Yleistä GTA:sta
Renault Alpine V6 GT/Turbon valmistus alkoi 1985.
Malli tunnetaan yleisesti paremmin GTA:na. GTA-nimi sai alkunsa siitä, että
Englannin markkinoilla ei haluttu käyttää Alpine nimeä,
jotta se ei olisi sekaantunut siellä myynnissä olevaan Chryslerin malliin.
Moottorivaihtoehtoja oli valittavana kaksi.
GT:n 2849 cm3 (160 hv), joka on käytännössä sama kuin A310:ssä mutta hieman suuremmilla
sylintereillä (88mm -> 91 mm).
Kaasuttimina on kaksi Solexia; yksikurkkuinen normaaliajoon sekä poljinta hieman
reippaammin painettaessa mukaan tuleva kaksikurkkuinen.
Lisäksi ajoitusta on muutettu ja sytyksessä otettu käyttöön uusi Renixin elektroninen
sytytys.
Turbon 2458 cm3 (200 hv) kone taas on peritty R25 V6 Turbosta pienin muutoksin
mm. uudet männät, laakerit, venttiilit.
Turbona on Garretin T3.
Markkinoille tullessaan GTA:lla oli kaikista tuotannossa olevista autoista pienin
ilmanvastuskerroin. Vaikka yhtäläisyyksiä muotoilussa on A310:iin, niin kyseessä on
silti täysin uudelleen suunniteltu malli.
Lähtökohtana suunnittelussa oli urheilullisuus, helppokäyttöisyys sekä mukavuus
(hyvät sisätilat urheiluautoksi).
1989
esiteltiin erikoisarja "Mille Miles".
1991
esiteltiin erikoisarja "Le Mans".
Muutoksina mm. uudistuneet puskurit ja spoilerit, hillityt levikkeet, uudet vanteet
(16" edessä ja 17" takana) sekä ABS jarrut.
Auto oli varustettu myös katalysaattorilla.
Tarjolla oli vain kolme väriä: Alpinen sininen, tumman vihreä sekä Burgundin punainen.
1991 jäi myös GTA:n viimeiseksi, sillä silloin esiteltiin sen seuraaja
Renault Alpine A610.
Takaisin Alpine sivulle