Jälleen on tullut se aika vuodesta, kun ison ja komean 1:18 kokoisen pienoismallin omistajaksi pääsee yhdellä ainoalla eurolla. Kyseessähän on kerhon syystapahtumassa järjestettävä kolikonheittokilpailu, siinä kisassa yritetään heittää euron kolikko mahdollisemman lähelle Rellun logolla koristeltua puutikkua. Tapahtumapaikka ja -aika on Merikarvian leirintäalue, Mericamping. 2-4.9.2016. Kilpailun tuotto käytetään ensi vuoden palkinnon hankintaan. Tämmöisellä Cliolla ajettiin vuonna 2000 World Series by Renault -tapahtumissa Clio Trophy V6-sarjassa, kuljettajana toimi espanjalainen Enrique Codony. Hänen sijoituksestaan en löytänyt oikein mitään tietoa, myös nuo sarjojen ja kisojen nimetkin vaihtelevat kivasti eri tietolähteissä. Ja mitä enemmän käyttää aikaa hakukonetta naputellen, niin sitä sekavammalta koko paletti alkaa tuntua. Ralliautoilun puolella taitaa olla paremmin tehdyt tilastot ja tulosluettelot. | |
Pienoismalli itsessään on ihan hyvin tehty, sopivan painavan oloinen metallimalli. Hyvin istuvat ovet sekä etu- ja takaluukut ovat avattavia. Clio V6:n normaali hopeinen maalipinta on saanut mukavasti uutta ilmettä mustista etu- ja takapäästä, ettenkö sanoisi Clion olevan tyylikkään näköinen kilpa-auto. Aivan kuin oikeastakin kilpurista, niin tästäkin on riisuttu kaikki verhoilut ym. muut turhuudet, kojelauta on vaihdettu yksinkertaiseen sileään muovin kappaleeseen, jossa tököttää pieni vaatimaton mittaristo. | |
Keltainen turvakehikko on tarkasti samanmuotoinen kuin esikuvassa, itseasiassa kaikki auton sisällä olevat rakenteet ovat mallinnettu todella tarkasti. Netistä löytyviä sisäkuvia tuijotellessa täytyy vaan todeta, että mallin valmistaja on myös ottanut tarkat mitat auton yksityiskohdista. Ainahan voisi vaatia lisää johtoja tai letkuja esim. konehuoneeseen, mutta kyllä tässä on hinta/laatusuhde kohdillaan. | |
17-tuuman OZ-vanteille on kietaistu Michelinin kisa-sliksit, vanteen puolien välistä häämöttävät 330 millin kokoiset jarrulevyt. Kolmen litran V6-moottorin täyttää takapenkin paikan, kuvassa on näkyvissä myös ikkunalla varustettu ohjaamon ja konehuoneen erottava väliseinä, tässä tapauksessa se varmaan tunnetaan nimellä tulipelti. | |
Ohjaamossakin on kaikki kohdallaan, jokainen nippeli ja säätönappula on oikeassa paikassa. Vaihteenvalitsin, ohjauspyörä, sammutin sekä polkimien ripustus saavat kiitosta. Kojetaulun päällä on näkyvissä ulkostudioni yksi haittapuoli, tuo pölykerros laskeutui siihen vartin aikana. Hyvänä puolena siellä on se mahdottoman iso kirkasvalolamppu. | |
Alhaalta päin katsottuna moottori ja sen öljypohja, pakosarjat ja äänenvaimennin muodostavat tiiviin paketin. | |
Sama valmistaja on tehnyt myös pienemmän version (1:43) näistä Clio Cup autoista. Burago puolestaan valmisti 2000-luvun alkupuolella oikeastaan leluksi luokiteltavia hyvälaatuisia saman ratasarjan värikkäitä kilpureita.
Suomen Renault-kerho kiittää ja kumartaa jälleen tämän palkinnon lahjoittajaa, pienoismalliliike Modeltoys´n Pekka Stellbergiä upeasta palkinnosta. Hänen valikoimistaan löytyy monenlaista Renaultia, kannattaa kurkata liikkeen uusituille kotisivulle. Tai sitten vain kävellä reippaasti myyntitiskin äärelle, kun Pekka on myymässä pieniä autoja jossain autotapahtumassa tai rompetorilla. Valmistaja, Universal Hobbies. - Kari Kitti - | |