EUROCAR SHOW

EuroCar Show pidettiin Helsingissä Hartwall Areenalla 27.-28.4.2001 Viimevuotiseen verrattuna (oli silloin yhdessä Amerikan car shown kanssa) tapahtuma oli selkeästi parempi ja paikkakin tuntui sopivan tilaisuudelle paremmin. Itse pääalueen tarjonnasta kuuli varsin vaihtelevia mielipiteitä mutta ainakin kerhojen esittelyalueella ensimmäisessä kerroksessa ihmisiä virtasi todella runsaasti (verrattuna niihin kahteen vuoteen, jolloin itse olen ollut mukana).

yleiskuva

Yleiskuva päähallista.

Renault Alpine 310

Kerhon esittelypiste oli melko lähellä sisäänkäyntiä ensimmäisen kerroksen käytävällä, jossa olivat myös muut autokerhot. Kerhon esittelypisteessä oli tällä kertaa kaksi autoa: Renault Alpine A310 ja Primaquatre, jotka herättivät paljon mielenkiintoa ja ihmetystä yleisön parissa. Autojen täydellinen erilaisuus pysäytti katselijat todella tehokkaasti.

Esittelijöiden pokassa oli tosin välillä pitelemistä, sillä niin asiantuntevia kommenteja kuuli katselijoilta. Parhaita edusti eräs, joka päätteli Alpine nimen tulevan siitä, että autossa on Alpinen kaiuttimet.

Esittelypisteessä oli nähtävillä kerholehtiä sekä myytävänä kalenteria, kerhotarraa ja pinssiä. Myös lippiksiä ja paitoja oli tarjolla sekä tietoa kerhon toiminnasta yleensä.

Primaquatre

Onni Hakulisen Primaquatre edustaa erinomaista entisöintityötä, lisäksi autosta on selvitetty myös sen vaiheet aikojen saatossa. Autosta on ollut juttu Mobilistin numerossa 6/2000 ja siitä tulee oma juttu myös Renaultist-lehteen.

MG

Tämä MG oli varsin edustavan oloinen ja sopi hyvin Floriden seuraksi.

Renault Floride

Tuomisen Renault Floride oli yksi näyttelyn palkituista.

Formula

Näyttelyn ainoa varsinainen rata-auto (vilahti myös MTV3:n formulalähetyksen päätteeksi tulleessa pätkässä). Eräällä osastolla oli myös oikea F1-auto, jota käytettiin muutamaan otteeseen ja voin todeta, että jaetut korvatulpat olivat aivan tarpeen.

alkuperäisessä kunnossa

Tältä moni harrasteauto on näyttänyt ennen entisöintiä. Kuvan kokoonpano oli näyttelyn hauskin "raato" vaikkakaan ei ainoa.


Club Renault de Finlande ry
Tämän sivun kuvat on ottanut Jorma Peisalo, oikeudet pidätetään.
Postia kerholle postia@renaultkerho.net