Euron autolla jatketaan elokuussakin, nyt on vuorossa 4 GTL Clan, jonka vuosimallista en saanut täyttä varmuutta. Mutta jonnekin vuosien 1986-1993 välille se sijoittautuu. Tämä punainen 1:18 kokoinen Tippa-Rellu on siis kolikonheittokilpailun pääpalkinto Ikaalisissa järjestettävän kerhon syystapahtuman yhteydessä. Paikkana Toivolansaari Camping, 31.8. – 2.9.2018. Toisena palkintona on 1:43 koon Alpine A442, keltainen Le Mans rata-auto. Pienoismalli on Tipan tuotantokauden viimeisimpiä malleja, joten ennen kaikki niin kiiltävät ja kromatut osat ovat tässä nyt vaaleanharmaita. Puskurit ja kantokahvat on maalattu harmaaksi, kylkien leveät listat, jäähdyttäjän säleikkö sekä ovenkahvat ovat harmaata muovia. Tällä pyrittiin modernisoimaan aika iäkästä mallia, olihan muovipuskurinen R5 jo ollut markkinoilla jonkun aikaa. | |
Tähän väliin voisin jälleen ihmetellä, että minkä merkillisen asian vuoksi vuodesta 1978 eteenpäin Tippaan asennettiin pyyhkijänsulat ”pystyasentoon” kartturin naaman eteen?? Olen pohtinut tätä asiaa pienessä mielessäni jo 40 vuotta, enkä ole vielä keksinyt siihen hyvää selitystä. | |
Clan versio kuului sinne listan kalliimpaan päähän. Kun vuonna -88 TL Savane maksoi 40 700 frangia, niin GTL Clanin lunastamiseen tarvittiin frangeja 45 800 kpl. Sitä valmistettiin viitisen vuotta, joten varustevaihtoehdot muuttuivat ilmeisesti vuosittain. Ainakin siltä tuntuu, kun yrittää selvittää tämän auton vuosimallia, varmin tuntomerkki lienee verhoilukangas. Tai sitten ei. Niskatukien perusteella malli on 1990-luvulta. Pienet Clan-tarrat etuovissa ja takaluukussa sekä digitaalinen kello kojelaudassa auttavat myös tunnistamisessa. | |
Auton maalaus on ihan hyvin toteutettu, se kiiltää ja kimmeltää. Takaluukusta ei vielä tässä versiossa ole peruutusvaloja, takalasin lämmittäjän vastuslangat kylläkin. Toisaalta vanteet ovat ehkä viimeisintä mallia, isoa keskireikää peittää muovinen irtolätkä. | |
Kojelauta on uusinta mallia, mustaa muovia. Mutta kyllä mittaristo on hyvin mallinnettu, siellä on hyvä nopeusmittari sekä kaikki asiaan kuuluvat eriväriset varoitusvalot. Clanin iloisen ruudukasta verhoilukangasta löytyy istuimien lisäksi myös oviverhoiluista, etuovissa on lisäksi koko ovien mittaiset tavaralokerot. Yritin myös etsiä, että minkä vuosimallin/version hattuhyllyyn tuli tässä oleva ”aaltoileva” pinta, ei selvinnyt sekään. | |
Alustan kuvissa on näkyvissä eturipustukset ja toimiva ohjaus. Takaa ulos tuleva äänenvaimennin, bensatankki, varapyörä ja vääntösauvajousitus ovat toisen kuvan aiheena. Pienoismallin valmistaja ei sentään ole ottanut huomioon erimittaista akselinvälejä, piti oikein mittanauhalla tarkistaa, samanmittaisia olivat. | |
Näiden palkintoautojen hankinnassa (4 GTL Clan ja Alpine A442) kerhoamme avusti jälleen Model Toysin Pekka Stellberg. Häneltä löytyy hyvä valikoima muitakin Relluja osoitteesta
www.modeltoys.net, sähköpostilla info@modeltoys.net, tai 0400 794 681. Lisäksi Model Toysin liikkuvan myymälän löytää usein erilaisista autotapahtumasta tai rompetoreilta.
Valmistaja Solido, Ranska/Bangladesh. | |
- Kari Kitti - |