Lokakuussa voi olla märkää, joten nostetaan jalat ylös ja kavutaan pakettiauton kyytiin.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi puoli vuosisataa siitä, kun Estafette näki päivänvalon ja sen kunniaksi esitellään pari versiota tästä klassikkopakusta, vaikka malli on ollut esillä jo aiemminkin.
Arkistosta
löytyy mm. juttu avolava-Estan pienoismallista sekä pari kuvaa paloautosta, nyt on esillä pikkubussi ja jotta tuon viidenkymmenen vuoden ajankulun huomaisi paremmin, mukana on myös lähes esikuvansa ikäinen, vanha leluauto.
Mitään oikean auton historiikkia en tähän tarjoile, niitä on kirjoitettu asiasta paremmin tietävien toimesta aiemminkin ja juhlavuosi tuottaa varmasti muutaman lisää. Alkujaan oli tarkoitus esitellä laajan kuvakavalkadin muodossa mahdollisimman monta Estaa, mutta malleja valikoidessamme huomasimme, etteivät ne erot olleetkaan kovin suuria. Melkein koko rivi muodostui erilaisista umpimallin pakettiautoista, joissa suurimpina eroina olivat ainoastaan teippaukset. Saatavilla ei ollut matkailuautoa, ei liioin ambulanssia ja ainoa uudemman maskin omaava autokin oli hyvin pelkistetty muovimalli, joten ikkunallinen ns. pikkubussi äänestettiin valikoiman erilaisimmaksi yksilöksi. Leikkiauto ja keräilyauto Keräilyyn tarkoitetun mallin esittely oli itsestäänselvyys, mutta rinnalle otettiin myös vastaava, vanhin pienoismalli mitä hyllystä löytyi. Metallihohtoharmaa, vuosimallin 1963 auto on kokonaan kovaa muovia, valmistusvuodeksi Norev ilmoittaa 1995 ja esikuvaansa mukaillen tämä on aito ranskanpeli, eikä mikään kiinalainen juttu. Auton nokalla on mallimerkintä "800", joissain kuvissa esiintyy Estafette 1000-logo, sillä se oli ainut mitä oli saatavilla. Vihreä, jo maailmaa nähnyt metallinen leikkiauto on sekin ranskalaisen tehtaan tuote, eikä se häviä iässä paljoakaan esikuvalleen. Sen valmistaja on jo pienoismalliväelle tutuksi tullut CIJ ja valmistusvuodeksi ilmoitetaan 1961, mallimerkintää ei lue missään, joten se saa olla nyt kuvitteellinen Estafette 1000. Nuo numeromerkinnät ja niiden tarkoitus vaihtelivat todella paljon ihan lähdemateriaalista riippuen, eikä malli 1000 aina ollutkaan se kantavampi versio, joten pikkubussin teippikin saattaa olla ihan hatusta vedetty, mutta ei nyt jumiteta siihen vaan keskitytään ainoastaan pienoismalleihin. | |
|
|
Tämä vanha metallimalli on varmasti ollut uutuutena monen pojan toivelelu aukeavine luukkuineen ja isoine teippauksineen. Mikään romu se ei ole nytkään, vaan edelleen se täyttää monen pojan toiveauton kriteerit, pojat vain ovat nyt hiukan varttuneempia. Vanha totuushan on että suosikkilelut leikittiin usein loppuun, eikä kukaan missään päin maailmaa valmista lisää vanhoja leluja. Hopeanhohtoisen muoviautonkin voisi kuvitella olevan herkkä hajoamaan, mutta säilyvyysaste on sikäli parempi, ettei näitä ostettu varmaan montaakaan, kenties ei yhtään, ihan leikkiautokäyttöön.
 Tämä muoviautoyksilö on hankittu vuonna 1998 suomalaiselta Citroen-harrastajalta, joka jo pitkään on hankkinut ranskalaisten autojen malleja suoraan Norevin tehtaalta. Vihreä CIJ taas on nettilöytö vuodelta 2007 ja siihen liittyy oma episodinsa; Löysin auton Belgian nettihuutokaupasta yksityiseltä keräilijältä ja tiedustelin, josko postitus Suomeen olisi mahdollista. Myyjän vastattua myöntävästi naputin tarjouksen sisään, jota seurasi se normaali, muutaman päivän jännitys ja kyttäily. Onneksi malli oli Belgiassa, eikä Ranskassa; nyt tarjouksia oli vähemmän, eikä hinta kivunnut älyttömyyksiin, vaan odotus palkittiin "olet voittanut "-sähköpostilla. Maksutavaksi sovittiin normaali pankin kautta tehtävä tilisiirto, josta laitoin pikaisesti kopion myyjälle ja jäin odottamaan pakettia. Sen jälkeen alkoi pitkä hiljaisuus, kunnes tiedustelin missä se maksettu auto mahtaa viipyä. Sain nopean, tulikivenkatkuisen vastauksen, jossa myyjä kehotti hoitamaan maksun ensi tilassa tai hän raportoi huutokaupan ylläpidolle. Piste. Sen jälkeen alkoi ahkera "kirjeenvaihto", johon liitin joka kerta kuitin maksusta, mutta myyjä vain pyöritteli päätään, eikä löytänyt suoritusta tililtään sitten millään. Tässä kohtaa aloin jo epäillä, että nyt kaukaista suomalaista yritetään taas hessuttaa ja kunnolla. Tällä kertaa kyse ei ollut kuitenkaan siitä, vaan myyjä ei vaan yksinkertaisesti osannut tulkita tiliotettaan vähäisimmässäkään määrin. Monen kiukkuisen sähköpostin jälkeen, KOLMEN KUUKAUDEN kuluttua tilisiirrosta tämä heppu viimein tajusi, mistä niitä euroja oikein tulee… Asia saatiin lopulta hoidettua hyvässä yhteishengessä, pahoittelujen lisäksi sain hyvityksenä ylimääräisen, ihan toisen tyyppisen kioskiauton ja hyvin pakatun, kuvausta vastanneen Estafeten. Estafette 800 Hopeanharmaata keräilymallia on tällä kertaa tutkittu hieman tarkemmin, metallimalli on mukana kunnioittamassa juhlavuotta korkealla iällään, mutta siitäkin on jäljempänä oma esittelynsä. Mukana on molempien autojen isoja kuvia sekä pari lähikuvaa tästä Norevin mallista, vertailukuvat ja lähikuvat avautuvat täyteen kokoonsa klikkaamalla. Tämä järjestely on ainut, jolla mukaan saa mahtumaan riittävästi kuvia, kun esillä on kaksi autoa tai mahdollisesti enemmänkin. Joskus kauan sitten esillä oli Norevin vanha, muovinen R10, mutta tämä on selkeästi tarkemmin valmistettu kuin ne sen ajan, sinänsä ihan hienot mallit. Nykyäänhän Norev tekee pääasiassa metallimalleja, enkä tiedä tarkkaan, miksi ja miten paljon se on valmistanut näitä muovimalleja, joita voisi kutsua vaikkapa välimalleiksi. Ihan uusia muoviautoja tehdas ei tietääkseni tee, mutta tuolloin 90-luvun puolivälissä niitä ilmestyi laajempikin kokoelma, mukana oli ainakin 8 eri Renaultia ja viimeistely oli samaa keräilymallin tasoa kuin tässäkin autossa. | |
|
|
|
Tämä auto on mallinnettu niin hyvin, ettei sitä huomaa muoviautoksi kuin vasta oikein läheltä. Korissa on kaikki oleellinen kohdallaan, ikkunat ja aukeavatkin luukut istuvat hienosti paikoilleen, eikä laseissa ole niitä uusien kiinanmallien naarmuja. Erillisosat ja aukeavat luukut lisäävät mallin uskottavuutta, näillä asioilla muoviautoonkin saadaan heti oikean pienoismallin tuntua. Jostain ihmeen syystä alitajunnassani kummitteli matkailuauto, vielä silloinkin kun kuvasin näitä malleja ja siitä syystä ne on ajettu keinonurmelle. Kuvat olivat jo valmiina kun älysin, etteihän sitä matkailuautoa ollut valikoimissa alkujaankaan. En viitsinyt tehdä koko hommaa uusiksi, mutta eipä kai pikkubussikaan nyt ihan pahalta näytä synteettisellä nurmikentällä.
Mallin koriin on valettu ikkunalinjan alla kulkevat pitkittäispokkaukset, jotka kiertävät korin ympäri. Astinlaudat ja niiden yllä olevat kengänkärjen kolot, keulan ja pyöränkaarien sulavalinjaiset pokkaukset /muodot, keulatarran alla olevat sisäilman ritilät, syylärin korkin luukku sekä etusivulasien pystytolpat ovat myös muovivalua. Katolla on hytin ja matkustamon erottava, koholla oleva lista sekä iso rivi hiukan syvemmälle valettuja koloja. Myös pyyhkimet sekä ovien kahvat ovat korivalua, mutta kahvoissa on eroja. Kuskilla on liukuovi, joten kahva on oven etureunassa, apumiehen oven ollessa tavallisempaa mallia. Kaikkien luukkujen kahvat on maalattu beigellä, varmaankin sen takia, että harmaat kahvat hukkuisivat tämän väriseen malliin. Katolle on valettu kaikki pienet ikkunaupotukset, mutta hytin kohdalla ne ovat ummessa. Matkustamoon on varmaan haluttu tätä kautta lisää valoa ja avaraa tunnelmaa, mutta hytti on todettu riittävän lämpimäksi ilmankin, että aurinko vielä porottaisi suoraan kuskin päänuppiin.  Apumiehen oveen ja takaluukkuun on valettu kaikki saranat esille, joskin takaluukku aukeaa ja sisäpuolella on erikseen isommat, toimivat saranat. Auton kylki on liukuoven kohdalta ihan omanlaisensa, helma on vastakkaista puolta leveämpi ja katonreunassa on pieni uloke, jossa ovi mahtuu liikkumaan. Kyljessä, etuoven takana on myös pieni pystypelti liukuoven lukitusta varten. Alkuun aristelin hiukan availla tuota liukuovea, mutta se toimii kohtalaisen sujuvasti, mitään natinaa tai hajoavan muovin ääntä ei onneksi alkanut kuulua. Takaluukku aukeaa kolmessa osassa ja sen kanssa oli ensin sama tunnelma, mutta varovasti edeten kaikki palat aukenivat sovinnolla. Pikkukuvista näkyy, miten ensin avataan ylös kääntyvä, hiukan katon alle piiloon liukuva luukku ja sen jälkeen ovien puolikkaat, samalla takapäässä aukeaa hyvä näkymä viimeisen penkin alle, josta löytyy auton vararengas. Muut sisätilat, niiden väritys sekä takaosan istumajärjestys näkyvät tällä kertaa erittäin hyvin, nyt ei voi valittaa sisätilojen vaikeasta kuvaamisesta. Kuvasta näkyy myös liukuoven mekanismi sekä takaluukun pienet kolot, joissa luukun yläosa kulkee ja kääntyy. Sisusta on sekin kauttaaltaan muovia ja penkit ovat kiinteät, tuo kääntyvä penkkikään ei siis pikkuautossa liiku mihinkään. | |
|
|
Hytissä on ihan tunnistettava mallinnus, mutta tästä autosta ei kannata etsiä erillisiä mittareita, hienoja verhoilukankaita tai muuta pikkutarkkaa tavaraa. Ratti, konekoppa, käsijarru sekä katveeseen jäävä vaihdekeppi on katsottu riittäviksi varusteiksi ja totta onkin, ettei hyttiin normaalisti näe juurikaan mitään.
 Autossa on sisävarustuksen lisäksi erillisosia myös ulkopuolella ja koska takaluukusta oli viimeksi puhe, katsotaan ensin sinne. Itse luukuissa ei ole irtotavaraa, vaan rekisteri sekä mallimerkinnät ovat teippiä ja rekisterivalot ovat osa koria. Takavalot ovat erilliset, samoin alakulmien ympäri kiertävät pätkäpuskurit. Takakulmassa näkyy tankin korkki ja sitä varten tehty pieni upotus, joskin itse korkin materiaali jäi juuri upotuksen takia hämärän peittoon. Jotenkin korkki näyttää hiukan räjähtäneeltä joten se sopisi olemaan osittain irronnutta teippiä? Keulassa on kokopitkä erillinen puskuri sekä erillinen ja aika hyvin tehty ritilämaski. Myös keltaiset ajovalot, alempana olevat kirkkaat vilkut sekä taustapeilit pitkine varsineen on asennettu erikseen. Mallin erityispiirteeksi on kattoikkunoiden lisäksi laskettava myös matkustamon pitkät sivuikkunat. Ne tekevät kylkilinjasta ihan erinäköisen ja eron huomaa parhaiten kun vertaa näitä pitkiä laseja tuon vanhan mallin perinteisiin, lyhyihin sivulaseihin. | |
|
|
|
Lähikuvista näkee, ettei kaikkien osien istuvuus ja valun viimeistely ole aina aivan virheetöntä, mutta siinäpä se onkin; tämä on erittäin kevyt ja hinnaltaankin ihan kohtuullinen muovimalli, joten tältä ei voi vaatia kaikkea. Perinteinen vannekuva on mukana, vaikka vanteissa ei liiemmin ole ihmettelemistä. Mallinnus on kyllä ihan oikea ja vanteen tunnistaa, mutta tässäkin mallissa ne suurimmat valujäämät on jätetty juuri vanteisiin. Toimivuus on kyllä täydellistä, malli rulla pöydällä kevyesti, joskin yksi vanhuuttaan haljennut rengas tekee menon hiukan pompottavaksi.
Vanha vertailumalli Verrokkina mukana oleva vanha CIJ on periaatteessa ihan samanlainen malli ja samoilla varusteilla, mutta sen muotoilu on hiukan persoonallisempaa ja lisäksi siinä on pari merkittävää eroa. Mallin paino on moninkertainen Noreviin verrattuna, sillä korimateriaali on metallivalua ja pohjalevy peltiä. Toinen selkeä ero löytyy katolta, vanhassa mallissa on kyllä kattoikkunoiden paikat, mutta aukot ovat ummessa. Sivulaseissa on myös pieni rakenteellinen ero, joka voidaan laskea samaan kategoriaan kattoikkunoiden kanssa eli kuten jo kuvista näkyy, matkustamon kaikki ikkunat ovat keskenään samankokoisia ja autossa on yksi ikkunatolppa enemmän. Muutoin nämä kaksi mallia ovatkin sitten samanlaisia, myös tämän vanhan auton liukuovi toimii sujuvasti ja tässäkin on oven vaatimat muutokset helmassa ja katon reunassa. Oven mekanismi sekä liukukisko on tietysti tehty sen ajan tyylin mukaan, lähikuvasta näkee, miten kiskot on autoon istutettu, eikä niitä tosiaan ole lähdetty laittamaan mitenkään piiloon. Nyt sekä ylä- että alareunassa on isot raot ja itse oveen on valettu L-malliset korvakkeet, joilla se pysyy kiskoilla. Toteutus on hiukan karskin näköistä, mutta toimivaa, eikä ulkonäkö taatusti ole häirinnyt auton ostajakuntaa silloin aikoinaan.  Takaluukku aukeaa myös tässä autossa ja avausjärjestyskin on sama kuin Norevissa. Ylös aukeava luukun avauskahvaa ei tarvitse kauaa haeskella, vaan sen löytää jopa pimeässä näppituntumalla. Luukku aukeaa kivuttomasti yläasentoon ja sen jälkeen myös pariovet lävähtävät auki melkein itsestään. Saranatekniikka sen sijaan edustaa korkeampaa teknologiaa, johon on syytä perehtyä. Koko systeemi pyörii lähikuvassa näkyvän, ruostuneen metallitangon ympärillä ja toteutus on erittäin näppärää sekä toimivaa. Luukkuun ja alaosan parioviin on valettu pyöreät "tunnelit", joista em. ruosteinen "rautalanka" on pujotettu läpi, lanka on tavallaan U-mallia ja sen alapäät on upotettu takahelmassa oleviin kiinnityskoloihin. Toimivuus on vaatinut myös muutaman lisätuen sekä liikkumakolon korin sisäpuolelle, ylös aukeavassa luukussa on sivuilla pienet tapit ja niiden liikkumakolot näkyvät aukon sivuilla, ihan yläkulmissa. Samasta kuvasta erottaa ne luukkuihin tehdyt, metallitangon vaatimat lisävalut sekä kynnyksen päällä olevan pariovien topparin. Tuo toppari on vuosien myötä pienentynyt melkoisesti kun ko. valumöykkyä vertaa Norevin muoviseen, tuskin näkyvissä olevaan muovipalaan. Molemmat kuitenkin toimivat ja ehkä metalliluukkuja on paiskottu kiinni hiukan kovemminkin, mutta juuri topparin ansiosta ne ovat pysyneet paikoillaan ja ovat kunnossa yhä tänäänkin. Yleensähän näin vanhan ja leikeissä käytetyn auton yksi iso ongelma ovat juuri puuttuvat luukut, tällä kertaa sitä murhetta ei ole ja se olikin suuri tekijä mallin ostopäätöksessä. Luukkujakin saa varaosana, mutta istuvuus voi olla huonoa ja maalauksen kanssa tulee aina ongelmia, jos ei halua entisöidä koko autoa. Tämäkin on kauttaaltaan kulunut ja kolhuinen, joten varaosan saaminen samannäköiseksi olisi liki mahdoton tehtävä. Nyt kun auto on kauttaaltaan patinoitunut ja hiukan ruosteessakin, myös törkeän likaiset sisätilat sopivat yleisilmeeseen. Totuuden nimessä auto vaatii sisäpesun ja äkkiä, nyt kun 48 vuoden kertymät on saatu ikuistettua kuviin. On sisällä toki muutakin, hyttiosassa on kojelauta ja kaksi istuinta, matkustamossa on kaksi sohvamallin penkkiä, mutta ei kulkuväylää ja viimeisen penkin tilalle on jätetty tavaratilaa. Sisusta on tyypillistä vanhan lelun mallinnusta, kaikki on samaa, nyt jo hiukan kellastunutta muovia, eikä osissa tuon ajan tavan mukaan ole sen isompaa mallinnusta mihinkään esikuvaan. Näköjään penkit ovat hiukan vinossakin, se johtunee kiinnityksestä, jota voi kyllä yrittää varovasti korjailla. Penkkien muovijalat tulevat läpi pohjapellistä ja niiden kannat ovat näkyvillä ulkopohjassa. Penkkien suoruutta ei varmaan ole mietitty asennusvaiheessa, vaan jalat on painettu läpi pohjassa olevista rei'istä ja lopuksi niitä on kevyesti napautettu tai taivutettu jollain työkalulla, jotta muovi on levinnyt hiukan, eivätkä penkit pääse karkaamaan ylös ja pyörimään vapaasti sisätiloissa. | |
|
|
|
Ulkopuolelta löytyvät lähes kaikki samat yksityiskohdat kuin uudemmastakin mallista, erona vain on, että kaikki osat ovat metallivalua. Ovien kahvat ja peilit puuttuvat, samoin tankin korkki, mutta korkin kolo, puskurit, astinlaudat koloineen, kaikki valot sekä maski ja keulan pikkuritilät ovat paikoillaan. Kaksiväristä maalausta korostavat vielä isot teippaukset, ne ovat paikoin repeytyneet mutta näitäkin saa ostaa varaosana, joten ei hätää. Puuttuvat tai hajonneet teipit on melko helppo korvata uusilla, sillä uudetkin teipit valmistetaan samalla tyylillä alkuperäisten kanssa. Teipit ovat ns. paperitarraa jolloin liiasta kiillosta tai muusta vastaavasta ei ole pelkoa ja aina ei teippejä edes erota jälkituotannoksi.
Sama pätee renkaisiin, niitä löytyy ihan mallikohtaisina, joten renkaiden puutteesta kärsivää vanhaa lelua ei kannata sen takia hylätä. Vannekuvaa ei ole mukana, sillä muovilevy ja metallinapa varmaan näkyvät muutenkin. Samoista yleiskuvista näkyy, miten etu- ja takalasi ovat melko persoonallisia, mutta niinhän sen vanhassa esineessä pitääkin olla. (klikkaa kuvia) | |
|
|
|
Molemmat autot kuuluvat ilman muuta merkkikerääjän hyllyyn, sillä juuri erilaisuus tekee kokoelmasta kiinnostavan. Siinä missä Norev on melko pikkutarkka, selkeä keräilyauto, on vanha CIJ ihan toisesta ääripäästä ja silti malleista löytyy samat perusasiat. Kumpikin auto on hieno omalla tavallaan, Norevissa viehättää muovinen rakenne, vanhassa lelussa taas omintakeinen mallinnus ja esineen historia, joten näitä ei voi, eikä edes pidä laittaa mihinkään paremmuusjärjestykseen. Näissä tyylisuuntajutuissa kun on niin monta koulukuntaa, toiset ostavat vain tietyn valmistajan pikkutarkkoja malleja, kun toiset taas eivät voi edes käsittää, mitä hienoa muka on uudessa, noin vain kaupasta ostettavissa olevassa mallissa. Ja sitten on tämä allekirjoittaneen koulukunta, joka pyrkii haalimaan kaiken ja joilla rahat ja tilat loppuvat jatkuvasti kesken, mutta kiinnostavat pikkuautot eivät kai lopu koskaan.
Hintakin näissä menee ihan väärinpäin, sillä CIJ:n mallia ei tahdo saada mistään edes tässä kunnossa ja jos sellaisen löytää, normaali pyynti on varmaan kolminkertainen Noreviin verrattuna. Ja siis nimenomaan normaali pyyntihinta, löytöjä on aina mahdollista tehdä ja hinnat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan. Mitään "oikeaa" hintaahan ei tällaisille, jo tuotannosta poistuneille autoille ole olemassakaan. Estafette pikkubusseja kyllä on tehty muidenkin toimesta, mikäli sellaisen haluaa ostaa, ainakin Eligor ja City ovat tehneet bussin ja Norevilla on myös metallinen Gendarmerie-bussi Atlas-kioskisarjassa. | |
|
- Markku Rantanen -
| |