Kuukauden auto: Renault Rambler, lokakuu 2008

Lokakuun lotja sopisi mainiosti alaotsikoksi, mutta käytän sen nyt avausrepliikkinä ja vakuutan samalla, ettei lukijan kannata pelästyä. Sivua voi huoleti rullata eteenpäin, et ole eksynyt mihinkään " finncruisers&rocknroll" sivuille, kyllä tämä on edelleen Renaultin pienoismallisivu. Kuukauden malli ei ole ihan sieltä tavanomaisimmasta päästä, sillä esikuvana on Amerikkalainen auto, joka on koottu Belgiassa ja myyty Renaultina. Kuukauden auton esikuva sijoittuu 60 -luvulle, joten kyseessä on jo puhdas museo/ harrasteajoneuvo ja vaikka näiden autojen ajosesonki onkin jo tältä vuodelta ohi, auton esittelyajankohta on varsin sopiva. Kirjoitan tätä juttua sateisena syyskuun yönä ja jotenkin tuntuu, että tämä on 365:s perättäinen, samanlainen yö, mutta tämän auton kuvia katsellessa ajatukset siirtyvät ainakin hetkeksi aurinkoisempiin keleihin. Kuvat todistavat kiistatta, että täällä lounaiskolkassakin oli ainakin yksi poutapäivä, sillä "studioni" sijaitsee ulkona! Mistä ja mikä? Nykyään kun hankkii uuden auton, sen oikeasta alkuperämaasta ei voi koskaan olla varma. Ranskalainenkin auto saattaa olla kasattu lähes missä maassa tahansa ja tämä Renault Rambler havainnollistaa, ettei ilmiö ole mitenkään uusi. Amerikkalaisia autoja koottiin paljon varsinkin Hollannissa ja Belgiassa jo melko varhain 1900-luvulla monenkin tehtaan ja merkin toimesta. Syynä oli näiden maiden tullikäytäntö, joka mahdollisti myös jenkkiautojen edullisemmat jälleenmyyntihinnat Euroopan markkinoilla. Käytännössä mm. nämä Ramblerit lähetettiin Amerikasta Belgiaan muttereina ja pakattuna isoihin puulaatikoihin. Kokoonpano tapahtui Belgiassa Haren-Vilvoordin tehtaalla, jossa tätä mallisarjaa kasattiin vuosina 1962-1967 kaikkiaan 6342 kappaletta. Ensimmäisen vuoden malli tosin poikkeaa ulkonäöltään melko paljon muista RR-malleista, siinä on muun muassa vahvasti sisäänpäin kääntyvät C-pilarit, mutta kori uudistui jo 1963 ja siitä eteenpäin muutokset olivat paljon pienempiä. Nyt esillä oleva auto on mallia 1965, en tiedä onko juuri tätä vuosimallia maassamme ainuttakaan, mutta Turun suunnalla eräällä Renault kerholaisella on vastaavanlainen auto vuosimallia 1963. Sen ja tämän uudemman mallin erottaa toisistaan parhaiten etusäleiköistä. Vuoden - 63 mallin säleikkö on ikään kuin sisäänpäin "lommolla", maskin keskiosa on koko leveydeltään taivutettu taakse kun tässä - 65 mallissa keula on lähes suora ja maskin kolme isoa pystyripaa kaareutuvat selvästi ulospäin. Auton merkki kirjoitetaan kahdella tyylillä, toisissa lähteissä Renault mainitaan ensin, toisissa taas Rambler, eikä mistään käy selville kumpi on se oikea muoto, vai onko sellaista lainkaan. Alkuperäisen auton konepellissä ja takaluukuussa lukee Rambler, etulokasuojissa ja takalamppujen välisessä listassa taas on tutut, tuon ajan Renault-tekstit. Erään tarinan mukaan meille tulleista autoista poistettiin Renaultin merkit Suomessa, sillä "amerikanrauta" oli helpompi myytävä. Itselläni ei ole tuon vuoden autokannasta mitään käsitystä, kaksivuotiaan aivot kun eivät hirveästi rekisteröi näitä asioita… Myöhemmin, silloin nuoruusvuosina, kun elin kaveripiirin myötävaikutuksesta itsekin hetkenaikaa jenkkiautohuumassa, ei Ramblereita pidetty missään arvossa, olihan nokalla vain 3.2 litran alumiinilohkolla varustettu suora kuutoskone. Silloin 80-luvun alkupuolella tämä automerkki vääntyi sujuvasti muotoon rämpylä, sillä jenkkiautossa piti olla mahdollisimman isoV8, sen piti myös edustaa joko ns. muskeliautoa tai olla metrin pidempi kuin muilla ja musta. Rambler ei täyttänyt ainuttakaan em. ehtoa, joten siinä saattaa myös olla yksi syy, miksi tämän tyylisiä Amerikan autoja ei ole kovinkaan paljoa enää tallessa. Samaan kastiinhan lukeutuivat esimerkiksi Plymouth Valiant, Dodge Dart ja moni muu hieman pienempi malli. Tässä kohtaa huomaan tulleeni vanhaksi, sillä jos nyt pitäisi valita tämän ja mustan Chrysler Newyorkerin välillä, valintani osuisi " siihen järkevämpään harrasteautoon" eli Renault Rambleriin. Pienoismalli Pienoismalli on metallia ja tuttua 1:43 mittakaavaa. " RaRe" oli aikanaan iso auto verrattuna sen ajan "oikeisiin" Renaulteihin, joten pienoismallikin on luonnollisesti melko suuri. Koko kuitenkin hämää, auto on erittäin kevyt johtuen lukuisista muoviosista, metallia tässäkään ei oikeastaan ole kuin ulkokuori. Iso pohjalevy ja kaikki erillisosat ovat muovia, joten malli painaa suurin piirtein saman kuin vaikkapa R8 pienoismalli. Tämä versio on ensimmäinen ja toistaiseksi ainut Rambler Renault pienoismalli mitä koskaan on valmistettu, joten mistään kovin yleisestä mallista ei ole kysymys. Tällaisia erikoisuuksia kuitenkin putkahtelee markkinoille yhä kiihtyvällä tahdilla ja kiitos siitä kuuluu jälleen, kuinkas muutenkaan kuin kioskiautojen tuottajille. Malli kuuluu samaan Renault-autosarjaan kuin jo aiemmin esitelty Rodeo, joten ranskalaisetkin ovat ihan virallisesti hyväksyneet tämän auton Renaultiksi.
Pienoismallin valmistajaksi ilmoittautuu Universal Hobbies ja se selittää ainakin osittain auton laadun; tämä on tietyin varauksin hyvinkin hieno malli ja tarkka syynääminen paljastaa myös muutamia, yleisimmistä kioskiautosta poikkeavia nippeleitä. Törmäsin ensimmäistä kertaa nyt myös ongelmaan, jossa maalipinta on jo liiankin kiiltävä. Katselin ensin mallin ns. kromiosia ja ajattelin että onpa hyvää työtä, mutta kuvista katsottuna mm. puskurit näyttivät kovasti hapettuneilta. Ihmettelin aikani tätä äkillisesti syntynyttä patinaa, kunnes tajusin maalipinnan kiteiden kiiltelevän ja peilaavan niin paljon, että itse puskurit näyttävät sotkuisilta. Maalipinnan kiillon voi todeta myös valokuvissa, auton pintaväriin lienee sekoitettu runsaasti lakkaa. Metallihohtokiteet ovat kuitenkin mittakaavaan nähden liian suuria, yleiskuvissa se ei niinkään korostu, mutta lähikuvissa näyttää kuin auton pinta olisi kovin epätasainen, joistaan kohdin jopa todella surkeasti maalattu. Todellisuus on kuitenkin kaikkea muuta, pinta on sileä ja kiiltävä ja mitä virheisiin tulee, pitää taas muistaa tämän mallin alkuperäinen hinta ja myyntitapa. Myös korin valutyötä on pakko kehua, sillä kolminkertaisesti maksavista, virallisista merkkituotteista saattaa löytyä vähintään yhtä paljon virheitä. Tämä malli laittaa taas miettimään, miten hieno auto olisikaan kyseessä, jos se olisi tullut ulos vaikkapa Minichampsin hihnalta. Malli on valmistettu 2006 ja hankittu uutena, joten mukana oli jälleen varsin informatiivinen ja hienoin kuvin varustettu lehti, jota olen käyttänyt lähdeaineistona, tosin rajallisten kykyjeni mukaan Jos kielitaito riittäisi, lehdestä varmaan selviäisi moni sellainenkin asia, joita tällä kertaa vain "arvailen ja epäilen". Vuosimallit, valmistusmäärät ym. ovat peräisin em. lehdestä ja samalla siirränkin taas vastuun lehden tekijälle, mitä noiden tietojen paikkansapitävyyteen tulee.
Amerikkalaisautojen 60-luvulla maltillistunut muotoilu on mallitehtaille varmasti iso helpotus ajatellen pienoismallien valutyötä. Viimein ovat poissa mm. taulutelkkarin kokoiset takasiivet, joita ei ehkä ole ollut kaikkein mukavinta työstää, näin muotintekijän työpäivää ajatellen. Tämäkin malli on tehty tutulla kaavalla, jossa ovien ja luukkujen syvennykset on valettu hiukan upoksiin muusta korista. Vastaavasti taas korin pokkaukset, kylkilistat ja muut vastaavat osat ovat kohovalua. Yleiskuvissa huomio kiinnittyy aluksi konepellin pitkittäisiin, melko korkeisiin pokkauksiin sekä takapyörän edestä lähtevään, takakulmaan asti jatkuvaan kanttaukseen. Näiden mallinnus on hienoa työtä ja kestää vertailun oikean auton vastaaviin muotoihin. Tai niin no, vertailun ja vertailun…on kai sanomattakin selvää, että vertailu on tehty mallin mukana tulleen lehden kuviin sekä muutamiin muihin, vanhoja Renaulteja käsittelevien lehtien esittelemiin otoksiin. Ei se Belgian tullikäytäntökään sentään niin ystävällistä ollut 60 - luvun suomessa, että auto olisi ollut myyntilistojen kärjessä ja voisin vieläkin kipaista tuosta pihalle pikkuauto taskussa ja etsiä vaan parkkipaikalta oikean vuosimallin ja ryhtyä tutkimuspuuhiin. Koho-ja uppovalua Katsotaan tällä kertaa ensin, mitä kaikkea on tehty suoraan muottiin ja listataan pikkuosat myöhemmin erikseen. Konepellillä on jo mainittujen pystypokkausten lisäksi yksi lasipesurin suutin ja keulassa, aivan maskin alla on kolme syvemmälle valettua kohtaa jotka kaiketi ottavat raitista ilmaa konehuoneeseen. Nämä aukot eivät mene läpi asti, vaan efekti on tehty tummalla värillä. Kyljessä on paljon valulla tehtyjä osia, joista näkyvin on pitkittäinen, koko auton mittainen kylkilista. Myös sivuvilkut, ovien kahvat ja kuskin kyljestä löytyvä tankin korkki on tehty samalla menetelmällä. Etuovissa näkyy koholla olevat lukkopesät ja ovenkahvojen alle on muistettu jättää rystysen mentävät kolot. Osat näyttävät läheltä hiukan karkeilta, sillä vain vilkut ovat saaneet päälleen oikean sävyistä maalia. Kenties auton metallihopea väri on vaikuttanut siihen, ettei kahvoja, listoja ja muita vastaavia osia ole maalattu erikseen. Syynä voi myös olla se paljon puhuttu, halpa hintaluokka, mutta selkeästi erottuva hopeamaali parantaisi vielä ulkonäköä kummasti. Takana C-pilareissa on sisäilman poistoaukot, ne suorastaan huutavat pieniä, kiiltäviä muovikoristeita lisukkeeksi.
Silti, ilman näitä koristeita ja pieniä maalipuutteitakin voi sivuprofiilista nähdä kaiken oleellisen, kuten helmapeltien, lasinkehysten ja ovisaumojen sijainnin. Kylkilinja on muutoin hyvin maltillinen, ehkä jopa tylsä, mutta takapään pitkä pokkaus ja takaoven kahvaan yltävä pieni vekki tuovat onneksi jotain ns. omaa tämänkin auton muotoiluun. Mallin takapäässä on pienet, kohovaletut ja punaiseksi maalatut lamput tai heijastimet. Samoin kylkilista jatkuu koko perän ympäri ja muodostaa takapäähän selkeän, terävän vekin. Pirttipöydän kokoisen takaluukun sauma on myös valettu esille, se on takaa hieman syvempi, mutta näkyy kyllä hyvin koko matkaltaan.
Amerikan kromia Luonnollisesti mallissa on myös muovista valettua "kromia", onhan esikuvana kuitenkin jenkkiauto noin alkujaan. Keulaa koristaa iso maski, se ei varsinaisesti ole kromattu vaan jäljittelee enemmän sellaista kiiltävää peltiä. Maski on muovia ja sen valu on hiukan suurpiirteistä, pitkittäisripojen lukumäärää on vaikea sanoa ja lähikuvistakin näkee miten ne ovat hiukan epämääräisiä. Pystyripoja, tai koristeita sen sijaan on kolme, niissä on terävä kanttaus ulospäin ja lukumäärä on tärkeä myös auton vuosimallin takia. Maskia kiertää kromikehys, se on samaa palaa itse maskin kanssa mutta läheltä katsottuna kehyksen ja maskin eron kyllä voi nähdä. Nokalla on myös erilliset nelivalot, niiden suuntaus on kohtuullisesti pielessä, mutta kaikki neljä linssiä on asennettu erikseen ja lamppujen ympärillä on selkeä, erillinen kromikehä.
Valoihin liittyy hauska yksityiskohta. Vaikka kyseessä on Belgiassa kasattu jenkkiauto, ajovalot ovat perinteen mukaan keltaiset, koska nyt tämä onkin ranskalaisauto. Etupuskuri on iso ja kiiltävä, se jäljittelee selvästi kromia ja kiiltääkin niin, että puskuri näyttää lähikuvissa likaiselta. Se on todellisuudessa täysin puhdas, mutta sen verran isokokoinen, että se peilaa kaiken paitsi auton pinnasta, myös auton alta, kuvausalustasta. Puskurin muodot on mallinnettu hyvin, keskellä on kolo rekisteriä varten ja puskurin sisäpuolella olevien kiinnikkeiden aikaansaamat kohoumat ovat hienosti näkyvissä. Ne ovat siis näkyvissä livenä, kuvista ne häipyvät kiillon takia kokonaan, mutta takapuskurin kuvassa ne suostuvat jostain syystä näkymään. Puskurin alakulmiin on upotettu valkoiset, melko isot valot. En saanut yhdestäkään lehdestä täyttä varmuutta tämän auton valaisimista, mutta kun muistetaan taas, että kyseessä on alkujaan Amerikkalainen auto, joissa kaikissa esiintyy kaikkea muuta kuin selkeitä valoja yhä tänäänkin, uskon että nämä ovat auton etuvilkut. Autossa on sivupeili vain kuljettajan puolella, se on myös muovinen "kromiosa" ja melko pitkälle oikean muotoinenkin. Tuulilasin pyyhkimet ovat sitten ihan oma lukunsa. Olen usein moittinut kioskiautoja liian kiiltävistä pyyhkijän varsista, mutta nyt siitä asiasta ei tarvitse kantaa murhetta. Nämä pyyhkijät eivät tosiaankaan kiillä ja ne sopivatkin mallin yleisilmeeseen yhtä hyvin kuin hirvelle kiikarit. Mallinnus on jotain, jota voisi olettaa syntyvän vaikkapa seuraavasti. Kesäisessä kerhotapahtumassa on eräänä kilpailuna pikkuauton pyyhkijöiden valmistus, kisa alkaa aamulla kello 03.50, aikaa on 10 minuuttia ja tarvikkeina saa käyttää kaikkea mitä sattuu löytämään sammuneesta grillistä. (juu kyllä, ideaa saa vapaasti käyttää…) Tuulilasin edestä löytyy sitten täydellinen kontrasti näille puutikkupyyhkijöille, tarkoitan tuota kuvassakin hyvin näkyvää sisäilman ritilää, joka on valettu koriin täysin aidon mukaiseksi. Jokainen ripa on avonainen, seikka jota ei löydy yleensä kalliimmistakaan malleista, vaan ainakin joku osa ritilää on yleensä tehty teipillä. Mallin takapäästä löytyy lisää kiiltoa muovisten kromiosien muodossa. Keskellä perää on auton levyinen kiiltävä koristelista, jonka keskiosa on hiukan ulompana. Sama osa kiertää myös jyrkkien takakulmien ympäri ja tämän osan sisään on upotettu auton punaiset, muoviset takavalot. Lista muodostaa samalla valoja kiertävän kromikehyksen ja keskellä perää, samassa palassa on koholla oleva takaluukun lukko. Takavalojen muotoilu on melko erikoinen, sillä auton takakulmat ovat tosi terävät. Kulmat ulottuvat muuta koria pidemmälle ja takavalot on muotoiltu jatkumaan tuon kulman ympäri. Valojen ja listan valussa on pientä heittoa, valot eivät yllä sivuilla ihan tarpeeksi pitkälle ja lista on jostain kohtaa erittäinkin hyvä, toisessa paikassa se taas antaa muistutuksen mallin hintaluokasta.
Takapuskuri on vastaava, iso ja kiiltävä muoviosa kuin keulassakin ja nyt sieltä erottaa myös ne aiemmin mainitut kiinnikkeiden paikat. Nuo niittaukset näkyvät suoraan takaa otetussa lähikuvassa, aivan puskurissa olevan valon sisäpuolella, mutta hiukankin sivulta kuvattuna ne katoavat taas kiiltonsa vuoksi näkyvistä. Takapuskuri on osittain upotettu helmapeltiin, toisin sanoen mallin korista on jätetty pieni osa tekemättä ja puskuri täyttää nyt tuon kolon. Myös takapuskuriin on upotettu isohkot, erilliset valot, mutta nyt niiden lasit ovat kellertävät ja käyttötarkoitus jää vieläkin enemmän hämärän peittoon. Kun keltaiset valot, korin väri ja kuvausalustan värit heijastuvat kaikki sikin sokin tuossa kiiltävässä puskurissa, on lopputulos taas hapettuneen ja epämääräisen näköinen, mutta luonnossa puskurit ovat lähes virheettömät. Vain oikeassa takakulmassa on hiukan jotain ylimääräistä, kenties takavalon liimaa, kaikki muu suttu on optista harhaa. Pakoputken ulostulo on hiukan kökkö, pelkkä umpinainen muovitappi ja rivikuutosen takia putkia on vain yksi. Putki on tosin laitettu mallin pohjaan koko matkaltaan, sisältäen takapöntön ja löytyypä pohjalevystä myös muovinen kardaani ja jonkunlainen perämurikkakin. Melkoista ylellisyyttä kioskiauton normaalisti mustassa, sileässä pohjassa. Lasit on tehty tuttuun tapaan yhtenäisellä lasipaketilla, jossa etusivulasit ovat auki. Takana pikkuikkunan rajaus on tehty lasin päällä olevalla pystytangolla, mutta edessä näyttää siltä, kuin kolmioikkuna olisi ihan oma, erillinen palasensa. Ikkunoita kiertää valettu, hopean värinen ohut lista, jota ei auton värin takia tahdo havaita muista kuin lähikuvista.
Sisätilaa on Autossa on normaalin 60-luvun mittapuun mukaan vähintäänkin riittävät sisätilat, vaikka jenkkiautoksi Rambler ei ollutkaan sieltä suurimmasta päästä. Tyyli ja ergonomia ovat kuitenkin kuin mistä tahansa sen ajan jenkistä ja varsinkin kojelauta on niin Amerikkaa kuin vain olla ja saattaa. Kojelaudan päällinen on mustaa vinyyliä, johon on laitettu joutavia koloja, kaiketi koristeeksi ja pölyä keräämään. Mittaristo on omassa, suorakaiteen mallisessa kotelossaan ja kojelaudan naamaosa on monista jenkkiautoista tuttua, puolikiiltävää peltiä. Pienoismallin sisusta on tietenkin kokonaan muovia, joten nämä materiaalinimet ovat vain omia arvauksiani. Uskon kuitenkin veikkaavani oikein tai hyvin lähelle, sillä harvoin nuo osat olivat kromia ja aitoa nahkaa, eivät ainakaan näissä edullisemmissa autoissa. Kojelaudan naamaosassa on iso tuhkakuppi, muutamia kytkimiä siellä, täällä ja lähes aina kaukana kuljettajasta. Keskellä naamaosa näkyy kolme mustaa ritilää, taas arvaan ja nimeän ne sisäilman suuttimiksi. Niistä oikealla on iso hansikaslokero, eikä kojelaudassa muuta tarvitakaan. Ratti kuvaa myös hyvin ajan henkeä, kehä on ohut ja iso, keskemmällä on pieni kromikehä joka yleensä toimii myös töötin painikkeena ja rattiakselilta löytyvät vilkkuviiksi sekä vaihteen valitsin. Kardaanitunnelin päällä on musta keskikonsoli ja kojelaudan päällä paljon pölyä.
Lattia ja hattuhylly ovat mustaa, hattuhyllyllä on kaksi isoa ritilää, mutta niidenkin funktio jäi selvittämättä. Ritilän muoto viittaa enemmän radion kovaäänisiin kuin ilman poistoon, mutta tämä on jälleen pelkkä arvaus. Myös kaikki oviverhoilut ovat mustaa vinyyliä, niitä koristaa vain hyvin ohut, istuimien kanssa sävytetty raita. Hopean väriset ovenkahvat löytyvät myös mallin sisäpuolelta ja ikkunoita veivataan lihasvoimin. Istuimista löytyy paitsi väriä, myös hieno ja samalla epätavallinen yksityiskohta. Istuinten julkisivun väri on punaista, lähes pinkkiä, uritettua pintaa. Materiaalia on nyt hiukan vaikeaa arvioida, mallinnus viittaa kankaaseen, sillä reunoja kiertää harmaa "ommel" ja istuinten reunat sekä taustapuolet esittävät ilmiselvästi mustaa keinonahkaa. Etupenkki on erikoinen ja mikä hienointa, seikka on tuotu esille myös pienoismallissa; penkin istuinosa näyttää olevan sohvamallia, mutta selkänoja on tehty kahdesta osasta ja matkustajalla on musta pääntuki, mutta kuskilla ei. Matkustajan selkänoja on kaiketi ollut taittuvaa mallia ja pääntuki on asennettu parantamaan unen laatua pidemmillä matkoilla. Kuskin hereillä pysyminen on varmistettu jättämällä pääntuki pois ja muotoilemalla penkki aivan suoraksi, ilman pienintäkään sivuttaistukea. Pääntukiasia oli helppo tarkistaa mallin mukana tulleesta lehdestä, siinä näkyi selvästi, miten tuo tyyny on vain matkustajan puolella. Mallin renkaat ja vanteet on tehty hieman kauempaa katsottaviksi. Rengaskoko on 6.50X15", kuvio on ihan hyvää, vanhan tyylistä pintaa ja valkosivut ovat sopivan kokoiset, mutta kumi on hyvin pehmeää ja kaikki pienetkin roskat tarttuvat renkaiden sivuihin magneetin lailla. Tämä yksilö oli juuri muuttanut, kun sain sen kuvattavaksi. Auto oli kaiketi kääritty välillä pehmeään paperiin ja renkaiden sivut olivat täynnä valkoista paperinöyhtää, joka ei meinannut irrota millään. Myös valkosivuihin tarttui kaikki roska kuin liimaamalla ja jossain kuvassa näkyykin tummunut, puhdistamaton valkosivu. Pölykapselit ovat isot ja kiiltävät, keskeltä löytyy punainen Ramblerin logo, mutta muovin valu on epätarkkaa ja sen huomaa kun katsoo kapselia lähikuvasta. Kapselissa on kyllä kiiltoa, mutta mallinnus on mennyt hiukan puuroksi, eikä kapselin muodosta saa juurikaan selvää. Kaikkiaankin tämä malli on parhaimmillaan vitriinissä, jossa se kiiltelee oikein hienosti. Liian läheltä katsottaessa tietyt halpamallin ominaisuudet näkyvät turhan selvästi, toisaalta ne pitää ottaa ominaisuuksina ja muistaa, että tällaisen mallin hinta uutena on noin kolmannes vastaavan merkkituotteen hinnasta. Tuohon ostohintaan suhteutettuna tämä on oikeinkin hyvä pienoismalli ja samalla siis ainoa, mitä ylipäätään on saatavissa. Valmistuksesta on kuitenkin jo aikaa, joten tämän auton saatavuus on täysin netin varassa ainakin toistaiseksi, kunnes joku keksii tehdä tästä muun kuin kioskiautoversion. Tällainen yksi, iso rohjake on hieno erikoisuus erilaisten Renault-pienoismallien rivistössä, mutta pelkona tietenkin on, että sarjan tuottaja päättää tehdä kaikki muutkin vuosimallit sen jälkeen kun perussetti on saatu myytyä.
-Markku Rantanen -