain harmi, että tehtaalla on loppunut tässä kohtaa into kesken. Muutenhan auton kanssa on nähty todella paljon vaivaa lukuisissa 21 Turbon erikoisosissa.
Tätä mallia tutkittaessa tuli jälleen esille se kumma juttu, että tehtaat tekevät paljon erikoismalleja, mutta se tavallinen versio puuttuu kokonaan valikoimista. Vakiomallille olisi ostajia paljon laajemminkin, moni haluaa mm. pienoismallin omista oikeista autoistaan. Tässäkin tapauksessa hankinta on mahdotonta, sillä kaikki Renault 21:n pienoismallit ovat turboversioita, paljon yleisempää vakiomallia ei ole lainkaan tuotannossa. Sinänsä hiukan hassua, sillä 21 on ollut varsin yleinen auto mm. keskieuroopassa ja pitää muistaa, että mallien keräily on siellä moninkertaista Suomeen verrattuna. Jos esim. Ranskassa joka kymmenes 21:n omistanut henkilö päättäisi kerätä omien autojensa pienoismallit, olisi vakiomallin menekki suhteessa tähän Turboon varmasti melko huima, mutta tällä kertaa ei asiaa auta edes kerääjän asuinmaa. Tästä Universal Hobbiesin autosta on kyllä olemassa myös Gendarmerie- versio eli sininen auto santarmiarmeijan tunnuksilla. Jos taas on kiinnostuneempi farmariversio Nevadasta, valikoima laajenee heti myös perusmalliin. Norevin listalta löytyy niin siviili, poliisiauto kuin santarmiarmeijankin 21 Nevada. Lisäksi kalliimpaan hintaluokkaan erikoistunut Paradcar on tehnyt 21:stä viisiovisen Berline- version. Lisäksi Ranskasta putkahti juuri esiin lähes vastaava, mutta hiukan vaatimattomammin varusteltu 21 Turbo jonka tuotemerkkinä on Ministyle. Minulle valmistaja on täysin vieras, mutta näköjään sitä oppii kaikkea uutta näitä juttuja tehdessä. Tämän sivun yksilö on ostettu Keskusautohallin Raision toimipisteestä tasan vuosi sitten, mutta tilaustavarana, joten saatavuudesta ei ole tietoa. Merkkiliikkeissä saattaa olla mallia hyllytavarana, sillä tämäkin auto löytyy Renault Miniatures- luettelosta. Tosin se tuntee varaosanumeron vain tästä punaisesta: 77 11 223 579. Ulkomaisista nettikaupoista tätä löytyy vielä varsin mukavasti, värivalikoimana valkoinen, hopea ja sininen. | |
| -Markku Rantanen - |
|