Kunnioitamme jälleen pienoismallisivun vanhaa perinnettä, jonka mukaan joulukuun mallin kuuluu on joulun värinen, eli vitriinistä löytyi täksikin vuodeksi punainen auto, Renault Dauphine. Robri puolestaan oli ranskalainen lisävarusteiden valmistaja. Heidän päätuotteitaan olivat tukevasta alumiinista valmistetut koristelistat, astinlautojen suojat, pakoputkenpäät sekä erilaiset kiveniskusuojalaatat. Dauphinen lisäksi ainakin 4CV, Fregate, Floride, Estafette ja R4 autoihin sai hankittua mitä erilaisempia koristeita ulkokuorta somistamaan. Tietenkin myös muihin tuon aikakauden ranskalaismerkkeihin sekä myös yhteen saksalaiseen kansanautoon oli noita osia saatavilla. Tähän pienoismalliin valmistaja ei ole laittanut läheskään kaikkia Sämpylään saatavilla olleita listoja, niitähän kyllä riittäisi joka puolelle autoa. | |
Pienoismalli itsessään on hieman muunneltu versio aiemmin samalta valmistajalta ilmestyneestä normaali Dauphinesta. Auton vuosimalli jää hieman hämärän peittoon, koska pakkauslaatikosta ei löydy mitään merkintää siitä, mutta koskapa siinä ei ole vilkkuja keulalla vaan C-pilarissa, niin arvelemme sen olevan jotain vuosien 1957-60 väliseltä ajalta. | |
Ensimmäisenä huomio kiinnittyy ajovalojen väliin lisättyihin "ilmanottoaukkoihin", nämä ylimääräiset jäähdytysritilät olivat alunperinkin pelkkä koriste kuten tässäkin. Kylkilistojen väliin maalattu kullankeltainen leveä koristeraita tuo uutta tyyliä auton ulkonäköön, myös valkosivurenkaat sekä kermankeltaiset vanteet sopivat hyvin kokonaiskuvaan. Helmapalkin päälle asennettu leveä koristelista ja takalokasuojien kiveniskusuojasarja olivat myös aikansa hittituotteita. | |
Takaovien Robri-siirtokuvien liimaajalle lienee käynyt pieni vahinko, kun vaakunan yläreuna on jäänyt kylkiraidan alle vaikka sen kuuluisi olla sen päällä kuten esikuvassaankin. Nyt vaakunassa esiintyvän entisajan ritarin höyhenillä koristellun kypärän erottaa juuri ja juuri. Istuimien verhoilun mallinnus on onnistunut kiitettävästi, toisin kuin vaihteenvalitsimen, joka on lipsahtanut mukaan aivan eri vuosituhannelta. | |
Eihän tämänkään palstan tarkoitus ole ylipapillisesti esitellä pienoismallien pikkuvirheitä, eikä paisutella niitä vaikka K.L.B. uusimmassa Mobilisti-lehden numerossa (7/2013) niin kertookin jossain päin maailmaa tapahtuneen.
Konepellissä ja matkatavarasäiliön kannessa sijaitsevat ohuemmat alumiinilistat kuuluivat myös tämän tarviketehtaan valikoimiin. | |
Robri-tehtaan esite on kuvattu Dominique Pagneuxin kirjasta: Album Dauphine vuodelta 1994, siinä on aika kivasti näkyvissä muitakin koristeita, mm. kattoluukun etureunan suojalista. Juuri sellainen oli muuten tätä kirjoittaessa myynnissä ebay.com sivulla hintaan 149 euroa. | |
Ranskan ebaysta näyttää löytyvän myös niitä Robri-vaakunatarroja n, 4 euroa + postikulut.
Vanhassa ranskalaisessa postikortissa (c Oswald Perelle - Roger Viollet) esiintyvä Robri-Dauphine on saanut enemmänkin tuunausosia peräpäähänsä. Siinä on näkyvissä vielä Ondine-malliakin pitemmät saranat konepellin päällä ja moottorin tuuletusritilöiden koristeet sekä ovenkahvojen alla ns. kynsisuojat.
Ainakin jossain muodossa Robri-tuotemerkki on vielä hengissä, nimittäin Ranskasta löytyy firma nimeltä RCA-Robri, joka myy vanhoja tai uustuotantoa olevia Robri-tuotteita 50 kilometriä Pariisista luoteeseen Fontenay st Pere nimisessä kaupungissa, nopeammin sinne pääsee kyllä netin kautta, linkki. Ja kun johonkin hakukoneeseen naputtelee yhdistelmää: Dauphine Robri niin ainakin kuvia löytyy kiitettävästi. Pienoismallin valmistaja on IXO ja kustantaja Atlas. Tämä yksilö löytyi Turun Talvi-Heikki rompetori-tapahtumasta vuonna 2013. Pienoismallitoimitus toivottaa oikein Hyvää Joulua kaikille palstan lukijoille ! | |
- Kari Kitti - | |