Yhden euron autoja alkaa jälleen putkahdella tälle palstalle, tämän 1:18 kokoisen uuden Tipan saa siis omakseen yhdellä ainoalla eurolla syystapahtuman kolikonheitossa. Sääntöjen kertaus: Kilpailussa heitetään euron kolikkoa Renault logolla varustetun puutikun viereen, kaikkein lähemmäksi kolikkonsa heittänyt jäsenmaksun maksanut kerholainen on tämän auton ensimmäinen uusi omistaja.
Sähkön voimalla mennään jälleen, nyt kun nämä retroilevat sähköautot näyttävät valtaavan markkinaosuuksista oman siivunsa. Ja lisää on tulossa. Ensimmäiseen kuvaan otin vertailuautoksi alkuperäisen Tippa-Rellun vuodelta 1965, eli tasan 60 vuotta sitten tuotannossa olleen putkipenkkisen L-mallin. Onhan se hieman muuttunut vuosien saatossa, kun 65-mallisessa on 13. tuuman pyörät, niin vuoden 2025 mallisessa vanteet ovat jo 18. tuumaiset.
Renault lykkäsi markkinoille ensin sähköisen Vitosen ja nyt on vuorossa moderni Tippa, eli 4 E-Tech 100% electric. Sen verran muutettiin samaa AmpR Small pohjalevyn rakennetta, että saatiin akseliväli 9 senttiä pidemmäksi kuin vitosessa, vertailun vuoksi mainittakoon, että 4 E on nyt 22 senttiä pidempi kuin 5 E. Yhteisiä osia vitosen kanssa tässä on kuulemani mukaan 68 %. Sähkömoottoreiden tehot ovat 90 tai 110 kilowattia, ajoakussa on energiaa 40 tai 52 kilowattituntia.
Mutta mutta, voiko tätä nyt enää kutsua Tippa-Relluksi, kun se ei kuluta enää sitä yhtäkään tippaa bensaa.
Muotoilusta löytyy paljon samanlaisia yksityiskohtia edellisen R4:n kanssa, Renault.fi sivulla niillä suorastaan herkutellaan. Ja mikäs siinä, niin tämänkin jutun kirjoittaja tekee, niitä suorastaan etsimällä etsii. Sivuprofiilista huomaa ensiksi takasivuikkunan ja takaoven muodot, sekä ovien alareunan 80-luvun muovisien läpysköiden tilalla olevat vaakatasoiset pokkaukset pellissä. Huomasin juuri, että takaovien kahvoja ei ole tällä kertaa piilotettu ikkunankarmeihin, vaan ne on jätetty reilusti näkyville.
Keulan ilmeestä löytyy mustan muovisen säleikön moderni versio, ei hassumpi ollenkaan, se onkin yksi vahvimmista yhdistävistä yksityiskohdista. Tarkkaan katsoen lievää yhtäläisyyttä on myös katto- ja konepellin muodoissa/pokkauksissa. Uusittujen takavalojen tyylissä on aika paljon vanhan tipan muotoja, kuten myös takaluukun numero 4:n fontissa. Latausluukun kanteen on teipattu sama nelonen sekä tyylitelty Trikolori.
Uutta nelosta valmistetaan Evolution, Techno ja Iconic versioina, vanteiden nimet puolestaan ovat napattu vanhojen tippojen versioista, Jogging, Sixties ja Parisienne. Tämä pienoismalli on siis siitä malliston keskeltä, eli Techno varustettuna 18. tuuman Sixties-kevytmetallivanteilla.
Täytyy myöntää, että tällaista vanhaa Tippa-Rellu äijää hieman häiritsevät nuo toijjota tyyppiset leveät ja korkealle nousevat mustat muovit pyöräaukkojen ympärillä. Mutta se sitten taas on makuasia, eikä niistä voi kiistellä.
Tällä kertaa aukeavat etuovet antavat mahdollisuuden tutkia sisustaa tarkemmin, ja nyt siellä on käytetty väriä mm. istuimissa, ovissa sekä kojetaulussa. Ne ovat verhoiltu samanlaisella Technoon kuuluvalla farkkukankaan tyyppisellä sinertävän harmaalla kierrätyskankaalla, kuparin väriset koristeompeleet erottuvat hyvin myös pienoismallin istumista. Selkänojissa on käytetty myös vaaleampaa kangasta, pisteitä ropisee lisäksi turvavöiden solkien punaisista vastakappaleista. Valitettavasti tässä mallissa kartturin penkin selkänoja ei kallistu eteenpäin niin kuin oikeassa autossa, johon mahtuu nyt 2,2 metriä pitkä lankun pätkä sisälle. Kätevää.
Kojelauta on lainattu suoraan 5 E-Tech mallista, sen kaksi kymmenen tuuman näyttöä ovat hyvin tarkasti mallinnettuja. Niiden yksityiskohdista voisi melkein tarkistaa akkujen varauksen, väriä on käytetty tämmöisessä isommassa 1:18 mallissa ihan kiitettävästi. Ohjauspyörä ja muut hallintalaitteet ovat vitosesta kotoisin, myös se ratin alla oleva vipuviidakkokin.
Juuri tästä pilven sinisestä yksilöstä voisi käyttää vanhaa hääperinne sanontaa: Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä.
Petri Heinon Retro Mobilessa kuvaamassa Nelosessa on plein sud rättikatto auki viikattuna. Nuo keltaiset lätkät puskureissa taitavat olla erilaisiin varustepaketteihin kuuluvia koristeita, niiden erivärisiä versioita kun näyttää olevan ainakin Ranskan Renault-sivulla.
Miikka Sonkin Pariisin autonäyttelyssä ottamassa vertailukuvassa nelosen takana näkyy juuri tätä autoa varten varusteltu asuntovaunu, Ranskan Nantesissa valmistettu Carapate Aventure. Normaali malliin verrattuna siihen on asennettu saman malliset etu- ja taka”puskurit”, takavalot sekä pölykapselit kuin Nelosessa, kaiken kukkuraksi vaunu on maalattu samalla pilven sinisellä värillä. Luultavasti tuolla vaunulla halutaan kiinnittää huomiota siihen, että sähkö-Nelosella voi oikeasti vetää pientä ja kevyttä (560 kg) vaunua, useisiin muihin saman kokoluokan sähköautoihin kun ei ole edes saatavilla vetokoukkua.
Kuviin pääsi myös pienempiä E-Nelosia, 1:43 kokoinen Techno sekä 1:64 Plein sud rättikatolla varustettu Iconic versio.
Kaikkien kolmen auton valmistaja on Norev, Ranska/Kiina.
Kari Kitti.