Kuukauden auto: Renault Alpine A310 V6 GT, joulukuu 2008

A310 V6 on malli, jota ei muistaakseni ole esitelty aikaisemmin edes kuvakokoelmissa, ei vaikka auto on meillä jopa " melko yleinen" harrasteautona. Yleisyys on kovin suhteellista, mutta kun Suomen kokoisesta maasta löytyy useita näinkin erikoisia autoja, voi tätä leikillään jo sanoa yleiseksi. Olen aina tykännyt tämän auton muotoilusta, joten nyt piti ihan varta vasten pyytää taustatoimitukselta punaista A310 pienoismallia. Mallivitriinin upeasta Alpine-rivistä olisi normaalisti ollut todella vaikeaa valita kuukauden malli, esillä oli niin monta hienoa, eri levikesarja/ korivariaatiota. Nyt valinta oli hyvin helppoa, sillä tämä GT oli ainoa kirkkaan punainen yksilö. Kirjoitin jo vuosi takaperin haluavani pitää yllä edes jotain jouluperinnettä ja pienoismallipalstaan liittyen tuo perinne on siis punainen auto. Olen edelleen, viidettä kymmenettä käydessäni lapsellinen, koska leikin yhä pienillä autoilla ja lisäksi haluaisin viettää valkeaa joulua. Jälkimmäinen alkaa kuitenkin olla jo kadonnutta kansanperinnettä täällä lounaisessa kolkassa. Sen vuoksi ajattelin, että on paras esitellä pikkuautoa vain nurmikon ja kirkkaan jään päällä, ne ovat enemmän joulukuisia elementtejä meillä päin. Ihan loppuun asti en kuitenkaan malttanut, vaan oli aivan pakko laittaa tämäkin auto lumiseen maisemaan, mutta vain yhteen kuvaan. Samalla tietenkin toivon, että nurmikkoidea menee nyt kunnolla pieleen ja pääsen jouluna lumitöihin… Ilman sen parempaa perehtymistä A310:n mieltää helpolla yhdeksi ja samaksi korimalliksi koko sen elinkaaren ajan. Neli- ja kuusisylinteristen autojen keskinäiset valaisinerot olivat tuttuja, mutta kirjoja, kuvia ja oikeita autoja katsellessa vasta tajusin, miten paljon eri versioita onkaan olemassa. Erilaisia korisarjoja on asennettu paitsi varsinaisella tehtaalla, myös muualla toimineissa yksityisissä, mutta silti uusia autoja koonneissa yrityksissä. Lisäksi maailmalla on paljon näitä autoja, joihin korisarjoja on laitettu jälkiasennuksena. Erästä versiota on käsittääkseni koottu mm. Saksassa, mutta kuitenkin aivan uuden alustan päälle, joten sekin pitää laskea alkuperäiseksi. Auton perusrakenne lienee tuttu ainakin kaikille kerholaisille, näitähän on esitelty varsin ansiokkaasti niin kerholehdessä, nettisivulla kuin ihan livenäkin monissa eri tapahtumissa. Onpa ihan projektiautokin tuotu ihmisten ilmoille, joten viimeistään siinä kohtaa erillinen runkorakenne, takamoottori, muovikori ja muut erikoisuudet ovat tulleet loistavasti laajempaankin tietoisuuteen. Arkistoistamme ei löytynyt aitoa GT- mallin vertailukuvaa, siitä on toki olemassa kirjakuvia, mutta tunnettu ja olemassa oleva suomiauto on aina mukavampi verrokki. Oman Renault- kuvakansioni lähin vastaava auto on tämä erittäin kaunis, Lahden tapahtumassakin esillä ollut yksilö, joka saa nyt tuurata GT- mallia tuossa pienoismalli/ esikuva vertailussa.
Koska Webmasterilta löytyi aitona suomiautona myös GT:n kuva, niin lisäsin kuvan tänne yllätyksenä myös kirjoittajalle. Tosin korisarja on eri kuin pienoismallissa. Auto oli nähtävillä Yyterin kokoontumisessa. Kuva Jorma Peisalo.
Moottorina kaikissa kuutoskoneisissa Alpineissa on sama PRV- yhteistyökone, mutta senkin teho/ viritysaste vaihtelee GT:n ollessa 43 heppaa peruskonetta tehokkaampi. Autossa on myös erikseen juuri sitä varten valmistettu levikesarja, erilaiset spoilerit sekä omat erikoisvanteensa. Tunnistamista vaikeuttaa se, että samaa korisarjaa on asennettu myös tavallisempiin A310 V6- malleihin. Onneksi pienoismallin pohjalevyssä lukee A310 V6 GT, joten nyt ei tarvitse arvailla esittääkö malli alkuperäistä vai jälkeen muuteltua autoa. Kuitenkin jopa merkin omassa "tilpehöörikuvastossa" tämä pienoismalli kulkee nimellä Pack GT, jolloin kyseessä voisi olla 150 heppainen versio GT- korisarjalle muutettuna. Selkeää ja erittäin mukavaa varsinkin näin "asiantuntijan " näkökulmasta katsottuna… Tarkemmat vuosimallierot, tekniset muutokset ja paljon muuta tietoa sitä kaipaaville löytyy kerhon Alpine sivuilta Mieleenpainuva tuttavuus Minulle tarjoutui kesällä tilaisuus päästä tutustumaan oikeaan A310:een (kuvan keltainen auto, kuva Jorma Peisalo) oikein perusteellisesti ja kokemus oli kyllä vaikuttava (kiitos, Jone!) Auton mataluuden tajuaa vasta kun sinne änkeää 120 kiloa ja 186 senttiä kohtuullisen velttoa, keski-ikäistä ukkoa ja tempun onnistuminen on kiinni omasta motoriikasta. A310:n ovet ovat todella pitkät, joten sikäli kulkuaukko on esteetön, enemmänkin pitää varoa, ettei iske kalloaan katon reunaan ja riko samalla auton muovikatteita. Ohjaamon ergonomia kertoo paitsi auton iästä, myös siitä, että nyt istutaan todellisessa urheiluautossa. Ajoasento tuo mieleen vanhan Formula kolmosen, jossa jalat ovat lähekkäin, melko suorassa ja jalkaterät ovat suhteellisen korkealla. Vaikka ratti on pieni, (ja kuulemma lähes mahdoton löytää, jos kuluneen tilalle tarvitsee paremman) se hankaa silti kokoajan reiteen, polkimet ovat syvällä kojelaudan alla ja numeron 50 lenkkarini meinaavat painaa kaikki polkimet alas yhtä aikaa. Jos ympäröivää muovikoria ei nyt oteta huomioon, suurin ero vanhaan formulaan oli istuimen oikealla puolella törröttänyt käsijarrun kahva sekä se, ettei taustapeileistä nähnyt yhtikäs mitään. Itse asiassa en tiedä, vaikka tämän ja vanhan F3- auton rakenteissa olisi ihan oikeitakin yhtäläisyyksiä, sillä vanha "keskusmuistini" ei enää jaksa tuottaa 3D - mallinnusta verkkokalvolleni sen vanhan formulan yksityiskohdista. Onhan Alpinellakin ollut oma formulamallinsa, joskin uudemman 310:n alustan osat ovat tuttuja R5 Turbosta ja sitä kautta enemmänkin ralliautotavaraa. Oli niin tai näin, uskallan melkein väittää, ettei siviiliautolla pääse juurikaan tämän lähemmäs tuota F3- tunnelmaa. Alpinessa on tietenkin pyörät piilossa, siihen kuljetaan ovesta ja rattiakseli on hiukan enemmän oikealla formulaan verrattuna, mutta puhunkin nyt auton herättämästä fiiliksestä, en teknisistä faktoista. Ja vaikka siitä on tosi pitkä aika kun viimeksi sullouduin siihen formulaan, kenenkään silloin läsnä olleen ei tarvitse taas alkaa muistuttaa, miltä se esitys näytti, kiitos.
Sisäkorkeus hyvälle ajoasennolle riitti nyt juuri ja juuri, mutta fiilistely- yksilön penkit olivat kuulemma melko väsyneet ja se lisäsi hiukan pääntilaa. Odotankin innolla seuraavaa kohtaamistamme, jolloin auton pitäisi olla kokonaan restauroitu. Tietysti kaikki muukin kiinnostaa, kuten aina, kun joku näkee vaivaa ja laittaa vanhemman auton hienoon kuntoon, mutta tuo sisäkorkeus on juttu, jonka haluan vielä testata. Hiukan salaa, omassa mielessäni, toivon ettei pääntila enää ryhdikkäiden penkkien jälkeen riitä. Siinä kun olisi oiva takaportti, jolla voisin lopettaa älyttömät, vailla mitään realistista pohjaa olevat haihatteluni omasta Alpinesta. Takatiloista ei kannata oikein edes puhua, sillä takatilan paikalla on taka- ahtaus. Sain kyllä hienon live- esityksen siitä, miten autoon pakataan neljä ihmistä, mutta takapenkille itsensä viikanneet neidot olivat sen verran notkeita ja siroja, etten laske suorituksen vastanneen "normaalia" takana matkustamista… Jos nyt kuitenkin leikin ajatuksella, jossa itse saisin hankkia tällaisen auton, ei tuttavapiirissäni kyllä ole ketään, jota voisin edes ajatella sinne takapenkille. Tai no, siihen suuntaan ehkä, mutta ulos ei enää saisi ketään. Edessä tilaa on siis yllättävän hyvin, matkustajalla sitä on jopa paljon, mutta takana tila loppuu pystyseinään, jossa on pieni ikkuna ja seinän takana moottori. Koska tämä auto oli rakennettu erikoispajalla, sitä oli kevennetty entisestään ja iso, kalteva takalasi oli korvattu peitelevyllä. Tämän takia autosta ei nähnyt taakse mitään, kyljissä oli kyllä peilit, mutta massiiviset takapyörien levikkeet tukkivat näkymän lähes kokonaan. A310:n keula näyttää ensin melko pitkältä, mutta tavaratila kutistuu pieneksi, koska jäähdytin vie edestä pitkittäistilaa. Myös kaikki nestesäiliöt yms. vaativat oman tilansa ja leveys hupenee isoihin pyöränkoteloihin. Yksin tai kaksin tällaisella on varmasti todella maukasta laskea menemään, etupenkkien taakse mahtuu kohtalaisesti matkatavaraa ja kun etupenkkien säädöt saa vetää aivan taakse, matkustajan lattiallekin mahtuu paljon kaikkea pientä, mutta tarpeellista tavaraa. En nyt tarkoita missään nimessä moittia auton huonoja tavaratiloja, ei sinne päinkään, sillä tuollaiset asiathan ovat urheiluautossa sivuseikkoja. Kunhan nyt tässä samalla suunnittelen, miten pakkaan oman A310:ni kesälomamatkaa varten, käännän keulan kasitielle ja annan veekutosen murista selkäni takana… Toisaalta, onhan tässä aikaa suunnitella, sillä ensin pitää saada jostain rahaa auton hankintaan, sitten pitää löytää sopiva yksilö ja sen jälkeen puuttuu vielä tietotaito auton läpikäymiseen. Pohja on kuitenkin luotu, sillä opin jo alustavan luettelon niistä vaikeimmin saatavista osista ja vaikka moni pisteosa on tuttu jostain toisesta autosta, se ei juurikaan helpota saatavuutta. Tässä " ei GT "- mallissa on mm. vanhemman R12 mallin etuvilkut, takavalot taas ovat R15/17 perua, varsinaiset ajovalojen umpiot ovat samat kuin Peugeot 504 Coupessa ja vaikka umpioissa itsessään on jo kaikki E- hyväksynnät, samat merkinnät pitää löytyä myös valoaukkojen peittoina olevista laseista. Nuo lasit ovat kuulemma myös tosi hintavat, kun vastaavasti aivan uuden, muovisen raakakorin voi hankkia 1500 eurolla.
Peltipintaa ei autosta paljoakaan löydy, joitain pieniä kiinnityspeltejä lukuun ottamatta. Konehuoneen sivustoilla taitaa olla isoimmat pellinpalat, mutta niitäkin oli karsittu tästä kevennetystä versiosta, joten käytännössä koko kori on muovia. Alpinen juurista oli pieni muistutus moottoritilassa; siellä olevasta tyyppikilvestä löytyi autoon vahvasti sidoksissa oleva sana Dieppe. Lämmityslaitteen tehosta ei ollut mitään puhetta, eikä sillä kesäkäytössä ole mitään merkitystäkään, mutta mietin jälkeen miten kylmä tai kuuma kabiinissa on mahtanut olla, kun näillä autoilla on silloin aikanaan kurvailtu mm. monissa asvalttiralleissa. Ahdasta siellä ainakin oli, sillä modernikaan ralliauto ei ole mikään tilaihme ja siinä A310:n kuskin paikalla istuessa koitin kuvitella ympärilleni turvakehikon, kilpapenkin, monipistevyöt ja vielä kypärän päähän. Kypärä on taatusti kolissut turvakaareen enemmän kuin kerran, kun Alpineilla on menty tosissaan Monten ja Korsikan vuoristoteitä, eikä Dakarin aavikkorallissakaan varmasti ole tarvinnut palella. En tietenkään älynnyt silloin kesällä kuvata oikeaa autoa jonkun modernin Renaultin rinnalla, joten demonstroin 310:n mataluutta nyt tällä pienoismallikuvalla. Vaikka mallit ovat eri valmistajilta, on mittakaava kuitenkin sama 1:43, joten keskinäistä korkeusvirhettä on maksimissaan 2 millimetriä. Tekijänoikeuksien myötä olen antanut kuvalle nimeksi kaunotar ja hirviö, eikä päätöksestä voi valittaa. Ei edes sillä verukkeella, että kauneus on katsojan silmässä, mutta teinpähän nyt samalla ainakin yhden kerhoaktiivin onnelliseksi. Nimiä mainitsematta kerron tässä samalla kaikille, ja myös sinulle, hyvä ystäväni ja lähes naapurini, että sai olla ensimmäinen ja viimeinen kerta kun minä laitan juttuni yhteyteen kuvan tuosta motorisoidusta letkutornista (siis kuvassa vasemmalla). Pienoismalli Edellä tulikin jo mainittua mallin olevan tuttua 1:43 mittakaavaa ja taas kerran olemme tilanteessa, jossa esikuva on muovia ja pienoismalli metallia, tällä kertaa melko tuhdin oloista sellaista. Tämän mallin valmistaja on Universal Hobbies ja autoa myydään uutena myös valkoisena. Lisäksi tämä sama malli kuuluu Ranskan Renault-kioskiautosarjaan, jossa se kuvan perusteella näyttää täysin samalta, livenä en ole tuota kioskimallia nähnyt. Nyt esillä oleva yksilö on hankittu vuonna 2005 ja se on silloin kuulunut maahantuojan viralliseen "varaosavalikoimaan". Ranskan mallisivu antaa tälle autolle yhä varaosanumeron 77 11 224 118, mutta sen paikkansapitävyydestä ei ole tässä nykytilanteessa takeita. Vuosimallikin on hiukan metsässä, sillä virallinen malli oli olevinaan vuosikertaa 1978. Nyt kioskiauton kohdalla (Collection Alpine n:o 2) auton malli on muutettu muotoon 1983, jolloin ajoitus on huomattavasti uskottavampi.
Auton maalipinta on kiiltävä, mutta myös melko paksu ja se tekee joihinkin kohtiin pientä epätasaisuutta. Muutoin mallista näkee kyllä heti, että GT on valmistettu tosissaan, sillä kaikki auton ominaispiirteet ovat omilla paikoillaan. UH:n tapaan tässä on melko paljon nippeleitä, mutta maalirajaukset ja pisteosien istuvuus ovat paikoin hiukan epätarkkoja. Etuluukun ja ovien saumat on valettu melko hyvin näkyviin, joskin etukatteen lähikuvasta näkyy miten maalipinta hiukan aaltoilee ja samalla paksu maali syö osan luukun saumoista. Takaluukun sauma näkyy tavallaan hyvin, sillä luukku rajautuu lasiin ja takaspoilerin alla olevaan mustaan osaan. Helmoissa on GT:n levikepalat ja pyöränkaaret ovat hiukan tavallista suuremmat. Puskurit ovat integroitua mallia, mustat osat on tehty maalilla ja oikealta etäisyydeltä katsottuna ne ovat ihan siistit, mutta läheltä näkee, miten takapuskurin rajaus on hiukan suttuinen.
Etupuskurin musta osa näyttää erilliseltä, mutta koko keula on yhtä ja samaa valua. Muotintekijä on ollut tarkkana ja tehnyt huolella tuon puskurin upotuksen, sen päällä kulkevan pienen "ylähuulen", etuspoilerin sekä tuon pienen kulman, jossa spoileri muuttuu pyöränkaareksi. Keskellä keulaa on esittelykilpi sekä ritilä, josta jäähdytin ottaa raitista ilmaa. Ritilä on osa puskuria, siihen on kyllä tehty pienet rivat, mutta ne eivät mene kappaleen läpi. Vilkut ja parkit ovat GT- versiossa hiukan erilaiset, niiden mallinnuksesta en oikein osaa sanoa muuta kuin sen, ettei istuvuus ole ihan parhaasta päästä. Itse muoviset lamput ovat kyllä hyvät ja nekin on koitettu upottaa koriin, mutta nyt ne eivät sovi paikoilleen vaan häröttävät hiukan joka suuntaan. Lisäksi UH:lla on ihan oma tapansa rajata oranssi ja kirkas osa toisistaan.
Mallitehdas laittaa jostain syytä valaisimen kirkkaan ja oranssin osan eri korkeudelle ja näiden välissä on aina joko syvennys tai pieni ulkoneva muovipala. Kyseessä lienee joku valmistustekninen juttu, jonka lopputuloksessa olisi pientä parannettavaa. Tällä tavalla mallinnus osuu harvoin ihan nappiin, en muista nyt tältä istumalta yhtään autoa, jonka ko. valojen pinnassa olisi korkeuseroja. Saumoja ja uria niissä kyllä oli, siis silloin joskus esihistoriassa, kun polttimot vaihdettiin etukautta ja ruuveja kiristäessä piti aina olla varovainen, ettei kierrä samalla vilkunlasia halki. Tämähän on harrasteautojen omistajille ihan tuttua puuhaa, mutta arkiajossa ja talviaikaan homma ei aina naurattanut. Muistattehan, ruuvin kanta oli yleensä ruosteinen, täynnä suolaa ja sohjoa, eikä sopivaa ristipäämeisseliä ollut koskaan matkassa… Pienoismallin ajovalot ovat pitkälti samaa tyyliä kuin nuo vilkutkin, valoaukkojen ulommat lasit ovat muovia, niihin on laitettu hienosti nuo valoa ohjaavat raidatkin näkyviin, mutta itse lasi ei oikein sovi paikoilleen ja lasin takaa pilkistävät umpiot ovat ihan väärästä autosta. Tavallaan tämä on taas turhaa nipotusta, ei näitä pienoisautoja tällä systeemillä kuulu katsella, mutta osien huono istuvuus ihmetyttää sikäli, että yleensä UH:n pisteosat istuvat paljon paremmin paikoilleen. Mallin kyljissä ei ole muita erillisosia kuin taustapeilit. Ovissa on maalatut ja kohovaletut lukkopesät sekä hyvin pienet kolot ovien kahvoja varten. Tässä mallissa lukkopesiä on tuplaten, eli autossa on myös keskuslukitus. Takakyljessä ei ole edes mitään mallista kertovaa teippiä, ainoastaan kiiltävää, nättiä muotoilua. Takapyörän kaarissa on levikkeet aivan kuten edessäkin ja renkaan takana levike loppuu kuin leikaten. Erillisiä roiskeläppiä ei ole, mutta ainakin tässä pienoismallissa levike toimii samalla ikään kuin kivisuojana, sillä se jatkuu hieman alemmas kuin takapuskurin alareuna. Kyljestä kannattaa huomioida myös helmalevikkeen takaosa heti oven jälkeen, siinä levike kaartuu hiukan ylemmäs, jolla muotoiluun on saatu pieni, mutta hieno yksityiskohta. Takapuskuri on valettu ihan aavistuksen muuta koria ulommas ja se on maalattu mattamustalla. Aiemmin mainittu maalin rajaus on joissain kohdin hiukan suttuista, mutta puskuriosan muotoilu on siistiä. Rekisterikilven paikka on keskellä ja selkeästi muuta puskuriosaa syvemmällä. Hiukan ulompaa, silti osittain puskuriin upotettuina löytyvät muoviset, erilliset takavalot, mutta niiden päällä olevat heijastimet on tehty vain ohuella maalitipalla. Takavalojen mallinnus olisi ihan hyvää, mutta nyt roskat, valujäämät sekä siivoamattomat liimajäljet pilaavat hyvää kokonaisuutta. Vilkku- ja parkki/takavalot ovat taas siistimmät, kun sisimpänä olevat kirkkaat peruutusvalot pullistelevat hiukan oudosti. Tässä versiossa pakoputki tulee ulos vasemmalta, jolloin äänenvaimennin jää poikittain moottorin taakse. Joissain 310:ssä näkee myös muhkeamman oloisia tuplaputkia ja ne sopivatkin mielestäni paremmin tämän auton tyyliin. Takalasi on todella iso ja tässä pienoismallissa se kaareutuu melko alas. Lasi on lämmitettävää mallia ja sen päälle on liimattu musta, näyttävä muovispoileri, mutta myös tuon spoilerin alapuolelle jäävä osa on samaa takaikkunamuovia. Alaosa on teipattu umpeen mustalla teipillä jota koristaa kookas mallimerkintä. Kaikki lasit ovat yhtä ja samaa muovipalaa sisältäen tuulilasin, takalasin, pienet takasivulasit sekä etumaiset kolmioikkunat. Edessä ja takana tuo lasia ympäröivä musta osa on värjätty lasin päälle, sivuilla se taas on metalliosan päällä. Etusivulasit ovat auki ja sivulaseja ympäröivät mustat karmit ovat osa korivalua. Läheltä katsottuna näkee miten mustaan osaan on valettu paljonkin yksityiskohtia, muun muassa lasien tiivisteet ja oven ulkokarmi näyttävät ihan hyviltä. Oikeassa autossa on molemmissa kyljissä, heti takasivulasien vieressä muoviset, mustat ritilät joista kuskin puolen ritilä imee kylmää ilmaa konehuoneeseen ja toisen puolen puhallus on ohjattu suoraan ilmanpuhdistajaan. Pienoismallin ritilät eivät komeile pikkutarkkuudellaan, erillisten muoviosien sijaan valu on vain hiukan karhennettu aukkojen kohdalta ja päälle on sipaistu mustaa maalia, hiukan suurpiirteisellä rajauksella sekin. Tuulilasin pyyhkimet on tehty muovista ja toisin kuin monessa uudemmassa mallissa, ne ovat kokonaan erilliset. A310:n pyyhkimet liikkuvat erikoisesti vastakkain, (ja jättävät kuulemma ikävän katveen lasiin) pikkuauton pyyhkimetkin on asennettu ihan oikein ja sulkiin on koitettu saada hiukan oikeaa muotoakin. Toinen pyyhkijä on jostain syystä jäänyt viimeistelemättä ja sulka makaa tiivisteen päällä, mutta kokonaisuus on onnistunut varsin hyvin. Katolla on muovinen antenni, se on hiukan turhan paksu kuten monessa muussakin pienoismallissa. Auto ainoat mallimerkinnät ovat takalasin iso teippi sekä keulalla oleva pieni Renaultin teippilogo.
Sisusta Vanha ja jo kulunut valitusvirsi siitä, että sisälle ei oikein näe, saa taas jatkoa. Tämänkin mallin sisustaan on laitettu muutamia hienoja, tosi pieniä yksityiskohtia, mutta hytissä on pimeää kuin luolassa, joten kunnon valokuvista voi vain haaveilla. Sisustan kuvaaminen on toki mahdollista, mutta siihen vaaditaan jo hiukan muutakin kuin ikivanha digipokkari ja sitä muuta minulla ei tällä hetkellä valitettavasti ole.
Sisusta on tavallaan melko simppeli, mutta kaiken oleellisen pystyy silti erottamaan. Hytin pääväri on ruskea, sitä löytyy niin penkeistä, oviverhoiluista, kojelaudasta kuin isosta keskitunnelistakin. Korkeaselkänojaisissa penkeissä on vahva muotoilu ja pintamateriaali esittää kaiketi nahkaa. Takapenkki, vai pitäisikö sanoa potero, on mallinnettu ihan vastaavasti, istuinosat ovat lähes lattiassa ja myös takasivut ovat ruskeat. Keskellä kulkee korkea tunneli/ konsoli, johon on upotettu mustia katkaisimia, tuhkakuppi ym. vastaavaa ja tunneli jatkuu taakse asti. Vaihdekepin ympärillä on ruskea nahkasuoja ja kuskin oikealta puolelta löytyy musta käsijarrun kahva. Ovissa on kohovaletut sisäkahvat ja kovaäänisten paikat, muutoin oviverhoilu on melkein sileä. Kojelaudan päällinen on myös ruskeaa ja siinä on selvä kohouma mittariston kohdalla. Mittariston naamaosa on harmaata ja itse mittarit on toteutettu teippaamalla. Ratti on sisustan pikkutarkin osa, sitä ei kuvista näe, mutta mallinnus on todella hyvää ja keskellä on iso Alpinen logo. Sisällä on myös taustapeili ja takana on iso, ruskea "hattuhylly", jonka alle moottori jää piiloon.
Alusta ja renkaat Mallin pohjalevy on muovia ja muutoin hyvin tavallinen, mutta taakse on kohovalettu mm. öljypohja, vaihdelaatikko ja osa pyöräntuennoista. Osien päälle on sipaistu hiukan hopeamaalia ja vaikka mallinnus ei ole mitenkään tarkkaa, on tällainen pikkujuttukin ihan piristävä poikkeus tavallisten, mustien pohjalevyjen joukossa. Ehkä tällaisesta tulee pyyhittyä pölyt paremmin, kun alapuolellakin on jotain katsottavaa. Renkaat ovat totta kai isot ja leveät ja kuviointi on tehty erittäin hienosti. Vanteina on GT:n omat, koottavat alumiinivanteet, kiinnitys on neljällä mutterilla ja kehälle on valettu moniosaisen vanteen vaatimat kiinnityspultit. Vanteet olisivat todella hienot, jos maalipinta olisi parempi, nyt maalaus on kovin karkeaa ja muutoin erittäin hienot vanteet näyttävät hiukan leluauton vanteilta. Pohjalevy on ruuvikiinnitteinen, joten mikään ei tietenkään estä parantelemasta vanteita tai vaikkapa sisustaa jälkikäteen.
Tällainen punainen jouluauto siis tällä kertaa, kokonaisuutena erittäin nätti malli, jossa mittasuhteet ovat kohdallaan ja joka kyllä erottuu mallivitriinin Alpine-rivistöstä. Tässä edellä luetellut pikkuosat vaikuttavat yllättävän paljon mallin kokonaisuuteen, olkoonkin, että yksityiskohdissa on pientä epätarkkuutta. Nuo epätarkkuudet eivät kuitenkaan näy silloin, kun malli on hyllyssä ja sitä katsellaan normaalilta etäisyydeltä, sen sijaan kokonaan puuttuva osa vaikuttaa yleisilmeeseen paljon enemmän. Jos pitää valita tämän auton ja pelkistetyn, vaikkakin siistin ja oikein mitoitetun mallin väliltä, oma valintani osuu tämän tyyppiseen malliin. Valinnanvaraa nimittäin löytyy myös V6- malleissa ja jos mukaan otettaan vielä nelisylinteriset mallit sekä ralliautot, 310:n tarjonta laajenee jo pienen paniikin puolelle. Tästä samasta mallista on olemassa myös valkoinen versio, mutta väri vaikuttaa paljon, eikä valkoinen ole lainkaan näin karamellimainen. Eligor valmistaa turkoosia V6-mallia ja sen viimeistely vaikuttaisi kuvien perusteella olevan hyvin lähellä tätä UH:n mallia. Selvästi pikkutarkin on Minichampsin auto, sen esikuvana on kaiketi vanhin ns. perusmalli, sillä vuosimalliksi tarjotaan 1976. Värinä on metallihohtokupari ja alla on siistit, sen aikakauden alkuperäiset alumiinivanteet. Eligorin vuosimalliksi tarjotaan 1981, autossa on mustat, integroidut puskurit ja jo kolmannet erilaiset alumiinivanteet. Näistä autoista olen nähnyt vain kuvat, eikä pikkuosien määrä taikka siisteys kerro kaikkea. Korimallinnus ratkaisee paljon, joten jos haluaa hankkia jonkin näistä kaunottarista koristamaan omaa kirjahyllyään, kannattaa vertailla myös pienoismallien mittasuhteita melko kriittiselläkin silmällä. Jossain ns. perheautossa asia ei tule niin hyvin esille, mutta jos A310 näyttää vaikkapa liian korkealta, homma lyö todella helposti silmille ja malli on piloilla. Vielä on hyvää aikaa hankkia pieni joululahja ihan itselleen ja mikä olisikaan sopivampi ostos kuin Renaultin pienoismalli. Tietenkin sillä edellytyksellä, että luet tätä tekstiä melko tuoreeltaan, eikä pikkuauto ollut vielä toivelistalla. Jos taas klikkasit itsesi tänne vasta joulun aikaan, hankintaa on ehkä syytä lykätä ainakin helmikuulle, mikäli sitä joutuu perustelemaan muillekin kuin itselleen…nämä kun eivät, ikävä kyllä tule alennusmyyntiin joulun jälkeen.
-Markku Rantanen -