Coloralea valmistettiin vuosina 1950-1957 yhteensä 43 000 kappaletta, eniten Prairie-henkilöautomallia. Tätä Camionnette Pick-up 4X4 Type R 2094 versiota vain 326 kpl, eli aika harvinaisesta mallista on kyse. Näiden avolavojen päälle rakenneltiin mitä erilaisempia luomuksia, tässä tapauksessa auto on saanut tukevan näköisen nosturikehikon lavalleen. Nelivedon tuntee tavallista korkeammasta maavarasta sekä pyöräaukkojen valkoisista lisäpaloista. Sivukuvista joku hätäinen voisi päätellä, että takimmainen kardaaniakseli on napsahtanut poikki, mutta se on vain pienoismallin valmistajan puolipakollinen muovivalun kiinnityskohta. 1:43 kokoinen Colorale kantaa 50-luvun Renault Servicen tunnusvärejä ylpeänä, oranssi ja valkoinen sopivat hyvin tähänkin Renault malliin. Reilut 60 vuotta sitten se on varmaan edustanut alansa uusinta tekniikkaa, ilmeisesti tuo käsin veivattavan nosturin teho on riittänyt nostamaan 4CV:n tai Dauphinen keulan tai peräpään ilmaan. Ruista on kyllä saanut olla kuljettajan ranteessa, hieman on erilaiset laitteet kuin Kyrölän Premiumissa. Varustukseen kuuluu myös punavalkoinen hinauspuomi sekä yksi ajoramppi, ilmeisesti ns. Sahara-mallinen pehmeään alustaan juuttunen auton pyörän alle asetettava levy. | |
Eteen ja taakse näkyviä varoitusvilkkuja on kolme kipaletta, ja kaksi taaksepäin suunnattua erillistä työvaloa. Iso D-kirjan katolla kertoo ehkä hinurin tai hinattavan auton painoluokan, ei päästy google-kääntäjän kanssa ihan samalle aaltopituudelle. Koska autossa on Misukka-mainoksia jonnin verran, niin Michelin-ukko Bibemdum on tietenkin laitettu katolle tarkkailemaan ajosuunnan näkymiä. Kromia keulaan tuovat kolme ulkopeiliä sekä kaksi kunnollista tukikahvaa heti siinä ovien vieressä, ne helpottavat mukavasti korkeaan ohjaamoon siirtymistä. | |
Coloralen keulaa koristavat myös 4CV-tyyppiset vaakasuorat listat ja erittäin hyvin valmistetut logot, Rellun salmiakki-merkki ja ylempi Coloralen oma logo. Siinä kaksi milliä korkeassa merkissä on käytetty peräti kolmea väriä, punaisen lisäksi mustaa ja hopeaa. Ohjaamossa on punainen sohvapenkki, musta lattia, vaaleat oviverhoilut kromin värisillä kahvoilla, vaalea kojetaulu hyvällä mittaristolla jne. | |
Kehutaas vielä ajovalojen lasien rihlaukset sekä Bibendumin keltaisen nauhan teksti. Eli yllättävän hyvin yksityiskohtia tämän hintaluokan autossa, näiden kioskiautojen laatu on parantunut vuosien varrella kiitettävästi. Esimerkistä käy valkoisten vanteiden läpi tulevien akseleiden päät, jotka ovat maalattu mustaksi esikuvansa tavoin. | |
Pienoismalli ilmestyi viime vuoden puolella Ranskassa ja Belgiassa keveiden hyötyajoneuvojen kioskiautosarjassa: ”Utilitaires Renault”. Julkaisija Hachette, valmistaja ehkä PCT, Kiina. | |
- Kari Kitti - |