Koskapa emoyhtiö Renault on panostanut vahvasti uuden sukupolven sähköautoihin, niin pienoismallitoimituskin päätti seurata aikaansa ja valitsi huhtikuun autoksi sähköisen konseptiauton, nimeltään DeZir. Ensimmäinen Renaultin sähköauto taisi olla Henney Kilowatt-Dauphine vuodelta 1959. DeZir puolestaan esiteltiin Pariisin autonäyttelyssä 2010, jossa auto herätti laajalti ansaittua huomiota. Eikä vähiten menevän näköisen muotoilun, hohtavan punaisen värinsä sekä uuden tekniikkansa ansiosta. Autossa oli ensi kerran esillä Renaultin keulan uusi "muotokieli" ja nythän se on näkyvissä myös tuotantoautoissa. Twingo 2:n uudistettu ilme sai kunnian olla ensimmäinen tämän tyylin edustaja. Kevlarista tehty aerodynaaminen matala ja leveä kori on istutettu Megane Trophy ratakilpurin alustan ja teräskehikon päälle. | |
Tämä sähköinen unelma kiihtyy 0-100 km/h viidessä sekunnissa ja 0-50 km/h tarvitaan vain kaksi sekuntia. Muita teknisiä ihmeitä autossa ovat mm. eri suuntiin aukeavat ns. lokinsiipiovet, jarrutusenergian talteenotto KERS, 21 tuuman vannekoko, kaksi peruutuskameraa, jotka oikeastaan toimivat peileinä, ym. ym. Laiskana kirjoittajana viljelen näitä linkkejä, joista pääsee lukemaan tarkempia teknisiä tietoja, esim. tästä pääsee Tuulilasin sivulle. Tuulilasi. | |
Sitten pienoismallin kimppuun, kun ostin tämän pienen punaisen kaunottaren niin ajattelin, ettei siinä nyt paljonkaan ole yksityiskohtia. Mutta sitä kun muutaman kerran katselin kameran läpi, niin johan alkoi auton muodot ja linjakkuus kiehtoa. Ensimmäisen kuvaussession jälkeen tuli halu koittaa kuvata erilaisia valoja, varjoja sekä heijastuksia erilaisilla taustoilla. Ja kun kerran ammattilaisetkin ovat kuvanneet punaisen auton punaisella taustalla, niin pitihän minunkin yrittää. | |
Täytyy myöntää että taisi siinä hieman mopo karata käsistä kuvien määrän suhteen, enpä ole kertaakaan vielä ottanut näin monta kuvaa yhtä autoa varten. Tässä jutussa on niistä vain murto-osa. Oikean kokoisen 1:1 auton on kuvannut Miikka Sonkki Pariisin autonäyttelyssä 2010. Koskapa sain erään ystävällisen henkilön (Miikka) avulla haltuuni peräti kaksi DeZirin esitettä, (ovat muuten aika harvinaisia) päätin ottaa ne mukaan kuvauksiin. | |
Viime kuussa valittelin että Reinastellassa on pienet ikkunat, eikä sisälle oikein näe kunnolla. Mutta tässä on vielä pienemmät ja tummemmat, sisälle ei näe oikeastaan mitään. Tai no, penkit ja kojetaulun päällinen ovat nähtävissä jostakin kulmasta katsottuna. Nyt teki mieli aukaista kaksi pohjalevyssä olevaa pientä ruuvia ja irrottaa kori pohjalevystä ja kurkistaa, ovatko tehneet ohjaamon samalla tarkkuudella. Jätin sen homman kuitenkin väliin, kenties hankintahinta rauhoitti uteliaisuutta. Joten nyt sisäkuva on napattu esitteestä. | |
Tämäkin pienoismalli on kuitenkin tulvillaan yksityiskohtia, joita ei heti huomaa, esim. ajovalojen yläreunassa olevaa koloa luulin ensin ihan vain pieneksi virheeksi, kunnes katsoin tarkemmin oikean kokoisen auton kuvia. Ja kas, siellähän se sama lovi olla möllötti. Toisen jutun huomasin puolestaan 1:1 auton kuvasta, siinä näkyi keulamerkin alapuolisen pienen ritilän pintaan upotetut RENAULT-kirjaimet. Ja toden totta, sama teksti löytyy myös vastaavasta kohtaa pienoismallia, tosin se ei oikein erotu näissä kuvissa. | |
Valmistaja Provence Moulage / Norev. Seuraavaksi hieman historiaa: Olipa kerran kauan sitten pieni ranskalainen pienoismallien valmistaja Provance Moulage, joka teki resiinistä ihan hyvälaatuisia autoja, mutta kenties jostain lamasta johtuen ajautui konkurssiin. Aloitti alusta uudella melkein samanlaisella nimellä, muutti vain a-kirjaimen e:ksi ja meni uudelleen konkurssiin. Sitten tuli hieman isompi firma Norev, joka osti PM:n loppuvaraston ja tuotenimen itselleen. Nykyään Norev tuo ns. paremmat mallit (lue: kalliimmat) markkinoille juuri tuolla Provence Moulage nimellä. Toki auton pakkauslaatikosta löytyvät nuo molemmat nimet ja Kiinassahan nuo kummankin tuotemerkin autot nykyisin valmistetaan. | |
Lopuksi vielä muutama poiminta DeZir videopätkiä.
Koeajo.
Valmistajan oma traileri. Ja tässä vielä videopätkä tuon edellisen videopätkän tekemisestä. Video. | |
- Kari Kitti - | |