Tällä kertaa otan vapauden aloittaa tämän jutun pienellä ilmastopoliittisella kannanotolla. Edellisen mallijutun yhteydessähän toivoin hieman keväisempiä kelejä maaliskuulle, eikä se ihan turhaa ollut, onpa jollain päivällä käyty jopa plussan puolella. Toisaalta, tätä kirjoitettaessa ollaan edetty jo maaliskuun puolivälin paremmalle puolelle, tuolla lasin takana sataa lunta ihan täysillä ja mittari näyttää ulkolämpötilaksi -10 astetta, joten ei tämä nyt ihan keväiseltä tunnu vieläkään. Tunnelmaa säestävät lukuisat auraustraktorit, jotka kolistelevat kadulla ja lähellä olevien liiketalojen pihoilla.
Talvi siis jatkuu, mutta asiassa voi nähdä myös paljon hyvää. Yleensähän valitetaan, että poliitikot vain tuhlaavat verorahojamme, eivätkä suuret ja kalliit kokoukset johda mihinkään. Nyt on kuitenkin pantu tuulemaan, sillä YK:n suuri ilmastokokous pidettiin vasta joulukuussa 2009, eikä varmasti kukaan osannut odottaa näin tehokkaita ja nopeita tuloksia. Vai voiko joku valittaa kuluneen talven olleen poikkeuksellisen lämmin? Ainakaan itse en uskalla rutista yhtään enempää nyt, kun kerrankin on tehty jotain konkreettista, joten ei muuta kuin villasukkaa edelleen jalkaan ja huhtikuun pienoismallia tutkimaan. Tämän mallin esittelyajankohdalle löytyy yksi hyvä syy ja sehän riittää, auton esikuvana kun on 70-luvun Safarirallin auto ja silloin vanhaan hyvään aikaan Safariralli ajettiin aina pääsiäisenä. Trofeun filosofia Kuukauden auto on tuttuun tapaan 1:43 mittakaavan metallimalli, joku saattaa todeta että se on myös jälleen Alpine, sillä niistä on kirjoitettu paljon sekä täällä, että kerholehdessä. Tämä auto piti kuitenkin ottaa esiin, sillä kyseisen valmistajan autoja ei aiemmin ole ollut esittelyssä. Pienoismallin kaikki yksityiskohdat löytyvät valokuvista, joten paneudutaan tällä kertaa enemmän tämän auton valmistajaan ja ralliautojen pienoismalleihin ylipäätäänkin. Auto on Alpine A110 1800 S ja valmistajana on Portugalissa toimiva Trofeu, jonka mallit ovat vain jostain syystä onnistuneet aina jäämään pois tältä sivulta. Kyllähän nuo kaikki niin sanotut paremmat mallitehtaat edelleen ilmoittavat kotimaakseen sen Euroopan maan, jossa autoja on ehkä joskus tehty ja jossa edelleen sijaitsee ainakin pieni toimisto tai ehkä postilokero. Totuus kuitenkin on, että käytännössä kaikki sarjatuotantomallit tehdään Aasiassa, oli kyseessä sitten Minichamps, Eligor, Norev tai mikä tahansa tuttu, eurooppalainen mallitehdas. Joitain erityisiä, hyvin pieniä nostalgiasarjoja saatetaan edelleen tehdä muun muassa Ranskassa, mutta silloin ei yleensä puhuta sarjatuotannosta. Trofeu on kuitenkin poikkeus, sen kaikki pienoismallit maalataan, kootaan, teipataan ja pakataan Euroopassa. Voidaan kai sanoa, että käytännössä kaikki autot myös yhä edelleen valmistetaan Portugalissa, sillä joukkoon mahtuu toistaiseksi vain yksi poikkeus, kun tehdas viime vuonna tilasi erään korimallin alihankintana Kiinasta. Tosin silläkin kertaa kiinan pojat valoivat vain korin, maalaus ja kokoonpano tapahtuivat edelleen Portugalissa, joten tuotemerkkiä voidaan syystä kutsua viimeiseksi mohikaaniksi. Trofeu aloitti toimintansa valmistamalla 1:43 mittakaavan resine malleja, siis niitä minun mielestäni vihonviimeisiä, muovisia rakennussarjoja. Ensimmäinen valmiiksi koottu metallimalli oli Ford Sierra RS Cosworth, joka ilmestyi 1988, sen jälkeen metallimallien tuotanto kasvoi tasaisesti ja hyvin pian nuo resine- tai hartsimallit, miksi niitä sitten halutaankaan kutsua, väistyivät kokonaan metalliautojen tieltä. Ihan ensimmäiset metalliset ralliautomallit olivat kyllä enemmän möykkyjä kuin pikkutarkkoja autoja ja niistä näki, että muotti oli alkujaan tarkoitettu rakennusmallin tekoon. Melko samanlaisia ne autot kyllä siihen aikaan olivat muillakin, eipä joku Portugalissa tehty 80-luvun Vitessekään juuri häikäissyt pikkutarkkuudellaan. | |
Trofeun nykyinen resepti on hyvin yksinkertainen, se ei kikkaile erikoisilla pikkuosilla vaan homma perustuu erittäin hyvään korimallinnukseen ja kilpa-autoissa tarkasti toteutettuun teippaukseen. Läheltä tarkasteltuna mallit näyttävät joskus jopa turhankin simppeleiltä, mutta yleisvaikutelma on se joka ratkaisee. Trofeulla on paljon pienen valmistajan erityispiirteitä, tehdas ei esimerkiksi syydä uutuuksia liukuhihnalta, päinvastoin joitain malleja saa välillä odottaa hyvinkin pitkään. Mitkään ennakkoon annetut julkaisuajankohdat eivät yleensä pidä paikkaansa, määriä ei ilmoiteta missään, jollei kyseessä ole erikoisrasiaan pakattu spesiaalimalli, eivätkä vanhat, kerran kunnolla tehdyt koritkaan juuri muutu mihinkään. Kuitenkin kun autossa on vaikkapa erilaiset lokasuojan levikkeet tai muuta vastaavaa, sen kori tehdään erikseen, eikä muutoksia yritetä kikkailla teippaamalla. Trofeun lamput, peilit, puskurit sekä nykyään myös maskit ovat erillisiä muoviosia ja lasinpyyhkimet ovat metallia. Melkein kaikki muu onkin sitten korivalua ja teippiä.
Vanteita löytyy moneen lähtöön ja ne vaihtuvat aina auton käyttötarkoituksen mukaan. Siviiliautossa on omat vanteensa, eri kilpa- autoissa taas omansa ja vanteen mallin tunnistaa aina, joskaan vanhemmissa autoissa se ei koskaan ole mikään nippelitarkka. Trofeu ei myöskään suuremmin päivitä sen vanhempia, pitkään tuotannossa olleita mallejaan, mutta uutuuksiin tulee aina parannuksia, niihin asennettaan muun muassa pikkutarkemmat vanteet ja moni vanhan mallin teipillä tehty osa on muuttunut kokonaan erilliseksi, muovista valetuksi erillispalaksi. Trofeun erityisalaa ovat ralliautot ja niistäkin suurin osa on vanhempia klassikkomalleja. Kuitenkin, kun toimeen ryhdytään, niin tehdas tekee yleensä myös kaikki saman automallin siviiliversiot. Renaulteja ei äkkiseltään montaa löydy, sillä kaikki ovat A110-malleja. Tarkempi netin sekä vanhojen kuvastojen selailu tuottaakin yllätyksen, sillä autosta on tehty lähes kaikki mahdolliset eri versiot, lähes 50 eri mallia alkaen 1300 G siviiliautosta. Mukana on myös LeMans- autoja, mutta suurin osa on erilaisia ralliautoja, käsittäen myös hienoja kahden mallin tuplapakkauksia, sekä aiemmin mainittuja, numeroituja erikoismalleja. Trofeun harmittavana puolena on juuri mallien saatavuus, toisaalta asian voi nähdä eräänlaisena reiluutena keräilijöitä kohtaan. Harmittavaa ja sekavaa asiassa on se, ettei mistään voi tietää, mitkä mallit kulloinkin ovat tuotannossa. Jotain autoa on saatettu tehdä ensimmäisen kerran vaikkapa vuonna 1993, sen jälkeen malli on ns. loppuunmyyty kunnes siitä taas vuonna 2004 on tehty uusi erä. Seuraava painos saattaakin sitten olla vasta suunnitelmissa eli mikään luettelo tai kuvasto ei koskaan ole ajan tasalla. Ainoat autot, joiden saatavuudesta on takeet, ovat niitä yksilöitä, jotka löytyvät malli- tai nettikaupan varastosta juuri sillä hetkellä. Toisaalta on hyvin reilua kerääjiä kohtaan, ettei näitä vanhoja malleja parannella kuin korkeintaan kattoantennilla ja tankin korkilla. Näin mallin ikää ei näe oikein mistään, eikä vanhoja, aikanaan mallin heti uutuutena hankkineita kerääjiä yritetä koukuttaa ostamaan samaa autoa kahteen kertaan jollain nippelimuutoksilla. Joskus tällaisia pieniä osien lisäyksiä kyllä tulee, mutta ne ovat niin maltillisia, että vanhallakin mallilla tulee hienosti toimeen. Joissain malleissa on pohjalevyssä vuosiluku, joka kertoo ensimmäisen painoksen ajankohdan eli muotintekovuoden, mutta ei muuta. Maailmalla on myös lukuisia pieniä mallifirmoja, jotka tekevät rajattuja sarjoja sellaisista kilpa- autoista, joita ei isojen valmistajien listoilta löydy. Aiemmin tämänkaltainen toiminta oli enimmäkseen teippaamista, mutta nyt historic-rallien suuren suosion myötä malleihin on alettu tehdä muitakin muutoksia. Trofeu näyttelee suurta roolia myös tässä hommassa, koska se pystyy ainoana eurooppalaisena firmana hoitamaan korien toimitukset luotettavasti. Tehdas myös maalaa uudet korit asiakkaan toivomalla värillä, historic-autoihin saa hankittua modernit penkit sekä vanteet ja myös lisävalojen kanssa voidaan pelata asiakkaan tarpeiden mukaan. Olen joskus valitellut täälläkin kiireitäni, jotka aiheutuvat mallien kanssa työskentelystä pienelle Brittifirmalle. Hommanani on etsiä vanhoja kuvia ja piirtää teippaukset lähinnä 70-luvun tehdasautoihin joilla vanhat mestarimme ovat aikanaan kilpailleet Suomessa, yleensä Jyväskylän suurajoissa, mutta myös talvisissa EM-ralleissamme ja myös nämä autot tehdään aina Trofeun koreihin. Renaulteja emme toistaiseksi ole tehneet, niihin ei ole ollut tarvetta sillä Trofeu tekee kaikki merkittävät Alpinet itse ja kuten sanottu, muita koreja ei ainakaan vielä ole Trofeulta saatavana. Hyviä aihioita on monenkin tehtaan valikoimissa, mutta ei niin, että niitä voisi ostaa tietyn värisinä ja ilman teippejä suoraan tehtaalta. Myös portugalilaiseksi ilmoittautuva, mutta Kiinassa operoiva IXO omaa hyvin laajan tuotannon, mutta yhteistyöstä ei tule yhtään mitään, koska asiat pitäisi sopia Kiinalaisten kanssa. Tavarantoimitus on ikään kuin turhan yksisuuntaista, raha kelpaa kyllä ja aina ennakkoon, mutta malleja ei tule koskaan, kukaan ei siellä päässä tiedä asiasta mitään ja ainoa vastaus on yleensä "jees jees". Kukaan ei jälkeen tiedä mitään siitä kaverista, jonka kanssa tilaus aikanaan sovittiin jne. Jos haluaa teipata erilaisia ralliautoja omaan käyttöön, se onnistuu kyllä käyttämällä muidenkin valmistajien koreja. Alkuperäisten mainosten poisto voi joskus olla todella työlästä, mutta kun malleja väsää itselleen ja harrastuksena niin eihän siinä aikaa ja vaivaa lasketa. Erilaisia teippisarjoja on helpostikin saatavissa myös todella moneen Renaultiin ja homma helpottuu huomattavasti, jos onnistuu löytämään valmiiksi oikean värisen kanta- auton. Aina sellaista ei ole valmistettu, mutta Tamiyan pienoismallispraylla maalauskin onnistuu pienellä harjoittelulla. Nämä aihiot pitää kuitenkin ostaa kaupasta ja kun mukaan tulee korin puhdistus, ei tällaisten mallien kanssa voi, eikä kannata tehdä bisnestä. Lopputulos ei koskaan vastaa tehtaalta tulleeseen, uuteen koriin teipattua mallia, mutta työmäärän takia hinnan pitäisi silti olla sama tai jopa korkeampi. Mikäli ralliautojen pienoismallit kiinnostavat, kannattaa poiketa Rallymodelsin sivuilla. Esillä on oman tuotannon lisäksi aina myös muiden mallivalmistajien uutuudet sekä tulevia malleja, tietoja ja taulukoita mm. Maxi Meganen eri versioista sekä pienoismallifoorumi. Foorumi vaatii kirjautumisen, mutta on tietysti ilmainen ja Renault-harrastajalle parasta antia tarjoaa varmasti "My collection"- osio, jossa pääsee katselemaan saaressa asuvien rallihullujen pienoismallikokoelmia. Varoitan jo etukäteen, että joidenkin "hullujen" kokoelmakuvia kannattaa katsella vasta kun on asettunut istumaan todella tukevasti. www.rallymodels.co.uk Vastaavia, pieniä firmoja on paljon muitakin, mutta niiden listaaminen tässä olisi mahdotonta ja myös melko turhaa. Suurin osa malleista kun on Ford Escorteja ja erilaisia Subaruja, niiden suosio on varsinkin Britanniassa todella suurta ja siellä ovat myös suurimmat markkinat näille malleille. Eräs firma, joka pitää mainita, on Saksalainen Scala43, se myy ihan tavallisia malleja, mutta tuottaa myös näitä erikoisversioita. Trofeun tiettyyn vanhanaikaisuuteen sopii myös, että sen nettisivutkin olivat työn alla viimeiset 7 vuotta ja nyt sivu on olemassa, mutta kun sieltä hakee vaikkapa Alpinen luetteloa, se onkin linkitetty tuonne Scala43:n sivulle. Esillä on koko Trofeun A110 mallisto, mutta korostan vielä, ettei kaikkea ole aina saatavana. http://www.trofeumodels.com/trofeu/t-alpine.htm A110 ja East African Safari Rally Nyt esittelyssä oleva pienoismalli on siis alkujaan Safarirallin malli vuodelta 1974, kuskina oli Jean-Luc Thériér, toista tehtaan Alpinea ajoi Bernard Darniche ja autot oli luokiteltu ryhmään neljä. Kilpailussa oli mukana myös yksi R16 ja kaksi 17 Gordinia, mutta kaikkien kohtaloksi koitui keskeytys tekniseen vikaan. Tästä kuvien autosta mureni jousitus ja pyöräntuennat, toisessa Alpinessa oli samoja ongelmia ja lopullisesti auto halvaantui konerikkoon. Moottorit korkkasivat myös kolmessa muussa Renaultissa ja nyt jälkeen, kun on nähnyt paljon kuvia sekä joitain vanhoja filmejä tuon ajan safariralleista, en ihmettele noita ongelmia lainkaan. Alpine on jo lähtökohtaisesti liian kevytrakenteinen tuollaiseen kilpailuun ja tuntuu käsittämättömältä, että sillä ylipäätään lähdettiin Safariin. Tällä samanlaisella autolla voitettiin Marokossa sekä Kreikassa 1973 ja ehkä se innoitti tehtaan lähtemään myös Keniaan, mutta safariin verrattuna nuo em. rallit olivat kuitenkin kevyitä kilpailuja. Vanhaan aikaan safariralli poikkesi kaikin tavoin muista MM-ralleista ja jos auto oli matala ja vielä kevyt, se ei yleensä voinut kestää Kenian selviytymisseikkailua. Yleensä ralli voitettiinkin korkealla, perinteiseen tekniikkaan perustuvalla kardaanivetoisella autolla ja jonkun paikallisen kuskin ajamana. Paikalliset olivat vahvoilla siksi, koska he tunsivat safarin metkut ja osasivat toimia niissä olosuhteissa, eikä voittajaa tarvinnut hakea kaukaa myöskään tuolloin 1974. Ainoan Alpinea muistuttavan poikkeuksen muodosti Porsche 911 S, sillä sijoituttiin toiseksi ja jopa kahteen kertaan, mutta voittoon asti ei silläkään kyetty, kuljettajista taas Hannu Mikkola nousi legendan maineeseen jo aiemmin voitettuaan safarin ensimmäisenä ei-afrikkalaisena kuljettajana. Tuohon aikaan ei safarissa ollut lainkaan perinteisiä erikoiskokeita, vaan kilpaa ajettiin muun liikenteen seassa (joka tosin oli hyvin vähäistä) ja vastassa olivat kuumuus, pöly, kivikot, muta, jokien ylitykset ja kaikki mahdollinen, mikä vaan voi hankaloittaa matkantekoa. Varaosia piti kuljettaa mukana isot määrät ja jokainen joutui tekemään paljon remonttia kesken matkan. Kukaan ei pysynyt aikataulussa, vaan voittajaksi ajoi se, joka myöhästyi vähiten. Tuolloin 1974 safarirallin pituus oli 5200 kilometriä, mukaan oli ilmoittautunut 99 autokuntaa, joista maaliin pääsi 16! Safarin rajuutta kuvaa ehkä parhaiten se seikka, ettei edes B- ryhmän superautoilla voitettu siellä koskaan, vaan ensimmäinen nelivetoisella saavutettu ykköstila tuli vasta 1987. Voitto tuli kuitenkin kotiin, sillä kuskina oli silläkin kertaa Hannu Mikkola ja autona Audi 200 Quattro, ei siis mikään kevyt ja ketterä auto sekään. Vaikka Renaultille ei safarista tullutkaan sijoituksia, on Trofeu kuitenkin halunnut tehdä myös tästä autosta mallin, sillä 1800 S oli muutoin hyvin merkittävä ralliauto koko 70-luvun alkupuolen ajan. Pienoismallin värisävy ja teippaukset ovat ainakin vanhoihin valokuviin verratessa tasan oikeanlaiset, arviointi on tietysti hiukan hankalaa, sillä ne kuvatkin ovat jo hyvin vanhoja. Pikkuauton pohjassa on vuosiluku 1997, auto on Kari Kitin matkamuistohankinta San Remosta vuodelta 2002, joten valmistus ajoittuu tuohon haarukkaan. Autosta on taas paljon yksityiskohtaisia kuvia, joten sen minkä näkee läheltä tutkimalla, näkee myös kuvista. Erityisen räyhäkkään näköisen tästä tekevät nuo soraralleissa käytetyt, tosi isot lokasuojan levikkeet. Vanteet kyllä levittävät niin paljon ulospäin, että levikkeet tulevat ihan tarpeeseen ja ilmeisesti kaikissa 1800 S malleissa oli käytössä tämä korimalli ainakin soraralleissa. Näitä variaatioitahan riittää ja niitä on tutkittu muun muassa kerholehden 1/ 2009 pienoismallisivuilla. Mallin keula on valettu hiukan toisin kuin yleensä, sillä kaikissa Alpineissa ei mielestäni ole keskellä nokkaa tuota aivan etummaista, terävää kärkipalaa tuossa Alpine-tekstin alla. Teksti ja keulan tumma, iso teippi toimittavat ralliautossa ylös nostetun jäähdyttäjän säleikön virkaa, lisäksi alempana, etuhelman alla on myös yksi teipillä tehty säleikkö, jota ei oikein saanut näkymään valokuvassa. Keulan kaikki valot ja pätkäpuskurit ovat erillisosia, muu onki sitten teipattu. Ajovalot on kolottu syvälle lokasuojien sisään, umpiot ovat pystysuorassa ihan valoaukkojen perällä ja aukkojen päällä on kirkkaat muovit, joissa on mustat heijastuksenestoteipit. Ylempien lisävalojen paikat on valettu siististi koriin, joskin lähikuvista näkyy miten eri lamppujen laseissa on hiukan liimaa. Keulassa, puskurin alla jossain lisävalon ja vilkun välimaastossa näkyy musta kolo kummassakin kulmassa, sieltä johdetaan kylmää ilmaa suoraan kojelaudan tuuletusritilöille, paitsi että nyt ei johdeta, koska nuo kolmiotkin ovat teippiä. Kaikki luukkujen saumat, saranat ja kahvat on tehty korivaluun ja maalattu tarpeen vaatiessa hopean sävyllä, näin on tehty myös sivulasien kehysten kanssa. Kuskin kyljen ainut erillisosa on harmaa pisarapeili, kartanlukijan kylki on muutoin identtinen, mutta peilin tilalla on iso, safarissa käytetty huomiovalon tapainen halogeeni. Noita valoja oli alkuaikoina useimmiten vain yksi, mutta myöhemmin niiden määrää lisättiin ja koko pieneni samalla kun teho kasvoi. Valo on sijoitettu melko ylös, sillä sen tarkoitus on tehdä auto edes jollain lailla näkyväksi varsinkin paksussa pölypilvessä ajettaessa. Kirkkaallakin ilmalla se näkyi kauas ja varoitti ihmisiä kovaa tulevasta autosta ja kun safarissa ei ihan pikkuvian takia keskeytetty, reitillä saattoi liikkua hidas, puolikuntoinen kilpuri, joka kuitenkin nosti sen verran pölyä, että tavallisia valoja oli mahdoton nähdä. Joskus ralliauto saattoi saavuttaa myös paikallisliikenteen bussin, usein vanhan avolavan, johon oli kyhätty muutama tukitanko ja jonka lavalla ja katolla roikkui puolensataa ihmistä. Nämä näkivät sitten ralliauton huomiovalon jo kaukaa ja osasivat näin valistaa bussikuskia ajamaan sivuun. Pienoismallin takapäässäkin nuo erillisosat on äkkiä lueteltu eli takavalot, puskurit ja poikittain oleva, hyvin simppeli kilpamallin pakoputki. Tämän ikäisessä mallissa takapään pölyvalo on siis vielä teippiä ja tällaiset pikkuosat voivat joskus parantua, kun mallista tulee uusintapainos. Omalle kohdalle on sattunut vasta yksi tällainen paranneltu versio, muutokset olivat ihan kivoja, mutta eivät niin isoja että sen takia pitäisi alkaa hommata uutta mallia ja hyvä niin. Tosiaan, tässä on melko erikoistakin erillisosaa, kun takakatteen päällä on nuo kiiltävät muoviritilät molemmin puolin "konepeltiä". Katteen päällä pystyssä olevat korvat ovat osa korivalua, kuskin puoli imee ralliversioissa raitista happea öljynlauhduttimelle, joskaan ei tässä pikkuautossa, jossa imuaukko on taas hämätty mustalla teipillä. Joka kulmassa on asiaankuuluvan kokoiset, muoviset roiskeläpät ja takaviistosta näkee, miten takapyörät ovat hienosti juuri oikeaan suuntaan lintallaan. Vanteen lähikuvassa näkyy siihen kerääntynyttä jarrupölyä eli vanteessa on hiukan liian ohut maalikerros ja pohjaväri paistaa läpi. Vanne on kaksiosainen, "tähti" muodostaa ulomman osan ja sisäosassa on jarrulevy sekä pyöränpultit. Ei niin pikkutarkkaa, mutta kuitenkin tunnistettavaa ja äärimmäisen yksinkertaista. Myös vanteen vaihto on helpompaa kuin oikean auton tankkaus ja olisikin tosi hienoa, jos Trofeu avaisi nettikaupan, josta saisi ostaa näitä tarvikkeita. Silloin voisi itse päättää, haluaako sen uudemman ja tarkemman vanteen, haluaako autosta vaikka historic-version, jolloin tarvitaan nykysäännön mukaiset penkit jne. Tätäkin on tehtaalle ehdotettu, mutta toistaiseksi se myy varaosia ja nippeleitä vain näille firmoille, jotka käyttävät myös sen koreja, suoraan ei yksityishenkilö voi ostaa tehtaalta mitään. Tässä mallissa ei niinkään ole hätää, mutta monessa muussa autossa esimerkiksi lisävalot on sijoitettu niin, että ne hajoavat ensimmäisenä, kun sattuu pienikin vahinko. Onneksi saan tilattua niitä rallymodelsin kautta omiin tarpeisiini, mutta tuskin olen maailman ainoa rähmäkäpälä, jolle sattuu välillä pieniä kontakteja, joten varaosakaupalle olisi varmasti kysyntää. Moni on myös miettinyt, miten kauan nuo isot teipit pysyvät paikoillaan ja saako niitä ostaa erikseen. No eipä saa teippiäkään ainakaan virallisesti, mutta ei sille juuri ole tarvettakaan, jollei joku terävä esine raapaise pintaa rikki. Nämä teipit ovat paksua tavaraa ja asennettu käsityönä, eikä niissä juuri ole ollut enää ongelmia. Ihan ensimmäisissä malleissa teipit kuivuivat ja irtoilivat, mutta enää en ole kuullut vastaavista pulmista. Erityisesti isoissa mattapinnoissa oli joitain liimavaikeuksia, tämän mallin teippi on kuitenkin puolikiiltävää mallia ja jos auto on vitriinissä ja sitä käsitellään oikein, teippauskin pysyy kunnossa. Jokaista pientä teippiä ei myöskään ole liimattu erikseen, vaan esimerkiksi keulakatteen vaakaosan teipit on painettu kaikki samalle arkille ja tyhjien kohtien päällä on ohut, kirkas kalvo. Trofeun ikkunat ovat aina kiinni, mutta silti sisustan viimeistely paranee tasaisesti uusien mallien myötä. Kameran avulla sisustasta voi esitellä vain salmiakkitikatun "hattuhyllyn", tuulilasin kautta koitin myös kuvata jotain, mutta hytti on muutenkin ahdas ja sävyltään musta ja vielä kun tuulilasi oli noin mämmissä, niin eipä lähikuvasta juuri näe kuin mittarikupujen muotoilun. Kun sisälle kurkkii lampun kanssa ja niin, että mallin kylkeen jää rasvainen nenän kuva, sieltä erottaa matalat, tuon aikakauden kilpapenkit ja vanhan mallin turvakaaren. Kun kyttää vielä tarkemmin niin erottaa myös ratin, vaihdekepin sekä puisen kojelaudan naamaosan ja kun taivuttaa niskansa solmuun siten, että silmät vääntyvät hapenpuutteesta vinoon, pystyy hytistä erottamaan myös melkoisen pikkutarkan mittariston! Tämän tyylisuunnan ralliautoja siis valmista Portugalissa majaansa pitävä Trofeu. Autot ovat tavallaan yksinkertaisia, mutta silti kauniita ja hinnaltaan Trofeu on keskitasoa. Ulkomaisissa nettikaupoissa hintavaihtelut ovat melkoisia ja etenkin Ranskassa näistä pyydetään paljon. Halvimmillaan sieltä saa vaatimattomampia Alpinen malleja 27 eurolla, mutta yleensä hinta on päälle viidenkympin. Saksan keskihinta on n. 35 euroa, juuri nyt tämän kyseisen auton olisi saanut 33 eurolla ja vaikka olisikin kiva suosia suomalaista, eivät omien mallikauppojemme hakukoneet löytäneet ainuttakaan A110 Alpinea. IXO on nyt alkanut tavallaan kopioida Trofeun malleja, hinnat ovat Saksassa yleensä karvan alle 30 euroa ja nippeleitä on enemmän, mutta korimallinnus on huonompaa. Näitä ralliautoja on myös erilaisissa kioskiautosarjoissa, lähinnä Monte Carlon sarjassa, eikä kioskiautoille voi antaa mitään oikeaa hintaa, koska sellaista ei ole. Uutena niilläkin on tietysti ohjehinta siellä kohdemaassa, mutta kaikki netissä myytävät mallit ovat jo toisella kierroksella ja halvimmat maksavat joskus kympin, toiset taas pyytävät samasta autosta 35 euroa, joten niiden kanssa pelaaminen on ihan tuurikauppaa. Ralliautossahan teippaus ratkaisee paljon ja kun se on hyvin tehty ja värikäs, kuten tässäkin mallissa, on auton yleisilme melkoisen huomiota herättävä. Itse tykkään Trofeun autoista, sillä arvostan enemmän korimallinnuksen oikeita mittasuhteita kuin hienoa rasiaa ja joutavia nippeleistä. Näin siis silloin, kun huonoa mallinnusta on koitettu paikata runsailla varusteilla. Jos jotain selkeää parannusta saisi toivoa, se olisi renkaan kuviointi. Muissa ralliautojen malleissa on jo nykyään tarkasti erottuva, karkea sorarengas tai vastaavasti sileämpi asvalttikuvio, kun Trofeun rengas on edelleen musta ja pyöreä. Tässä kohtaa se eurooppalaisuus ehkä maksaa ja saattaa tulla aika, jolloin tämäkin tehdas joutuu teettämään renkaansa Aasiassa. En nytkään tiedä ihan tarkkaan miten isoja määriä ja millä tekniikalla tehdas nuo pikkuosat valmistaa, meidät on kyllä kutsuttu tehtaalle vierailulle, mutta pelkkä kutsu ei oikein edistä asiaa. Matka ja majoitus pitäisi maksaa itse, lisäksi kimppaan matkustaminen on hivenen hankalaa kun toinen ukko on täällä ja toinen Englannissa, mutta ehkä sekin päivä vielä koittaa, kun sinne pääsee käymään. Kun olette katsoneet nämä kuvat, klikatkaa sinne Trofeun linkkiin. Siellä voitte rastittaa muita kivan näköisiä A110 pienoismalleja, alkaa sen jälkeen etsiä niitä nettikaupoista, eikä kauaakaan, kun koossa on kattava ja hieno Alpine A110 kilpa-autokokoelma. Ei muuta kuin hanaa! | |
- Markku Rantanen -
|