Ensimmäistä kertaa tällä palstalla esitellään 1:24 kokoinen pienoismalli eli pituutta tällä metallinsinisellä vitosella on noin 15 senttimetriä. Se on myös syksyisen kolikonheittokisan kakkospalkinto, siihen kisaan piti keksiä jotain uutta, koska toiseksi tulleiden ilmeet olivat niin apean oloisia. Siis tämän auton omistajaksi pääsee, jos onnistuu heittämään yhden euron kolikon kerhomme syystapahtumassa toiseksi lähemmäksi puista merkkitikkua. Renault Viiden historiahan on pitkä ja suku laaja, tätä ensimmäistä korimallia valmistettiin vuosina 1972-1984 monenlaisina versioina. Nyt esillä oleva 5 Alpine Turbo vuodelta 1982 kuuluu hätäisten vitosten sukuhaaraan, siihen jossa on toinen toistaan tehokkaampia serkkuja. Nelisylinterinen moottori on tyyppiä 840-26 ja kuutioita 1397, Weberin tuplakaasuttimen ruokkimana siitä saatiin ulos vanhoja kunnon DIN-heppoja 110 kipaletta. Niillä päästiin 186 km/h huippunopeuteen, 0-100 km/h kiihtyvyysluvuksi tuli 9,1 sekuntia! 35 vuotta sitten ne olivat aika huimia lukuja. | |
Tämän kokoinen pienoismalli alkaa jo näyttämään joissakin kuvissa ihan oikealta autolta, ainakin äkkiseltään katsottuna. Onnistunut sininen maalipinta valkoisilla raidoilla sekä kolmepulttiset Alpine-vanteet kiinnittävät ensin huomion, myös kaikki pienet ulkokuoren yksityiskohdat ovat kohdillaan. Vanteiden keskiöissä on tietenkin A-logot. | |
Etulokasuojien sivuvilkut, tyyppikyltit, tuulilasinpyyhkijät ym. muut tilpenhöörit täydentävät vaikutelmaa. Raidoista vielä, nyt vasta tajusin, että 5 Alpinen ja 5 Alpine Turbon kylkiraidat ovat aivan erilaiset, tässähän ei ole raitoja etu- ja takaluukuissa. Näitä juttuja kirjoittaessa olen oppinut paljon enemmän tai vähemmän tärkeää nippelitietoutta. | |
Kaikki ovet ja luukut ovat aukeavaa mallia, joten kerrankin sisusta on kunnolla näkyvissä. Hyvin mallinnettu kojelauta monivärisine mittareineen ja säätimineen on hyvin esillä, kannattaa huomata alkuperäinen pystyyn sijoitettu radiokotelo. Aito Iso-delta ohjauspyörä kruunaa näkymän, niitä muuten valmistetaan ja myydään vieläkin vintage-osina nimenomaan Renault Vitoseen. Polkimissa on sitten säästetty, ne eivät ole erillisiä osia vaan maalattu lattiaan.
Ovien sisäverhoilussa ovat veivit ja kahvat mukana. Istuimet ovat juuri oikean malliset eli uudemmat ja umpinaisella niskatuella varustetut. Myös takapenkin selkänoja on normaalia korkeampi. Konehuoneesta voin vain todeta, että siellä näyttää olevan tarpeellinen määrä turbon letkuja, ainakin netistä löytyneiden kuvien perusteella moottoritila on esikuvansa mukainen. | |
Koska pienoismallin valmistaja on Italialainen, niin toki autokin on Roomassa rekisteröity. Takaluukku on sekin pienen kehumisen arvoinen, takalasin Turbo-teksti ja pyyhin, kirkkaat rekisterikilvenvalojen koteloihin intergoidut peruutusvalot sekä luukun avausnappi ovat niitä pieniä mukavia yksityiskohtia. Nuo peruutusvalotkin huomasin vasta mallin kuvia tarkemmin katsellessa. Vielä yksi pieni nippelihavainto, takalasien saranoiden kohdalle on laitettu pienet väripläntit niitä kuvaamaan. | |
Tämänkin palkinnon hankinnassa kerhoamme avusti Modeltoys´n Pekka Stellberg. Jollei itse pääse kisaamaan syystapahtumaan tästä autosta, niin tuosta osoitteesta voi katsella korvaavia tuotteita.
www.modeltoys.net
Valmistaja Leo Models, Italia / Kiina. - Kari Kitti - | |