Kuukauden auto: Renault F1 Heikki Kovalainen, heinäkuu 2008

Lomakauden pitäisi nyt olla kuumimmillaan, mutta me emme lomaile, eikä niin tee myöskään Formula 1, vaan heinäkuussakin on kaksi osakilpailua. Jos ykkösissä ei ole kilpailuviikonloppua, siellä tehdään testiä, kehitystyötä, promootiota jne. Ykkösissä tapahtuu jatkuvasti ja hieman erikoista kyllä, ne kiinnostavimmat asiat tapahtuvat usein kulisseissa, eivät itse kilpailussa, johon kaikki työ kuitenkin lopulta tähtää. Jossain myös valmistetaan, myydään, ostetaan tai ylipäätään tehdään jotain myös F1- pienoismallien parissa varmaan tälläkin hetkellä. Nettikaupat ovat avoinna 24/7, maapallon eri aikavyöhykkeillä asuu ja elää lukematon määrä F1- faneja, joten hiljaista hetkeä tuskin on koskaan. Eipä muuta kuin hypätään samaan joukkoon ja esitellään tällä kertaa kaksi F1 pienoismallia. Ne saavat runsaan kuvaesittelyn rintarinnan, jolloin jokainen voi itse vertailla autojen keskinäisiä eroja. Selittämiseltäkään en lukijoita säästä, sanallinen kerronta on tässä tapauksessa yllättävän hankalaa, joskin teen parhaani. Kuvaaminen ei ollut paljoakaan sen helpompaa, vaikka äkkiä luulisi, ettei löydy toista pienoismallia, jossa kaikki kohteet olisivat näin hyvin näkyvillä. Vaan kun autot ovat pieniä, ovat pienet yksityiskohdat vielä pienempiä ja tällaisesta pienoismallista saakin parhaan käsityksen vain livenä. Suomussalmelta kotoisin oleva Heikki Kovalainen kuului monta vuotta Renaultin miehistöön ja oli samalla kautta aikain ensimmäinen Suomalainen Renaultin F1- pilotti. Vaikka Heikki oli Renaultin F1 kilpakuljettajana vain vuoden, jäi sekin ajanjakso tilastoihin merkittävänä palana Suomalaista autourheiluhistoriaa. Ehkäpä suurin yllätys Renaultin F1 -kuvioissa olikin juuri Kovalaisen pestin lyhyys; monen vuoden määrätietoinen työ ei antanut lopulta Renaultille juuri mitään, vaan lähes valmiiksi hiottu timantti päästettiin muualle loistamaan. Kovalainenhan kilpaili kartingin jälkeen vain Renaultilla, ensimmäinen oikea kilpa-auto oli Formula Renault ja vuonna 2004 Heikki voitti World Series by Nissan- mestaruuden joka oli eräs Renaultin formulaluokka (ja joka markkinoinnillisista syistä kulki tuolla nimellä). Viimeksi, ennen siirtymistään kuninkuusluokkaan Heikki ajoi GP2 sarjassa Arden- tallissa ja siinäkin autossa pörisi Renaultin moottori. Kaudeksi 2006 Kovalainen siirtyi F1- tiimin testikuljettajaksi ja vuotta myöhemmin oli vihdoin käsillä se kauan odotettu hetki, kun Heikki pääsi mukaan Formula ykkösten MM-sarjaan.
Renaultin F1 tiimin tallipäällikkö Flavio Briatore on kuitenkin se mies, joka viime kädessä päättää kuka siinä tallissa ajaa ja kun Flavio halusi Fernando Alonson takaisin, sai Heikki lähteä. Toisaalta, kun on pitkään seurannut lajia, eivät enää mitkään Briatoren päätökset varsinaisesti yllätä, erikoisia ratkaisuja on nähty ennenkin. Briatore poikkeaa muutenkin melko paljon kollegoistaan, eikä johda tiimiä siinä muodossa, kuin tallipäälliköiden yleensä on totuttu tekevän. Briatore manageroi kuljettajia oman firmansa kautta, omistaa puolet jalkapallojoukkueesta ja on joka suhteessa enemmän bisnesmies kuin perinteinen tallipomo. Renaultin varikkomuurilla Briatore häärii enemmänkin "sirkustirehtöörinä" ja keulakuvana, jakaen auliisti lausuntojaan aivan kaikesta mitä vaan joku keksii kysyä. Briatore on tunnettu myös ikäistään huomattavasti nuoremmista naisystävistään (välillä vaimoistaan) ja siitä, että hän on lähes aina eri mieltä kuin muut tallipomot. Samaan aikaan tallin tekninen johtaja Bob Bell pysyy julkisuudesta sivussa ja keskittyy varsinaiseen kilpailustrategiaan, teknisiin asioihin ja siihen, että insinöörit alaisineen ovat jatkuvasti tilanteen tasalla. Kovalaisen nousua kilpakuljettajaksi seurattiin suurella mielenkiinnolla muuallakin kuin Suomessa, mutta ajoitus ei todellakaan ollut Heikin puolella. Tallilla oli takanaan kaksi maailman mestaruutta, joten painetta kasattiin tulokkaan hartioille vähintään riittävästi. Fernando Alonso oli edellisellä kaudella voittanut maailman mestaruuden R26- autolla, joka oli kaikin puolin toimiva paketti. Auto oli sekä nopea että luotettava, joten samaa odotettiin sen seuraajalta, R27 autolta, mutta palaset eivät loksahtaneetkaan tällä kertaa kohdalleen. Formula ykkösissä tällainen aaltoliike, jossa joku talli on muutaman vuoden kärjessä ja notkahtaa sitten keskikastiin, on aivan normaalia. Tämä historia on toistanut itseään niin kauan kuin MM- sarjaa on ajettu ja nyt tämä suoritustason romahdus osui Renaultin kohdalle, tietysti Kovalaisen kannalta pahimmalla mahdollisella hetkellä. Kaikki huipputallit kiertävät tätä samaa kehää, esimerkkejä löytyy helposti kun muistellaan vaikkapa Mika Häkkisen uran alkuaikoja. Silloin Häkkinen jopa karsiutui kilpailusta McLarenilla, Ferrarin sähellys oli lähinnä säälittävää ja niihin aikoihin jokainen halusikin ajaa Williams- Renaultilla, sillä se tarjosi helpoimman tien F1 maailman mestariksi. Mutta miten on nyt, moniko huippukuljettaja unelmoi esimerkiksi Williams - pestistä? Heikki Kovalainen oli ajanut koko vuoden 2006 testiä ja tehnyt kehitystyötä R26 autolla, joten odotusarvot olivat korkealla. Kun uusi R27 ei sitten ollutkaan huippuauto, alkoivat syyttävät sormet osoittaa kohti tulokaskuljettajaa. Jopa näiden sinivalkoisten lasien läpikin on pakko myöntää, että Heikki teki alokasmaisia virheitä kauden alkupuolella, mutta paransi suoritustaan joka kilpailussa ja otti nöyränä opikseen kaikesta, myös siitä missä mentiin pieleen. Sitä, miksi uusi auto ei ollutkaan toimiva, on tässä maallikkona aivan turha ryhtyä spekuloimaan. Ainoa asia, jonka näkee silmällä jo näitä pienoismalleja vertaillessa ja jonka kautta voi leikkiä F1 asiantuntijaa on, että R 27 oli melko konservatiivinen auto. Tietenkään pienoismalli ei paljasta muuta kuin osan ulkokuoresta, mutta ei siinä kyllä ole käytetty mitään mullistavia ratkaisuja. Akseliväli näissä kahdessa autossa on identtinen, runko on melko samanlainen ja aerodynaamiset muutoksetkin ovat melko maltillisia. Johtuipa heikko suoritustaso sitten kymmenistä tai sadoista seikoista, fakta on kuitenkin se, että Heikki Kovalainen ajoi tiimin parhaan tuloksen kaudella 2007 ollen Japanissa hienosti toinen. Siinä kilpailussa maailmanmestari Räikkönenkin joutui viimeisten kierrosten ajan katselemaan Renaultin vilkkuvaa takavaloa sateesta märän visiirinsä läpi, kun Heikki ajoi virheittä ja ohi ei päässyt. Kimi tuli maaliin kolmantena, heti Heikin perässä ja siinä riitti monella ihmettelemistä, kun palkintopallilla seisoi rinnakkain kaksi suomalaiskuljettajaa. Vaikka voitto meni siinä kilpailussa muualle, on se silti melko kova juttu, kun näin " suuresta automaasta" riittää kovia kuskeja täyttämään palkintokorokkeesta kaksi kolmasosaa! Vaikka vuosi 2007 ei nyt ollut Renaultille mikään unelmakausi, on tuo Kovalaisen hieno kakkostila kirjattu tilastoihin ja siellä se myös pysyy. Se olisi jo yksinään riittävä perustelu Heikin autojen esittelylle, vaikka mies ei olisi sen jälkeen enää ajanut metriäkään F1 autolla. F1 pienoismallin rakenne Mukana on siis kaksi autoa, Heikin 2006 testiauto R26 ja 2007 kilpa-auto R27. Kummatkin mallit ovat 1:43 mittakaavaa ja valmistajana on Minichamps, jolla lienee lisenssi kaikkiin muihin tämän päivän Formula ykkösiin, paitsi Ferrariin. Näin tilanne oli ainakin 2007, jolloin Ferrarin pienoismallit valmisti Hot Wheels. Tuo Hot Wheels tuotemerkki taas kuuluu Mattel - konserniin, jonka taas omistaa Ferrari … näin siis oli tilanne viime vuonna. Lisenssi- ja oikeuskysymykset ovat ykkösten pienoismalleissakin hyvin tarkkoja, mutta joskus valmistuslisenssejä myönnetään myös muille mallitehtaille. Myös Universal Hobbies on myös valmistanut Renaultia, mutta sen malli ei ole aivan niin tarkkaa kuin Minichampsin.
Tällainen ns. virallinen F1 pienoismalli on mittakaavaan nähden melkoisen pikkutarkka, mutta koskaan se ei ole täydellisesti mallinnettu. Tiimit eivät luonnollisestikaan anna täysin tarkkoja piirustuksia mallitehtaan käyttöön, silloinhan kaikenlainen vakoilu ja toisaalta omien ratkaisujen peittely olisi täysin turhaa. Nämä formuloiden mallit ovat silti tosi hienon näköisiä, suurin vaikutus ulkonäköön saadaan aikaan värityksellä, joka on tehty hyvinkin tarkasti. Tässä kohtaa tiimit eivät pihtaile, vaan autojen teippauksista annetaan hyvinkin seikkaperäiset kuvat myös pienoismallien valmistajille. Formulamallien kerääjiä löytyy joka puolelta maailmaa, bisnes on todella laajaa ja mallien avulla sponsorit pääsevät vielä kerran näkyville. Näille mainostajille pienoismallit ovat erittäin tärkeitä, sillä teippi pysyy pikkuformulan kyljessä vielä silloinkin, kun oikea, rataa kiertävä auto on jo aivan toisissa väreissä. Voidaankin sanoa, että onneksi lisenssien ja oikeuksien haltijat ovat tarkkoja myös näissä väritysasioissa, vajavaisesti teipattu malli olisi erittäin tylsän näköinen.
Minichamps valmistaa kaikki F1 mallinsa (myös tässä nähtävät Renaultit) samalla kaavalla; auton värikäs osa on yhtä ja samaa metallivalua nokasta perään asti, mikään konekate, nokkapala tai muu vastaava ei aukene eikä irtoa. Katteiden muodot, sivuponttonit ja sivuilla olevat, etummaiset jäähdytysilman " poistopiiput" ovat samaa metallivalua ns. korin kanssa. Tämän ison kappaleen alla on eräänlainen piilopohja, johon on kiinnitetty tiettyjä erillisosia, mutta piilopohja on näkyvillä vain nokkapalan alla. Varsinainen pohjalevy on muovia, se alkaa etuakselin jälkeen ja on alkuosaltaan hyvin kapea, mutta levenee ohjaamon kohdalta rungon levyiseksi jatkuen samanlaisena taakse asti. Muovilevy on alapuolelta lähes sileä, keskellä on kapea, tummempi pitkulainen alue, joka esittää puista, maavaraa rajoittavaa levyä. Aivan pohjan takana on pienet, muotoillut ilmanohjaimet ja keskelle perää, osaksi pohjaa on mallinnettu diffuusori, joka näkyy kuvissa ikään kuin ylösalaisin olevana u- palkkina. Pohjasta löytyvät lisäksi auton ja valmistajan mallimerkinnät, lisää kiinnitysruuveja ja muuta tylsää, mutta virallista ja tarpeellista tavaraa. Etu- ja takasiipi ovat muovia, samoin ovat kaikki pyöräntuennat, peilit, monet ulkonevat ilmanohjaimet jne. Vanteet ovat usein metallia, samoin kuin niiden keskellä olevat kiinnitystapit tai lähinnä niitit. Vanne on prässätty paikoilleen niin, ettei sitä saa vetämällä irti, samalla kiinnike mallintaa oikean formulan pyöränmutteria. Renkaat ovat aina pehmeää kumia, ne otetaan yhdestä ja samasta laatikosta, mutta niihin teipataan rengasvalmistajan tarra sen mukaan mihin autoon ne laitetaan. Tai näin tehtiin ennen, nyt on tylsempää, kun käytössä on renkaiden yksityyppisääntö. Tässäkin tapauksessa merkki on vaihtunut renkaan kyljessä vaikka itse kumipyörät ovat täysin samaa tavaraa. Nykyinen (mielestäni hölmö) urarengassääntö on mallitehtaan kannalta hyvä asia, samoja renkaita voi käyttää monta vuotta ja kustannuksissa tulee suurtakin säästöä. Tällä hetkellä puhutaan, että sileät, oikeat kilpa-auton renkaat tulevat taas takaisin ja silloin mallitehdaskin joutuu uusimaan muottinsa.
Tällaisen auton väritys tehdään yleensä yhdellä perusvärillä, johon sitten lisätään teippejä ja nykyään myös yhä enemmän niin sanottua tampoprinttejä. Kilpa-autojen muuttuessa yhä kirjavammiksi, joudutaan maalauksessakin välillä käyttämään montaa väriä, teippaamalla kun ei voi tehdä kovin isoja tai oikein kaarevia pintoja. Teippikin on oikeammin sanottuna eräänlainen siirtokuva, jossa erilliset mainokset on painettu tätä tarkoitusta varten tehdylle erikoispaperille. Paperissa on liimapohja ja pieni pala tai isompi mainoskokonaisuus irtoaa paperista märkänä. Siitä se siirretään pienoismallin päälle, kuivataan liika vesi pois ja pinta on valmis. Toteutus vaihtelee hiukan tehtaasta ja mallista riippuen, mutta olen nähnyt kuvia esimerkiksi IXO:n tehtaalta, jossa ralliautoja teipataan täysin käsityönä. Aikaisemmin kaikki pienoismallien kuviot tehtiin teippaamalla, mutta nykyään niin sanotut tampoprintit (en tiedä suomenkielistä nimeä) ovat yleistyneet huomattavasti. Kuten nimikin vihjaa, sillä systeemillä tehty mainos on ikään kuin painettu mallin pintaan ja jos se tehdään kunnolla, se vastaa pysyvyydeltään maalattua pintaa. Harvoin asia kuitenkaan menee ihan näin, printin käyttöön on siirrytty, koska se on nopeampi asentaa ja halvempi toteuttaa. Asian kääntöpuolena on usein huono ja suttuinen lopputulos, sillä jokainenhan tietää mitä siitä syntyy kun tehdään nopeammin ja halvemmalla… R 26 vs R 27 Nämä molemmat F1 autot ovat niin sanottua yleismallia, valmistaja ei ole tarkemmin nimennyt minkä kilpailun tai testipäivän versiosta on kyse. Sen takia on hyvin vaikea mennä arvostelemaan pikkuosien mallitarkkuutta, sillä autot muuttuvat hyvin paljon kauden mittaan. Myös testiauton nimeäminen on enemmänkin myyntikikka silloin, kun tarkkaa testipäivää ei ole merkitty mihinkään. Tämäkin malli lienee täysin vastaava kuin Alonson R26 kilpa-auto, mutta tällä testiautokikkailulla saadaan myytyä enemmän autoja, tässä tapauksessa ainakin suomalaisille. Joissain rajatuissa painoksissa testiauto on nimetty tietylle päivämäärälle, kilpurin ollessa jostain tietystä kilpailusta. Tällaisia malleja ovat mm. Räikkösen ensimmäinen voittoauto, mutta yhtä hyvin se voi olla auto, jolla kuljettaja on saavuttanut ensimmäiset MM-pisteensä. Erikoismalleja on paljon ja näistä kahdesta R26 lienee jo vaikeasti löytyvä malli, sillä sitä on tehty vain 1440 kappaletta maailmanlaajuisesti. Se on melko vähän, kun ajatellaan miten paljon lajin harrastajia, faneja ja mallikerääjiä eri puolilta palloa löytyy. Uudempaa Kovalaisen autoa on ainakin ollut tilattavissa myös merkin varaosatiskiltä, mutta varastossa näitä tuskin pidetään. Nämä mallit on tilattu Saksasta, siellä on paljon lajin faneja, paljon mallikauppoja ja koska Minichamps on Saksalainen tuotemerkki, sieltä voi myös löytää hyviä tarjouksia. Tarkempi pienoismallin tutkiminen on hyvä aloittaa etusiivestä, se on molemmissa muovia ja kiinnitetty niin, että siiven pystykannakkeet ovat samaa palaa rungon kanssa. Siivessä on pienet kolot, johon nämä pystykannakkeet menevät "napsauttamalla" ja paketti pysyy hienosti paikoillaan. Siiven etummainen alaprofiili on samanlainen kummassakin autossa, erot syntyvät yläosasta, siiven taaemmasta osasta sekä päätylevyistä. Vanhemmassa mallissa yläprofiili muodostuu kahdesta lyhyestä kappaleesta, kun uudemmassa nuo palat ovat paljon kaarevammat ja menevät kiinni nokkapalaan. Päätylevyyn on lisätty yksi poikittaisprofiili ja taaemman profiilin yläreuna on muotoiltu maltillisemmin kuin testiautossa. Näiden siivistä puuttuu monta pientä profiilia, niitä erilaisia ulokkeita ja pieniä taitteita, joita TV- kuvissa näkee, on turha etsiä pienoismallista. Tässä kohtaa tulee vastaan paitsi se aiemmin mainittu piirustusten rajattu käyttömahdollisuus, myös pieni koko. Etusiivistä on pari kuvaa, mutta tumman värin takia muotoa oli vaikea saada esille.
Autojen nokkapaloissa ei ole suuria eroja, testiauto on varustettu "on board"- kameralla, mutta varsinainen ero näkyy ylempänä olevissa siivekkeissä. Vanhemmassa versiossa nuo siivekkeet ovat melko perinteiset ja ne on sijoitettu lähes samalle linjalle ylätukivarsien kanssa. R27 sen sijaan on saanut uudet, 2007 muodissa olleet häränsarvia muistuttavat siivekkeensä. Vanhat siivekkeet tuntuvat olevan osa nokkapalaa, uudemmat ovat selvästi erillisosia ja rungossa on pienet kolot joihin ne on asennettu. Nämä siivet näkyvät parhaiten yläviistossa nokkapalan kuvassa.
Etupyörien tuenta on myös mallinnettu niin hyvin, kuin se käytännössä on mahdollista. Muotoilussa on keskenään hyvin pieniä eroja, pinnoite on molemmissa autoissa tehty muistuttamaan hiilikuitua ja kaikki tukivarsien yläpäät on kiinnitetty nokkapalaan. Nokkapalassa on useita pieniä reikiä, joista tukivarsien päät menevät sisään. Nokan sisällä saattaa olla esim. joku muovilevy, johon kaikki osat on napsautettu kiinni, siitä kielii piilopohjassa oleva iso ruuvi, mutta tarkka analyysi vaatisi monen muunkin ruuvin avaamista. Tietysti tällainen malli olisi kiinnostavaa purkaa muttereiksi, mutta jätetään se nyt kuitenkin. Jos vastaava malli löytyy joskus ALE- laarista, palataan asiaan. Myös joidenkin osien materiaaleissa joudun tyytymään pieneen arvailuun ja päättelyyn, sillä nämä ovat niin heppoisia laitteita, ettei osia voi koputella ja taivutella ilman, että jotain menee samalla rikki. Nokalla olevat antennit on kyllä helppo laskea ilman minkään tuhoamista, testiautossa niitä on kolme, kun kilpa-autossa tyydytään yhteen antenniin. R27 on saanut uutuutena nokan päälle, lähelle ohjaamoa aivan pienen, juuri havaittavan pystyevän.
Sivuponttonien ja etupyörien välistä löytyvät sitten isot, muoviset ilmanohjaimet, ne on kiinnitetty etupäistään niiden kahden pohjalevyn väliin ja rungon päässä on tyydytty liimakiinnitykseen. Näissä osissa on keskenään paljonkin eroja, mutta tumman värin takia kaikkia muotoja ei tahdo millään erottaa. Koko auton yläkuvista erottuvat suuremmat linjat, mutta aivan sisimmät yksityiskohdat jäävät piiloon. Pienemmät, etummaiset ohjaimet ovat saaneet päivityksessä lisää leveyttä etuosaansa, lisäksi ulkoreunoihin on ilmestynyt selvästi isommat vaakapinnat ja nyt kulma on paljon jyrkempi kuin vanhemmassa mallissa. Alhaalla, lähes piilossa olevista tasoista on kadonnut yksi kulma ja isot, tummansiniset ja kaarevat profiilit ovat R27:ssä muutoin lähes ennallaan, mutta ulommaisiin kulmiin on tullut näkyvä lisäys. Testiautossa näkyy yksi terävä, hiukan kolmiomallinen vaakapinta, jonka kärki osoittaa eteenpäin, uudemmassa mallissa vaakapintoja on kaksi, kun ylös on lisätty toinen, hiukan kulmikkaampi kappale. Kahden tason väliin ei kuitenkaan jää mitään roskaimuria, sillä vaakaprofiilien välissä on pieni aukko, josta ilma ohjataan auton alle. Tämän palan näkee kuvasta, joka on otettu alhaalta takaviistosta nokkaan päin.
Ohjaamon sivuilla olevissa isoissa vaakapinnoissa ei ole kovin suuria eroja, testiautoon on valettu kummallekin puolelle neljä pientä, hiukan upotettua uraa, kilpa- autossa uria on vain kaksi. Taustapeilien kohdalla muutos on paljon näkyvämpi, R26:ssa on perinteiset peilit, kun uudemmassa mallissa peilit on kiinnitetty isoihin, eteen - ja ulospäin työntyviin ilmanohjaimiin. Pienoismallissa nuo lisäsiivekkeet ovat muovia, valua ei siis ole tarvinnut muuttaa näin paljoa vaan kappaleet on painettu kiinni rungossa oleviin koloihin. Sivuponttonien etupäissä on suuret ilmanottoaukot jäähdyttimiä varten, valussa on oikeat, isot aukot ja pienoismallit ovat keränneet aukkoihinsa jo ihan kiitettävästi pölyä muutamassa päivässä. Aukoissakin on pieni ero, ne näyttävät etureunoistaan samanlaisilta, mutta uudemman auton aukko pienenee heti sisäänpäin mentäessä.
Sivuponttonien päällä olevat "pystypiiput" poistavat kuumaa jäähdytysilmaa ja nekin ovat vuoden aikana kasvaneet hiukan isommiksi. Pienoismallin piiput ovat samaa metallivalua katteiden kanssa, lisäksi piipuissa on ihan oikeat reiät yläpäissä. Heti piippujen perässä on isot, tukitankojen päälle asennetut lisäsiivet. Ne ovat muovia, korivalussa on pieni reikä, johon kappale on painettu. Pientä muotoeroa tähän "hankaimeenkin" on tullut, testiautossa se on sivultaan sileä, uudemmassa siipi on isompi ja sivulla on kaksi vaakataitetta. Lisäksi tuon siipipalan takaosaan on nyt tullut pieni aukko. Moottorikate itsessään ei ole paljoa muuttunut, takapyörän sisä- ja etusivuille nousevissa profiileissa on pientä hienosäätöä ja näkyvin muutos lieneekin pakoputkien kohdalla. R26:n putket ovat esillä ja osoittavat lähes suoraan ylöspäin, kun R27 on saanut pienet katteet putkien päälle, lisäksi ulostulokulma osoittaa nyt lähes vaakasuoraan taaksepäin.
Sivuponttonien ulkoreunoissa näkee selviä eroja. Vanhemmassa mallissa ponttonin etuosa on sileä ja kyljessä oleva, terävä pitkittäisvekki alkaa vasta tuon ilmanpoistopiipun kohdalta. Uudemmassa rungossa vekki on koko kyljen mittainen alkaen nyt jo taustapeilin alta. Peilin alla tuo osa on siis muovia, mutta muuten muoto on tehty metallivaluun. Rungon sivuilla, ihan takapyörien edessä on kaksi vekkiä päällekkäin. Alempi osa on molemmissa pikkuautoissa muovia, mutta uutuutena alasiiven takaosaan on tullut pystykannake, se näkyy hyvin myös kuvassa.
Sivuponttonin lähikuvassa näkyy hyvin myös pohjalevyn yläpuoli, pinta on jälleen hiilikuidun näköistä ja siinäkin muotoilu tähtää aerodynamiikan maksimointiin. Uudemman mallin runko on edestä aavistuksen kapeampi, jolloin pohjalevyn yläpintaa on näkyvillä hiukan enemmän. Pohjalevyn takaosa, takapyörien tuennat sekä takasiipi ovat keskenään melko samanlaisia. Tukivarret ovat takanakin muovia ja niissä on hiilikuitupinnoite. Uudempi moottorikate on hiukan lyhyempi ja leveämpi, mutta pyöräntuennat on molemmissa autoissa piilotettu melko kiitettävästi. Kun vielä pohjalevykin on tummaa, on osia melko vaikea erottaa paljaalla silmällä. Taka- akseli, tukivarsien sisäpäät ja takasiiven alapää on kaikki kiinnitetty rungon ja pohjan väliin, pohjassa on siinäkin kohtaa ruuvi, joten sitä kautta rakenne varmaan selviäisi. Akseli on varmasti yhtenäinen metallitanko, sillä nyt autossa on sadan prosentin lukkoperä ja pyörät pyörivät tasatahtia samaan suuntaan.
Takasiivissä on pieni ero päätylevyissä. R26:n iso päätylevy on täysin sileä, R27:ssä on keskellä pieni, loiva taite ja levyn alapäässä on selkeät kanttaukset. Siivessä itsessään on kaareva etuosa, R27:ssä on isommat pitkittäislaipat, mutta muuten nykypäivän siipi on tylsän ja mielestäni ruman näköinen. Säännöt rajaavat siiven nyt niin tarkasti, ettei siihen ole paljoakaan tehtävissä, poissa ovat hienot, monesta tasosta koostuneet siivet, joiden kulmilla voitiin pelata ja profiileja voitiin lisätä tai poistaa tarpeen mukaan. Suoraan takaa katsottuna näkyy, miten siiven pystykannake on muuttunut yhdestä pystytangosta kahteen, hiukan V-muotoiseen kiinnitykseen. Keskellä perää tönöttää musta muovitanko, siinä ei ole starttikoneen paikkaa eikä muitakaan pikkuosia, ainoastaan teipillä tehty takavalo. Nyt se näyttää aika mitäänsanomattomalta, mutta oikeassa autossa sen näkee vilkkuvan tosi kirkkaana mm. sadekelillä, varikolla jne.
Etupyörät ovat mielestäni samanlaiset molemmissa autoissa, vanteet näyttävät jossain valossa hiukan roskaisilta, mutta pilkut syntyvät väristä, joka ei ole mustaa, vaan erittäin tummaa, metallihohtosinistä ja kimaltelevaa väriä. Takavanteisiin on tullut hiilikuituinen peitelevy ja nyt vanteesta on näkyvissä vain keskellä oleva kiinnitysmutteri. Renkaat ovat turhankin aidon tuntuiset, kuten kuvistakin näkyy, ne keräävät äkkiä roskaa aivan kuten aidossakin ykkösessä. Kuvausalusta oli puhdas, itse asiassa aivan uusi, mutta renkaat olivat täynnä roskia, kun olin siirrellyt malleja muutaman kerran. Testiauton eturengas on myös alkanut jo kuoria ja ihan näin realistisia näiden ei kyllä tarvitsisi olla…
Näissä kunnollisissa pienoismalleissa istuu aina myös kuljettaja, se tekee autosta viimeistellyn näköisen, sillä myös kypärän väritys on pidettävä ajan tasalla. Kuskilla on myös oikean värinen ajopuku, mutta itse hahmon mallinnus ei läheltä katsottuna ole kovinkaan kummoista. Autossa istuu aina sama muoviukko, mutta asialla ei ole mitään merkitystä, sillä väritys ja nimenomaan tuo kypärä ovat niitä juttuja, jotka sieltä näkyvät. Katsokaapa muuten Heikin kypärää etenkin sivuilta ja takaviistosta, ainakin minulle tulee mieleen J.J. Lehto ja 90- luvun Benetton. Ohjaamossa on myös musta muoviratti ja pieni, kirkas tuulilasi. Ratti on hyvin yksinkertainen, siinä ei ole mitään värillisiä nappuloita, teipillä tehtyjä LED- näyttöjä tai muutakaan erikoista. Muotoilu on suuntaa antava, mutta en pysty varmuudella sanomaan vaikka tehdas käyttäisi joka tiimin autossa samaa rattia. Ohjaamon takana näkyy korkea ilmanottoaukko ja sen päällä muovista tehty kamera. Moottorikatteessa, hiukan kameran alapuolella erottuu myös pieni, katteen läpi menevä nostoliinan reikä. Jos vitriinissä tulee ahdasta, nämä mallit voi laittaa siis myös riippumaan vaikkapa siiman avulla.
Kumpikin pienoismalli oli kuvattaessa aivan uusi, otin ne siis ensimmäistä kertaa ulos tehtaan rasioista. Uudemman mallin muovisissa, peilien takana olevissa pinnoissa on silti jo maalivikaa, jossain kohtaa näkyy myös pieniä liimajälkiä ja muutama teipinkulma on jo irronnut. Tämä lienee suoraan "kiinailmiön" seurausta, mutta yleisesti ottaen nämä ovat todella hienoja malleja, varsinkin kun muistetaan, miten paljon pieniä osia, eri värejä ja yksityiskohtia näihin on saatu mahtumaan.
Mallikerääjälle tiimin pääsponsorin vaihtuminen on hyvä asia, autorivistöön tulee ihan uutta väriä ja tällaisetkin kaksi autoa näyttävät paljon erilaisemmilta kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Koska itse kerään kaikkia Suomalaisten kuljettajien kilpa-automalleja, olen siinä onnellisessa asemassa, että autorivistöni näyttäisivät erittäin värikkäiltä. Niin, siis jos olisi hyllytilaa…
-Markku Rantanen -