Kesä kolkuttelee jo autotallien ovia ja harraste- sekä museoautoista pyyhitään kovaa vauhtia viimeisiäkin pölyjä ennen kesän ajorupeamaa. Kuukauden pienoismalli on esikuvansa mukaan niin ikään saavuttanut jo museoautoiän.
Malli on varmasti kaikille tuttu R10 ja kyseessä on sen ensimmäinen versio, jonka valmistus alkoi vuonna 1965 tai vuonna - 66, hiukan tietolähteestä riippuen. Uudistunut R10, jossa oli suorakaiteen muotoiset etuvalot, korvasi tämän korimallin vuonna 1967 pysyen tuotannossa vuoteen 1971.
Joissakin autoissa mallimerkintä on R10, joissakin Major ja joistain autoista löytyy molemmat mallimerkinnät. Syytä en tunne, enkä löytänyt selitystä tähän hätään mistään, mutta asian harrastajat ovat varmasti perillä tuostakin seikasta. Pienoismalli on joka tapauksessa R10, se lukee selkeästi auton pohjalevyssä. Se kai lieneekin pääasia, sillä pienoismallistahan tässä kerrotaan, ei autohistoriasta, eivätkä minun evääni siihen hommaan riittäisikään. Jutun pienoismalli on vanha ja nykyään melko harvinainen laite, malli kun on lähes kokonaan kovaa, haurasta muovia. Onkin suoranainen ihme, että näitä muovisia autoja on säilynyt niinkin hyvin kuin on, tällainen nimittäin pamahtaa halki todella helpolla. Jos helmikuun pehmytmuovinen pikkuauto oli hiukan arka lämpötilojen vaihteluille, tämä on sitä samaa mitä suurimmassa määrin. Mallin on valmistanut Norev ja tämä on ihka aito Ranskalainen versio jostain 60- luvun puolelta. Norev valmisti paljon näitä muoviautoja, merkkikirjo oli laaja ja mukana oli myös esim. Saksalaisia merkkejä vaikkakin oman maan autot edustavat enemmistöä. Autoja myytiin ainakin rasiassa, jossa alustana oli tehtaan logolla varustettu pahvi ja kotelon virkaa toimitti vieläkin hauraammasta muovista tehty, läpinäkyvä ja ohut koppa. Luulisi rasioiden kadonneen täysin, mutta yllättävää kyllä, näitä malleja näkee vielä myynnissä myös alkuperäispaketissa. Lämpö on kai pahin vastus näille autoille, aurinko haalistaa värin ja taivuttaa korin mutkalle. Eniten liikkeellä onkin hiukan kaarelle tai notkolle taipuneita malleja. Tosin sellainenkin on hyvin haluttu ja talteen otettava malli, sillä ei niitäkään ole tarjolla mitenkään tungokseen asti. Näissä Norevin muoviautoissa oli yleensä myös paljon aukeavia luukkuja, eikä se ainakaan vahvista muovikorin kestävyyttä. Maailmalla nämä tehtiin kai alkujaan ihan leluksi ja siinä käytössä elinkaari on takuulla ollut lyhyt. Auton ainoat metalliosat kun ovat alustassa; akselit ovat erittäin ohutta metallia ja ne on niitattu päistään, etteivät pyörät lähde omille teilleen. Kaikki muu onkin sitten samaa, kovaa muovia, myöskin renkaat. Tai ainakin renkaat ovat kivikovia nyt 2000- luvulla, ihan uutena ne ovat saattaneet olla hiukan kumimaisemmat, mutta siitä ei ole varmaa tietoa. Olen esitellyt tällä palstalla usein uudehkoja, hienoja metallimalleja, joita voi hankkia Renaultin piirimyyjiltä. Tuo pienoismallin ostaminen varaosatiskiltä ei kuitenkaan ole mikään uusi, tämän päivän keksintö. Näitä Norevin Renaulteja sai ostaa huoltokorjaamoilta ainakin jo vuonna 1970, mutta mukana olevan mainoksen teksti viittaa jo varhaisempaan myyntiin. 
Mainos on julkaistu Renault- viestissä n:o 2 / 1970 ja siinä mainitaan uutuuksista, joten loogisesti ajatellen malleja myytiin jo 60- luvulla. Valitettavasti tarina ei kerro miten pitkään tämä myynti jatkui. Kuvassa on kuitenkin koko tuon vuoden 1970 valikoima, sisältäen myös "kympin" jonka pohjassa on numero 9. Tuo yhdeksikkö on mallisarjan järjestysnumero, ne eivät kulje käsikkäin esikuvien mallinumeroiden kanssa. Asiantuntijan mukaan muovimallisarja käsitti kokonaisuudessaan seuraavat Renaultin mallit:
R 4,6,8,10, 12,15,16.17,20,30, Alpinet 110 ja 220, R8 Gordini sekä Estafette.
Tämän jutun kuvissa esiintyvä sininen R10 on myös merkkiliikkeen tavaraa, malli on hankittu Autorexin Turun huoltokorjaamolta, mutta varaosanumeroa minulla ei tällä kertaa valitettavasti ole tarjota…
"Kympistä" on tehty paljon muitakin pienoismalleja ja ohessa on vertailun vuoksi pari muuta mallia. Sanottakoon nyt tähän väliin, että kaikki nämä autot ovat 1:43 mittakaavaa ja siksi keskenään hyvin vertailukelpoisia. Vihreä Espanjan poliisiauto on metallia ja vuoden 2006 tuotantoa. Malli on itse asiassa erittäin harvinainen, vaikka lukeutuukin taas kioskisarjaan. Tämä kuvan yksilö on ns. esisarjan malli, jota tehtiin vain pieni erä. Altaya halusi ensin kokeilla, miten poliisiauto myy ja vasta tammikuussa 2007 poliisisarja tuli virallisesti myyntiin. Harvinaiseksi mallin tekee se seikka, että vuoden 2007 versio on samalla kokenut pieniä muutoksia verrattuna esisarjan autoihin. Mallinnus on varsin kelvollista, onhan valmistajana IXO, jonka autoissa hinta/laatusuhde on yleensä kohdallaan. Juuri nämä "Guardia civil traffico" poliisitunnukset tekevät autosta kiinnostavan myös - 07 versiona, onhan poliisiautossa aina enemmän yksityiskohtia verrattuna siviiliautoon.Päämarkkina- alue on kuitenkin pohjoinen Espanja, joten mallia ei löydä ihan arkisella kauppareissulla. Espanjan nettihuutokaupoissa niitä kyllä liikkuu, mutta kioskimallien myyntiaika on aina rajallinen ja jos auto myy hyvin, sitä ei myöhemmin tahdo löytää mistään. 
En tiedä, onko Suomessa enempää kuin kaksi mallia, kuvan esisarjan yksilö sekä minun 2007- versioni. Näistä tuota edellistä on turha havitella, mutta jälkimmäinen on nettihuutokaupassa myynnissä nyt toukokuussa.
Toinen vertailumalli, tumman punainen yksilö, onkin jo yleisempi. Se on Norevin täysin vastaava tekele kuin jutun pääesiintyjäkin, mutta 90- luvun uustuotantoa. Malli on myös muovia, se on tehty kaiketi täysin samasta muotista kuin sininen, vanhempi versio. Korkeintaan muottia on siivottu ja puhdistettu, mutta mitään valueroa koreissa ei ainakaan silmällä huomaa. Tehdas on kuitenkin lisännyt uuteen versioon lukuisia yksityiskohtia, joiden onnistumisesta voidaan olla montaa mieltä. Uudemmassa mallissa on mm. vilkut ja parkit sekä kuskin peili. Vanteet ovat paljon tarkemmat ja hopeamaalia on lisätty moneen paikkaan. Renkaat ovat kuitenkin oudon harmaat ja kori on maalattu tosi kiiltäväksi. Vanha malli taas näyttää läpivärjätyltä muovilta, mutta maalattu sekin on. Muovimaalauksen tietotaito oli varmasti erilaista 60- luvulla ja siksi auto on lähes matta. Ainakin itse pidän enemmän vanhasta versiosta, uustuotantomallin pinnassa on jotenkin liikaa kiiltoa, joka ei oikein istu muoviautoon, mutta tämä on taas makuasia. Lisäksi vanhassa versiossa kiehtoo juuri sen historia ja hyvä säilyneisyys. Autojen rekisteritunnukset ovat keskenään erilaisia, joten uudesta ei saa vanhaa vaikka kuinka koittaisi haalistaa sitä auringossa. Väärennösyritykset ovat siis turhia… |
|
|
|
Tähän R10:n pienoismalliin liittyy vielä sellainenkin juttu, että lähes kaikki sarjatuotantomallit ovat juuri tätä vanhempaa korimallia. Asiaan perehtynyt kirjakin tunsi vain yhden uudemman, ns. kanttilamppuisen mallin. Se sattuu vielä olemaan melko lähellä Norevin autoa, valmistaja on Minialuxe ja malli on niin ikään kovaa muovia, vanha ja hyvin vaikea löydettävä nykyään.
Ainakaan toistaiseksi kukaan tunnettu mallivalmistaja ei tee tuota uudempaa korimallia, sillä Minialuxe on poistunut markkinoilta jo kauan sitten, eikä sillä ole vastaavaa uustuotantoa kuten Norevilla. Joitain käsin tehtyjä tai kasattavia hartsimalleja saattaa Ranskasta löytyä, mutta ne ovat
sitten taas oma maailmansa.
Vertailukuva löytyy myös oikean R10:n rinnalta, tästä kuvasta korostuu se seikka, että pienoismalli on vanha eikä suinkaan tämän päivän tekele. Silti se on ikäisekseen hyvin mallinnettu, kun katsoo myöhemmin kaikkia yksityiskohtia. Korin pienetkin pokkaukset ja linjat ovat olleet kohdallaan myös muoviautossa jo 60 - luvulla, toisaalta tuo Jukka Tuomisen omistama R10 on kyllä niin nätti, että sen rinnalla kalpenee hienompikin pikkuauto.
Tämä pienempi, muovinenkin versio on silti hyvä yksilö. Keula on taipunut ihan aavistuksen, mutta yleiskunto on edelleen siisti. Jo yleiskuvista näkee, että mallin koriin on värkätty kaikki olennainen. Kyljistä löytyy nuo pitkittäiset, muotoilua korostavat pokkaukset, joista kaikkein alimmaiset kohoumat edustavat kromilistoja. Etulokasuojista löytyvät jopa sivuvilkut, mutta vieläkin tarkempia osia ovat ovien kahvat. Ne ovat yhtä ja samaa valua korin kanssa, mutta jopa kahvojen painonapit erottuvat paikoiltaan. Katolla näkyy hyvin nuo kolme pitkittäistä kohoumaa ja myös etupelti / tavarasäiliön kansi on valettu oikeaan muotoonsa. Takaluukku, eli tässä tapauksessa konepelti, on myös aavistuksen kaarella, luukun alapuolella näkyy lukkopesä ja luukun päältä löytyy koneen tuuletusritilä. Ritilä ei mene läpi asti, vaan koko osa on valettu hiukan matalammalle muusta luukusta ja rivat kertovat tarkasta viimeistelystä. Mallin perässä on myös erillisestä palasta tehty muovinen kromilista, johon on valettu Renault- teksti. Takavalot ovat samaa valua kuin kori, ne on ainoastaan maalattu punaiseksi. 
Takaluukku on avattavaa mallia ja siellä nököttää pikkuruinen, hopean värinen moottori. Moottorin mallinnus ei ollut tuohon aikaan häikäisevää, mutta sitä pitää silti arvostaa hienona yksityiskohtana. Tuo mylly kertoo myös siitä, että autoa on myyty ihan tosissaan pienoismallina. Aivan tavallisesta 60- luvun muovilelusta ei kyllä löydy hopeamaalattua moottoria! Konetilassa näkyvät myös takapyörien kotelot ja hiukan sieltä erottuu pienoismallin rakennekin. Luukun saranat ovat melko tuhtia tavaraa ja niiden takaa erottuu pala sisustaa.
Molemmissa päissä on kromatut puskurit, kiilto on jo hiukan himmennyt, mutta pinnoitteen erottaa kyllä alkuperäiseksi, niin hyvin se on vielä säilynyt. Takapuskuria koristavat myös reilun kokoiset kävyt, etupuskurissahan on vastaavasti melko voimakas muotoilu. Rekisterikilvet ovat myös paikoillaan, ne näyttävät irtonaisilta, mutta ovat osa mustaa pohjalevyä. Jos korin nostaa pois, kilvet jäävät kiinni pohjaan. | |
|
|
|
|
|
Keulassa on myös "kromilista" ja siinä Renaultin merkki. Kokonaisuus näkyy hyvin keulan kuvasta, mutta jostain syystä tätä osaa ei ole maalattu hopealla. Valu on kuitenkin selkeästi kohollaan ja merkkikin erottuu hienosti. Etukulmista löytyvät vilkkujen ja parkkien paikat sekä ajovalojen syvennykset. Itse valot ovat keltaiset, erilliset "napit" ja apumiehen puolelta näyttää puuttuvan polttimo. No mitään polttimoita sinne ei tietenkään ole alkujaankaan valettu, osat eivät ole kovin pikkutarkkoja, mutta läheltä kuvattuna näyttää aivan kuin polttimo puuttuisi.
Etuluukku aukeaa ja aivan oikeaan suuntaan. Tavaratila on tyhjä, joten sinne voi jemmailla vaikka pieniä esineitä. Aivan eteen mahtuisi myös vararengas, mutta luukun sarana vie taas melko suuren tilan.
Sisälle näkee jonkin verran vaikka ovet eivät aukea, lasit kun ovat pysyneet yllättävän hyvinä. Sisusta on kauttaaltaan, ratti mukaan lukien, ruskehtavaa muovia. Istuimien selkänojissa on tavoiteltu hiukan alkuperäistä tikkaustakin, muovipenkeissä on selkeät pitkittäiset urat. Myös kojelauta löytyy ja siihenkin on koverrettu joitain muotoja kuten hansikaslokeron kansi ja muuta vastaavaa. Mikään tarkka mallinnus se ei ole, mutta missään nimessä sisätiloja ei tarvitse hävetä. Takapenkin selkänojan takaa pilkistää tietenkin pikkuinen hattuhylly. | |
|
|
|
|
Lasit ovat myös kovaa muovia, tuulilasiin on valettu pyyhkijät ja sisäpeilikin kuuluu vakiovarusteisiin. Hieno yksityiskohta löytyy takasivulaseista. Ne ovat avattavat ja liukutyyppiset, aivan kuten oikeassakin autossa.
Auton vanteet eivät mielestäni esitä mitään tuttua tyyppiä, ainakaan pienoismalleissa en ole nähnyt vastaavia vanteita tai kapseleita. Kapselilta tuo kuitenkin näyttää ja keskellä on isompi aukko, josta akselin pää tulee näkyviin. Se on niitattu leveäksi, jotta vanne pysyy paikallaan ja samalla se muodostaa ikään kuin ison, metallisen pölykapselin. Muu vanne on kiiltävää muovia, mutta keskiö siis on metallia ja kuvassa näkyy aivan aavistus ruostettakin. Rengas on hiukan kuvioitu ja myös kivikovaa muovia. Tässä kohtaa tuo uudemman tuotannon muovimalli on tarkempi, sen vanne on hyvin mallinnettu, mutta mielestäni nuo "kalkkivedessä" uineet renkaat pilaavat siinä kokonaisuuden.
Jos uudet, tämän päivän mallit ovatkin kiiltäviä ja usein ällistyttävän pikkutarkkoja, on tämä 60- luvun muovivekotin ikäisekseen huippulaite. Kuten aikaisemminkin on todettu, keräilyautoja löytyy montaa lajia ja joka lähtöön, eikä tämä ole ollenkaan huonommasta päästä. Päinvastoin, malli on hyvin sympaattinen ja vaikka muovi kuulostaa materiaalina jotenkin halvalta, voi vain kuvitella miten hieno tämä on ollut uutena. Kyllä näitä on kelvannut myydä merkkiliikkeenkin tiskiltä. Renault on vuosien saatossa käyttänyt markkinoinnissaan useasti tunnettuja, jopa maailmankuuluja naisia. He ovat poseeranneet automainoksissa, näyttelyissä ja erilaisissa kuvissa monen eri Renaultin rinnalla. Muistatte ehkä mm. Brigitte Bardotin, joka esiintyi Caravellen pienoismallijutun yhteydessä. Suomessa ei oltu muuta maailmaa huonompia, kyllä meilläkin vastaavanlainen markkinointi osattiin. Tyylikkäistä naisistahan maassamme ei koskaan ole ollut pulaa,  Renault R10 ja Pirkko Mannola käyvät siitä mitä parhaimpana esimerkkinä. Kuva on julkaistu Renault Viestissä n:o 3/ 1968 ja muistaakseni auto oli Mannolan oma, jokapäiväinen ajopeli.
Autot, pienoismallit ja niiden mukana tietysti myös automainokset muuttuvat. Niin tekee myös yleinen ilmapiiri, eikä ehkä aina suvaitsevampaan suuntaan. Tänä päivänä naisia näkee nojailemassa autoihin, siis mainosmielessä, lähinnä tuning - näyttelyissä ja sen tapaisissa tilaisuuksissa. Lehtien automainoksista naiset ovat kadonneet jo vuosia sitten ja televisiomainoksiinkin riittää usein pelkkä perheen lemmikkieläin. Itse kaipaan kyllä noita vanhoja lehtimainoksia, joissa kaunis neitokainen nojaili tai istui uuden auton kulmalla. Väitettiin, että em. mainonta jotenkin halventaa naisia, mutta ajatelkaapa asian todellista laitaa: Jos meille miehille saa myytyä mitä tahansa roinaa (enkä puhu nyt kuukauden autostamme) kauniin naisen kuvalla, se hölmö siinä ketjussa ei todellakaan ole mallintyötään tekevä nainen vaan ihan joku muu… | |
| -Markku Rantanen - |
|