Museoauto mielletään yleensä entisöidyksi, vanhemmaksi siviiliautoksi. Nyt esitellään kuitenkin toisenlainen museoauto, Alpine Renault -tehdastallin vanha A 310 ralliauto, joka on entisöity, tai käytännössähän se on rakennettu uudestaan.
Auto vierailee erilaisissa näyttelyissä ja väliajat se viettänee samassa Renaultin varastossa kuin kaikki muutkin tehtaan museoimat autot, joita on …no sanotaan, että järjetön määrä. Yleensähän nämä niin sanotut entisöidyt ralliautot on tehty kokonaan uudestaan, tärkeää on vain huolehtia siitä, että rekisteritunnus, tyyppikilpi ja valmistenumero pysyvät samassa nipussa. Esikuva ja sen kuljettaja Tämän A 310 ralliautoyksilön merkittävin kuljettaja oli tuon ajan eräs Alpinen luottokuski, Guy Fréquelin, joka kilpaili myös hieman erinäköisellä Alpinella radalla, mm. LeMansissa. Ranskan rallimestariksi hän ajoi tällä näyttelykuvien yksilöllä vuonna 1977, auto on vanhoissa tehdasväreissä ja kiertää näyttelyitä ovinumerolla 2, mutta sitä ei ole nimetty mihinkään tiettyyn kilpailuun. Numerot ovat rekvisiittana, mitään erityisiä rallin kilpailukylttejä - tai tarroja tässä ei ole. Osa auton mainoksistakin poikkeaa hieman vanhoista rallien valokuvista, joten en tiedä, missä rallissa auto on esiintynyt tasan tällä teippauksella. Se on ainakin varmaa, että nyt Alpine ja pienoismalli ovat samoissa väreissä ja kuukauden auto on siis pienoismalli tästä museoidusta kilpurista, ei jostain vuoden 1977 autosta, jossain nimenomaisessa kilpailussa, niin kuin yleisemmin on tapana. Väritys on eräs tuon ajan klassikoiksi muodostuneesta väriyhdistelmästä, jota käytettiin muissakin Renaulteissa ja mielestäni se sopii Alpinen jo valmiiksi kauniiseen ulkomuotoon todella hienosti. Edeltäjästään poiketen A 310 ei voittanut ainuttakaan MM-rallia, vaikka asvaltilla siihen ehkä uskottiin, auto oli luokiteltu ryhmään 4 ja eräs opukseni kertoo tehoiksi huimat 270 hevosvoimaa, moottorina se tuttu V6 ja nelosryhmässä kuutiotilavuus kasvoi tavallisesta 2664;stä 2849 cc. Alpinen menestyksen tiellä oli lähes aina yksi ja sama mies, muuan Sandro Munari, joka tuohon aikaan oli lähes pitelemätön nimenomaan kestopäällysteellä ja voitti melko suvereenisti kisoja Lancia Stratoksella. Onneksi sekään auto ei ollut soralla parhaimmillaan, joten skandinaavit pääsivät yleensä juhlimaan, kun alla oli lumi- tai sorapintaa. Soralla tämän auton ajettavuus lienee ollut vähintään yhtä vaikeaa kuin Porschen 911 ralliautoilla, molemmissa kun oli tehoa vähintään riittävästi ja teho / paino makasi suurimmaksi osaksi auton perässä. 
Guy Fréguelinin, joka tunnetaan lempinimellä Grizzly, ura kuljettajana alkoi vuonna 1966 ja kesti aina vuoteen 1987, joskaan hän ei enää loppuvuosina ajanut täyttä MM-sarjaa. Kansainvälisesti paras saavutus on MM-hopeaa kaudella 1981, samalta vuodelta siis jolloin Ari Vatanen ensimmäisenä suomalaisena voitti rallin maailman mestaruuden. Meille suomalaisille tämä mies oli jo tuolla kaudella "kiusankappale", sillä ilman häntä koko MM-sarjan mitalikolmikko olisi löytynyt Suomesta.
Paljon pahempi vastus Fréguelin oli kuitenkin aktiiviuransa jälkeen, ainakin näin suomalaisvinkkelistä katsottuna, sillä kuljettajavuosiensa jälkeen hän toimi Citroenin WRC tiimin tallipäällikkönä aina kauteen 2008 asti. Oikean auton on kuvannut Kari Kitti vuonna 2008, Renaultin Champs Elyseen myymälässä. Yhdessä pienoismallin kuvassa on taustalla lähes samanlaisen auton kuva, tuo valokuva tuli tuttavalta Ranskasta, mutta hänkään ei tiennyt, onko auto alkuperäinen, vai yksi todella monista kopioista, joita siellä on tehty. Pienoismalli Pienoismalli on tuttua 1:43 mittakaavaa, kori on metallivalua ja lisäosat muovia, joten hyvin tuttua kaavaa tämäkin auto noudattaa. Kyseessä on kioskiauto, tällä kertaa valmistajana on Eligor, jota ei yleisesti pidetä minään ralliautojen tekijänä. Eligorilla on kuitenkin hyvä A 310 peruskori ja kun ralliauton vaatimat muutokset onnistuvat lisäämällä malliin irtopalikoita, kilpurin tekeminen on paljon helpompaa. Voi myös olla, että kori on ostettu toisen valmistajan linjalta, ainakin IXO/ Altayan Ranskan mestarien sarjassa on myynnissä sama auto, mutta 1977 Rally Cevennesin teipeillä. Näistä korien valmistajista ei enää millään pysy kärryillä, kun kaikki tapahtuu kuitenkin Kiinassa ja samassa tehtaassa saatetaan tehdä montaakin merkkiä. Valmistajan nimi näkyy nykyään vain mallin pohjalevyssä ja nimihän on helppo valaa tilaajan mukaan. Ennen oli helpompaa, valmistaja ja sen kotimaa luki autossa, rasiassa sekä mukana tulleissa papereissa ja mainoksissa. Eligor oli ranskalainen, eikä sitä tarvinnut sen enempää miettiä. Myyntipaketti oli melko iso ja mukana tuli aina värillinen, kohtuukokoinen kuvasto. Nyt sama metallikori voi olla merkiltään myös esimerkiksi Universal Hobbies, jolloin valmistaja muokkaa pienoismallista oman näköisensä kaikilla muovisilla pisteosilla, sisustalla sekä vanteilla. | |
|
|
| Malli on yleisilmeeltään oikein hyvän näköinen, kaikki oleelliset lisävarusteet ovat kohdallaan ja teippaus on siistiä. Vasta ihan läheltä katsottuna paljastuu kioskiauton hinta / laatutaso ja sekin vain noissa pikkuosien sovituksissa ja mallinnuksissa. Isot levikkeet on tehty hienosti ja ne ovat korivalua, samoin kuin keulan matalalla oleva spoileri. Muut pisteosat ovatkin sitten erillisiä muoviosia, jotkut jopa niin erillisiä, että niitä sai etsiä monta tuntia parvekkeen lattialta… | |
|
|
|
Lähikuvissa näkyy, ettei kuskin puolella ole taustapeiliä, vaikka yleiskuvissa sellainen onkin. No, kiinalainen kokoonpanohenkilö oli päättänyt jättää peilin liimaamatta ja kun ulkostudiossa oli kohtalaisesti siitepölyä, autoa piti kokoajan pyyhkiä ja irtonainen peilihän lähti yhdellä pyyhkäisyllä omille teilleen. Pölyä on kuvissa silti edelleen, peiliä ei, mutta varsin hikisen ja pitkän konttaussession päätteeksi peilikin löytyi ja on taas paikoillaan. Uusia kuvia en enää ottanut, sen verran puuduttavaa oli haeskella peiliä yli 30 asteen lämpötilassa, taas kerran.
Auton erityispiirteet alkavat heti keulasta, jossa tavaraa riittää. Pitkä ilmanottoritilä on muovia, ritilän kulmista löytyy parkit/vilkut ja keskellä keulaa on esikuvan mukainen rekisteritunnus. Erillisissä sumuvaloissa on suojat päällä, korkeammalla on kokonaan erillinen, huomiota herättävä kotelo, jossa on neljä pistekaukovaloa. | |
|
|
| Merkillepantava juttu löytyy myös auton omista etuvaloista; vaikka ranskalaiset ovatkin tunnettuja ihan omien rallisääntöjen soveltamisesta, alkaen siitä 60-luvun Monte Carlon valohässäkästä, jolla Pauli Toivonen saatiin voittajaksi ja jossa tuorein tapaus on toukokuulta Argentiinan MM-rallista, tässä autossa valosääntöä on noudatettu pilkuntarkasti. Säännöt sallivat silloin 1977 kuusi kaukovaloa, joten omien umpioiden tilalle on vaihdettu kapeammat lamput, niissä ei ole katuautoista tuttuja sisempiä pitkiä ollenkaan ja tällä idealla on tehty mahdolliseksi käyttää tuota erillistä valopatteria, joka on luonnollisesti tehokkaampi kuin alkuperäinen ns. lisäpitkä. | |
|
|
| Eri automerkeillä oli erilaisia sovelluksia samasta aiheesta ja vielä A-ryhmän nelivetoisissa MM-sarjan autoissakin tehtiin vastaavia muutoksia, mikäli autossa oli vakiona kahdennetut kaukovalot. Nyt WRC-autoissa valot tehdään valmiiksi kilpailukäyttöön, mutta niiden tuloon asti valojen peittely ja pienet muutokset olivat tuttua puuhaa. Auton pyyhkijät ja kuten jo todettua, peilit ovat myös erillisiä ja ihan oikein mallinnettuja muoviosia. Ovien lukkopesät ovat maalia ja c-pilarien ilmanottoaukot on tehty teipillä. | |
|
|
Takalasin paikalla on musta muoviritilä ja käsittääkseni nelosryhmän autossa ei painon säästämiseksi ole lasia olleenkaan, vaan ritilän alla on umpinainen lasikuituluukku. (vastaava kuin kuukauden auto 12/2008 mukana olleessa keltaisessa oikeassa autossa) Luukun päällä on kohtalaisen iso, hienon näköinen siipi ja myös kannatustuet ovat erillisiä muoviosia. Kun vertaa noiden tukien paksuutta oikean auton vastaaviin, huomaa, että tässä kohtaa tulee esiin mallin alkuperäinen, edullinen hinta, sillä oikeassa autossa on tukitangot, kun tässä voidaan puhua tukiputkista. Se ei kuitenkaan haittaa mitään silloin kun pikkuautoa katsellaan normaalisti eli se on vitriinissä, eikä tällaisissa lähikuvissa ja paljon pahempi olisi se vaihtoehto, jossa tuet olisi jätetty kokonaan pois. Niin sanottu takalasin ritilä eli luukku on erillinen muoviosa, mutta pienoismallissa se ei lähde irti kuten oikeassa autossa. Ralliauton luukussa ei ole mitään saranoita, vaan koko kansi nostettiin pois huoltotöiden ajaksi ja tässä pikkuautossa luukun kiinnitykset sekä lukkosokat näkyvät harmaina teippeinä. Auton perä on etukatteen ja katon tavoin musta ja takana on erilliset, muoviset takavalot. Takapään moderni EU-rekisterikilpi kertoo auton uudelleensyntymisestä, pikkuauton kilpi on teippiä. Pakoputket tulevat ulos tuplana ja ovat kauempaa räyhäkkään näköiset, mutta putket ovat taas kerran ummessa. Todella pieni asia, mutta ontto pakoputken pää tekee pienoismallista aina paljon uskottavamman näköisen. 
Mallin sisälle ei taas näe juurikaan mitään vaikka sivulasit ovatkin auki. Sivulasitkaan kun eivät koolla komeile, ja takalasin puute pimentää kabiinin melko totaalisesti. Punaiset turvakaaret näkyvät kyllä kuvissa, ne on tehty ihan hyvin ja niin on mustat kilpapenkitkin. Lattia on myös punainen, mutta mitään sammuttimia, jalkatukia ym. varusteita mallista ei löydy. Vaihdekeppi löytyy, samoin jonkinlainen mittaristo sekä ratti, joka näyttäisi olevan oudosti vanhan pakettiauton tyyliin melkein vaakatasossa.
Sisusta on hieman vaatimaton jopa kioskiautoon, yleensä rallimalleissa on aina sammuttimet, tarkemmat mittarit ja muuta sen tapaista tavaraa, sillä ne ovat halpoja valmistaa ja sama sammutin, jalkatuki sekä mm. penkit sopivat tosi moneen pienoismalliin. Eipä tuo pikkuosien puute tässäkään maata kaada, sillä normaalisti sisälle ei tule paljon kurkittua, lähinnä sinne tulee katsottua, kun mallin saa ensimmäistä kertaa näppeihinsä ja sen jälkeen sisusta unohtuu. | |
|
|
Myös vanteista näkee, että kyse on kioskimallista. Jossain Alpinessa on kyllä tämäntapaiset vanteet, mutta ei tämän mallin esikuvassa. Nämäkin levittävät ulospäin, mutta muuta yhteistä ei niissä esikuvan vanteen kanssa juuri ole, näissä on ihan erilainen keskiosa, eikä kehässä ole kiiltoa, vaan koko vanne on maalattu hopeamaalilla. Näillä tulee toimeen, mutta mahtaisi pikkuauto olla hienon näköinen kiiltäväkehäisillä vanteilla, joita on mm. Trofeun ja Minichampsin malleissa.
Kokonaisuutena malli on näyttävä, teippaus on hyvin tehty ja kaikki tärkeät lisävarusteetkin ovat paikoillaan. Maalirajauksissa ja muoviosien istuvuudessa on tietysti aina sanomista, mutta jälleen kerran pitää muistaa mallin alkuperäinen, edullinen hinta. Vanteiden lisäksi ainut selkeä virhe on lipsahtanut oven karmiin / b-pilariin, jonka kuuluisi olla keltainen, mutta pikkuautossa se on mattamusta. Aiemmin mainittua IXO-mallia on kohtalaisesti tarjolla, tätä museomallia sen sijaan löytyi nyt 15.kesäkuuta vain yhdestä Ranskan nettikaupasta, hinta 25 euroa ja postikulut 15 euroa siihen päälle. Ei siis mikään halpamalli enää siinä kohtaa. Auto kuuluu Renault Alpine & Sport sarjaan, kustantaja on tällä kertaa Hachette, malli löytyy sarjasta numerolla 45 ja tämä on julkaistu jo 23.04.09 | |
|
- Markku Rantanen -
| |
| |