Kuukauden auto: Renault Colorale 4X4 paloauto, joulukuu 2007

Vuosi lähestyy loppuaan ja monen näköistä pikkuautoa on taas käännelty ja tutkittu tälläkin sivulla. Mallit ovat vaihdelleet laidasta laitaan, vanhoista klassikoista aina futuristiseen konseptiautoon. Erilaisuudet ovatkin malliesittelyjen suola, mutta tässä yhdessä perinteessä roikun sitkeästi ja tarjoan joulun odotukseen jälleen punaista pikkuautoa. Pienoismallin esikuva Esikuvana on Renault Colorale, tuo viisikymmenluvun "tila-auto" ja sen 4 x 4 -erikoisversio. Lähdeaineiston mukaan Colorale oli tuotannossa vuosina 1950-1956 ja tämän nelivetoisen erikoismallin ensiesittely tapahtui 1951 Salon de Parisissa. Tuotantoon auto tuli vuotta myöhemmin ja valikoimissa oli myös avolava. Suomen autorekisterikeskus ei tätä kirjoitettaessa tuntenut ainuttakaan Coloralea, mutta tiettävästi ainakin raatoja tai aihioita, katsantokannasta riippuen, lojuu muutamia myös Suomessa. Luotettava taho tiesi kertoa, että yksi avolavamalli on Jyväskylän suunnalla työn alla ja vahvasti tuloillaan liikenteeseen. Jos ja kun huhu pitää paikkansa, toivotamme onnea projektiin ja jäämme odottamaan, milloin auton voi nähdä livenä. Mallisarjan takavetoinen, neliovinen Prairie -henkilöauto lienee ollut yleisin malli, tosin pitkälti samannäköinen, mutta umpikylkinen 2-ovinen pakettiauto oli myös hyvin suosittu. Nelivedon lisäksi tehtaan omia erikoismalleja olivat ainakin Taxi ja kaksiovinen, rätti-ikkunainen Savane. Asiakkaalla oli myös mahdollisuus hankkia pakettiauto, jossa valmiina oli vain hytti. Näiden rungoille saattoi sitten teettää melkein mitä tahansa. Netissä on paljon kuvia näistä erikoismalleista, mutta nyt uudelleenrakennettuina niistä on mahdoton päätellä, mikä varustus on ollut alkuperäinen, mikä taas on nikkaroitu vasta viime vuosina.
Tässä kohtaa on syytä mainita ohuesti pienoismallia sivuava, suomalainen Renault Prairie -esiintymä. Lea Krantz on tehnyt suomalaisen lastenkirjan nimeltään "Renu-romun seikkailut ja muuta mukavaa". Kustantajaksi mainitaan Ristin voitto ja vuosi on 1969. Siinä on useita piirrettyä, tunnistettavia kuvia Prairiesta . Tarinoita on monia ja kertojana on "renuromu" itse. Prairie-sanaa ei mainita missään, vaan renu kertoo olevansa Renault-merkkinen auto, joka on tullut Ranskasta tänne kylmään Pohjolaan.
Prairien sekä umpikylkisen pakettiauton pienoismalleja on markkinoilla paljonkin, mutta Colorale 4x 4 on melko harvinainen myös pienoismallina. Tämä kyseinen versio edustaa 50- luvun paloautoa ja mikä hienointa, tälle löytyy myös esikuva. Automallin kerhosivulla on ihan pieni kuva vastaavasta autosta. Jossain lehdessä on varmasti ollut parempiakin kuvia, nettikuvan perusteella en pysty sanomaan, onko tuo oikea yksilö entisöity vaiko vain erittäin hyvin säilynyt. Jälkeen mainittukin on mahdollista, paloautoihin kun ei useinkaan kerry suurta kilometrimäärää, mutta silti ne huolletaan tunnollisesti. Tämän pikkuauton ja kerhosivun paloauton yksityiskohdissa on pieniä eroja, mutta periaatteessa kyseessä on vastaava auto. Mallin mittakaava on 1:43 ja se edustaa jo tutuksi tullutta kioskiautosarjaa. Ilmeisesti kioskiautosarjan kustantaja on nähnyt tuon oikean auton tai kuvan siitä ja päättänyt, että siinäpä on oiva laite myös pienoismalliksi. Oikeassahan tuo kustantaja oli, kuten tämän sivut kuvista voi todeta. Paloauto on kestohitti Oikea paloauto on oikeastaan aika jännä juttu. Kaikenlaiset paloautot ovat kautta aikojen kiehtoneet varsinkin pikkupoikia, mutta myös osaa varttuneemmista ihmisistä. Monissa eri tapahtumissa on vielä nykyäänkin vetonaulana aito paloauto, johon pääsee tutustumaan läheltä ja pääsääntöisesti kiinnostus on suurta. Siitä huolimatta kukaan ei kuitenkaan toivo koskaan tarvitsevansa paloauton apua tosielämässä.
Pienoismallina ja leluna paloauto on nauttinut suurta suosiota jo vuosikymmeniä, eikä sille näy loppua ainakaan lähitulevaisuudessa, tuskin koskaan. Leluina ne ovat aina olleet toivelistan kärjessä, mutta myös paloautojen kerääjiä on maailmassa paljon. Näppituntumalla uskoisin, että kaikista vähänkin mahdollisista automalleista on valmistettu myös paloauto, niin paljon niitä löytyy eri hintaluokissa - ja mittakaavoissa. Renaultin eri mallejakin on tehty todella paljon, uskoisin että lähes kaikki versiot, joille löytyy varsinkin Ranskassa esikuva, on tehty myös pienemmässä mittakaavassa. Ja jollei vielä ole tehty, se tehdään kunhan vaan ehditään. Välillä käy niinkin, ettei jostain perusmallista ole lainkaan pikkuautoa, mutta paloauto tai muu erikoisversio kyllä löytyy. Kuukauden auto suurennuslasin alla Tämä malli kuuluu Altayan kioskisarjaan (ette kai vaan kuvitelleet, että Ranskassa tehdään ainoastaan yhtä kioskiautosarjaa?) ja valmistaja on IXO. Pohjalevy kertoo auton viralliseksi nimeksi Colorale Pompiers. Vaikka kustantaja pitää majaa Euroopassa, mallit kasataan Kiinassa ja tämä yksilö sattui taas olemaan todella likainen. Auto on valokuvissa erittäin nätti ja sitä se on myös luonnossa, jahka kiinalaisten roskat, tupakantuhkat ja mustat noet on putsattu pois. Tämä yksilö olisi vaatinut ihan alkajaisiksi kunnon vahauksen puhdistavalla autovahalla, maalipinta kun oli tosi roisissa kunnossa. Näissä alkujaan halvoissa malleissa tuo viimeistely on ihan tuuripeliä. Joskus saa erittäin hyvän yksilön, mutta välillä käsiin osuu se hihnan kovimman "mildseiskan" käryttäjän kasaama yksilö. Yksi hyvä apu puhdistukseen on tavallinen vanupuikko, sillä pääsee pieniinkin koloihin, joihin pahimmat noetkin yleensä hakeutuvat. Jos pelkkä vesi ei riitä, voi kokeilla esim. mietoa kasvovettä, mutta varovasti. Itse oletin, että kasvovesi nyt ainakin on hellää ainetta ja yllätyinkin melkoisesti, kun em. tökötti irrotti eräästä pienoisautosta maalit!
Yleiskuvistakin näkee heti, että kyseessä on tosiaan neliveto, mallin maavara on selvästi korkeampi kuin vakiomallissa. Muuten kori näyttää tavalliselta, mutta lokasuojiin on lisätty pienet palat, suoraan renkaiden yläpuolelle. Palat ovat osa metallikoria, joten tätä mallia varten on tarvittu ihan oma muottinsakin. Korkea maavara on tehty muuttamalla mallin pohjaa, pohjalevyyn on akseleita varten valettu erilliset "ulokkeet", joilla akselit on pudotettu alemmas. Tämä on kikkana varsin näppärä ja mallin kannalta hieno juttu, vaikka todellinen maavara onkin akseleiden kohdalla melko pieni. Se ei kuitenkaan häiritse suuntaan eikä toiseen, pääasia on, että auton kori ui selvästi korkeammalla, nyt malli erottuu selkeästi kaksivetoisesta ,eikä vaiva ollut tuon suurempi. Liian usein nelivetoja tehdään vain teippaamalla, jolloin lopputulos on korkeintaan välttävä. Väri on hiukan murrettu, ei ihan se perinteinen paloauton punainen ja kuvissa pinta näyttää nyt hyvältä. Mutta kuten sanottu, maalipinta oli melko suttuinen ja hiukan lusikalla maalattu. Kaikki pikkuosat ovat kuitenkin erillisiä muoviosia ja istuvuuskin on ihan hyvää. Vain kattovilkku oli irrallaan ja mallin omistaja unohti mainita siitä (hauska pila, josta kiitän nyt vielä kerran), joten ensimmäinen vilkaisu pohjalevyyn sai aikaan raivoisan sinivilkun etsinnän pitkin huushollimme lattioita… Kuvissa auto poseeraa oman aikansa paloaseman edessä, jossa sitä on vekslattu eri suuntiin. Kuvista saa varmasti sen ensivaikutelman, että pikkuauto on iso ja raskas. Melko iso autohan tämä onkin, mutta malli yllättää keveydellään. Korivalu ei ole kovin paksua, lisäksi kaikki lisävarusteet, mallin vanteet sekä pohjalevy ovat muovia. Yleisvaikutelma on kuitenkin kivan näköinen, tämä malli ei huku massaan laajemmassakaan pikkuautorivistössä. Mallin esikuva on palvellut Ranskassa ja siellä Vendeen maakunnassa. Siitä kertoo oviteksti, joka on jotakuinkin seuraava: Läänin tulipalo- ja ensiapuosasto Vendeessä.
Auton kotikaupunkia tai -paikkaa ei mainita sen tarkemmin. Kuvissa auto on nyt vierailulla Pariisissa, sillä muita paloasemia ei tähän hätään löytynyt varastosta, mutta se ei haitanne asiaa. Katolla on em. sinivilkun lisäksi kattoteline ja varapyörä. Teline on tehty ihan hienosti, kiinnikkeille on kunnon aukot kattopellissä eli mistään liimatusta palikasta ei ole kyse. Teline on hiukan erilainen kuin mainitun nettikuvan autossa, siinä se ulottuu eteen asti ja kattovilkku jää telineen sisäpuolelle. Kattotelineellä on yksi varapyörä, oikeassa autossa se on kiinnitetty liinalla, mutta mallipaja on jättänyt tuon kuormaliinan pois. Pohjassa on kuitenkin toinen varapyörän kotelo, joten ylimääräisen varapyörän käyttötarkoitus jää hiukan epäselväksi. Telineen etupuolella on se sinivilkku, joka nyt on liimattu ja lujasti. Vilkussa on kromattu teline ja ns. lasiosakin on värjätty juuri sopivan läpinäkyväksi.
Auton keula on korkeudestaan johtuen vielä massiivisemman näköinen kuin tavallisesti. Nokkaa hallitsee iso maski, jonka lyhyet, tummat poikkirivat ovat ihan aitoja, läpi asti tehtyjä aukkoja. Hopeanväriset maskinosat on ainoastaan maalattu, näistä pystyripa ja ylimmäinen poikkiraita, jossa on pieni logo, ovat lisäksi kohovalua. Lamput ovat myös ihan hyvät, valaisimet ovat tietysti keltaiset ja kehykset ovat kiiltävät, kaikki erillisiä muoviosia. Nokalta löytyvät myös alkuperäiset äänimerkit, tuttavallisesti töötit. Muita äänilaitteita tässä ei ole, joten kukaties nämä tehdasasennuspillit on kytketty soimaan hälytyspilleinä. Nuo töötit on kiinnitetty puskuriin, niihin on mallinnettu myös aidon näköiset ritilät ja viimeistely on tehty hopeamaalilla. Itse puskuri on myös tyylikäs, lähikuvista näkyvät kaikki em. yksityiskohdat, mutta ei sitä, miten puskurit on kiinnitetty. Puskurit niin edessä kuin takanakin näyttävät olevan metallia ja osana koria. Pohjan puolelta kuitenkin näkyy, että ne ovat erillisiä, muovisia osia. Kiinnitys on tehty ovelasti, puskureille on pienet kiinnikkeet korin ja pohjalevyn välissä ja niitä ei tosiaankaan löydä ilman tarkkaa tutkimista. Konepelti ei aukea, kuten ei mikään muukaan luukku, eikä konepeltiin ole edes valettu niin selvää saumaa, saranat sen sijaan erottuvat hiukan koholla olevina "patteina" ja pelti on myös keskeltä koholla. Tuulilasin pyyhkijät ovat jotain IXO:n yleismallia, ne on kyllä asennettu pyyhkimään vastakkain, mutta istuvuus ja tarkkuus ei ole kovin kehuttavaa. Apumiehen pyyhin makaa hiukan lasin tiivisteen päällä, mutta kaukaa katsottuna nämäkin menettelevät. Taustapeili on laitettu vain kuskin puolelle, se on pyöreä ja pieni eli aivan ajan hengen mukainen. Mallin kyljissä ei ole paljoa pikkuosia. Luukkujen saumat on tuttuun tyyliin valettu koriin, kylkilinjan muotoilu on toteutettu hyvin ja kaikki tarvittava kyllä erottuu paikoiltaan. Ovien kahvat ovat kohollaan ja maalattu hopeavärillä. Etuovissa on nuo isot teippaukset ja pyöränaukoissa jo aiemmin mainitut lisäpalat. Takana lokasuojien isot kaaret varastavat muotoilullaan päähuomion, mutta myös sivuvilkut on valettu koriin, lokasuojan kaaren ja takimmaisen sivulasin väliin. Punaisessa autossa ne saattavat äkkiä näyttää hiukan ylimääräisiltä, oudoilta ulokkeilta. Toisin on esim. vaaleassa siviiliversiossa, jossa käyttötarkoitus näkyy heti, siinä vilkut ovat saaneet pisaran punaista maalia ja tulevat paljon paremmin esiin.
Mallin takapäästä löytyy lisää pieniä osia. Heti alkuun voi jatkaa valoaiheella ja todeta, että takavalojen toteutustapa on täysin vastaava sivuvilkkujen kanssa. Ne erottuvat lähikuvassa koriin valettuina ulokkeina, mutta hukkuvat jälleen korin värisenä harmittavasti tuonne alakulmiin. Kuskin puolen takakulmassa on sen sijaan iso rekisterikilpi telineineen, joka ei taatusti jää huomaamatta. Toiselta puolen autoa, vastaavasta kohdasta, löytyy kiiltävä tankin korkki. Sekä korkki että kilven teline ovat erillisiä, hyvin paikalleen istuvia osia. Hyvä onkin, että tällaisia pisteosia on jaksettu asentaa, ne antavat malliin mukavan lisän ja lyövät itsensä hyvin ulos muuten niin tasaisen värisestä korista.
Suoraan takaa otetussa kuvassa näkyy myös se pohjassa oleva, musta varapyörän kotelo. Takaluukku on kolmiosainen ja ikkunallinen. Yläosa aukeaa ylöspäin, siitä kertovat katon reunassa näkyvät, koholleen valetut saranat. Alempi osa aukeaa sivusuuntaan kahdessa osassa, sivuilta löytyvät kaikki neljä saranaa jotka on myös valettu koholleen. Takaoven kahva on valmistettu samalla tyylillä, mutta se erottuu paremmin koska on saanut päälleen annoksen hopeamaalia. Pätkäpuskurit löytyvät perän alakulmista, ne ovat siis aivan vastaavaa tavaraa yksiosaisen etupuskurin kanssa. Etupään kohdalla jäi sanomatta, että kaikkiin puskureihin on mallinnettu hyvin myös niiden "kiinnikkeet". Pulttien päät näkyvät lähikuvissa mainiosti ja tuovat hyvän lisän mallinnukseen.
Kaikkiaan mallin takapäähän on saatu aika paljon tavaraa, kun ottaa huomioon, että vain kilpi ja tankin korkki on tehty erikseen. Tällainen luukkujen toteutustyyli ajaa ihan asiansa, kaikki oleellinen on paikoillaan, joskin aukeava luukku on tietysti aina hienompi. Pitää kuitenkin muistaa mallin alkuperäinen tarkoitus ja hintaluokka, Keski-Euroopassahan nämä myydään uutena tosi edullisesti, toisin kuin meillä. Täällä hintakaan ei ratkaise ostopäätöstä, sillä mallia ei yksinkertaisesti ole saatavana.
Kuskin sivulasi on auki, kaikki muut lasit ovat kiinni ja koska sisusta on kauttaaltaan mustaa, on näkymä melko hämärä. Oikein tarkasti kurkkimalla kojelaudasta erottaa hiukan värillistä mittaristoa, mutta sen mallinnus menisi ihan arvailuksi. Ovissa on hopeanväriset sisäkahvat niin edessä kuin takanakin. Etu- ja takapenkit ovat keskenään identtisiä, samanlaisia mustia sohvapenkkejä molemmat. Tavaratila on tyhjä, joten sisällä ei ole mitään paloautoon viittaavaa. Rengastus on oikein sopiva, alla on isot, karkeat ja vanhan tyyliset renkaat. Juuri näin tällaisessa autossa pitääkin olla, kuuluuhan nelikon renkaassa olla kunnon kuvio. Katolla oleva varapyörä on, kiitos tästä mallitehtaalle, täysin identtinen auton muiden pyörien kanssa. En tiedä onko sattumaa vai ihan tehdasasennusta, mutta kaikissa nelivedoissa/kuvissa joita olen nähnyt oikeista autoista, on renkaan sisäkehässä ohut valkoraita. Pienoismallissa ei raitaa ole, mutta mallimäärän vähäisyyden takia sen ymmärtää, on edullisempaa käyttää jo olemassa olevaa rengastyyppiä. Vanteet näyttävät raskailta, mutta ovat kevyttä muovia ja hyvin simppelit. Pultit, laakerikupit yms. ovat kaikki yhtä ja samaa muovilevyä, mutta eipä oikean auton vanteissakaan tainnut olla muuta kuin välttämätön. Varustelistalla on tuskin ollut kevytmetallivannetta ja matalaa rengasta tarjolla. Paloauto on kokonaisuutena hauska ja pirteä ilmestys, mutta varaosanumeroa ei nyt valitettavasti ole tarjolla. Renaultin kautta myytävät mallit ovat etupäässä Norevin tekemiä ja loppuvuodesta mallitehtaillakin pitää kiirettä. Ihan uusia, ennen julkaisemattomia pienoismalleja koitetaan aina saada juuri joulumarkkinoille ja silloin tehdas ei ehdi suunnata kapasiteettiaan tällaisiin ns. rinnakkaismalleihin. Uskon kuitenkin, että myös Norev eräänlaisena merkin "hovihankkijana" tuo vielä markkinoille myös tämän nelivedon. Prairiestahan Norevilla löytyy jo kaksi versiota, joten tuskin tehdas jättää sarjaa kesken. Tällaisen 4 x 4 kioskisarjan pienoismallin voi löytää kansainvälisestä nettihuutokaupasta, harmi vaan, että loppuhinta saattaa olla kaikkine kuluineen korkeampi kuin piirimyyjän tarjoamissa, alkujaan kalliimman hintaluokan malleissa.
-Markku Rantanen -