Tänä vuonna kerhon kesäkokoontuminen pidettiin Vaasassa, jossa järjestettiin myös ensimmäinen kokoontuminen ja vuoden 2001 kokoontuminen. Paikalle oli saapunut kerholaisia ihan mukavasti ja varsinkin autopuolella nähtiin monia hienoja autoja, joita ei aikaisemmin kokoontumisessa ole nähty. Yllättävää oli, että paikalla ei ollut yhtään tippaa.
Sää oli varsin vaihteleva, sillä perjantaina kohti Vaasaa ajettaessa satoi välillä todella rankasti ja vasta aivan lähellä sade lakkasi. Perjantai-iltaa saatiin viettää ihan mukavassa kelissä. Myöskin lauantaina ilma oli aurinkoinen ja suosi kiertoajelua ja iltaohjelmaa. Koska ennuste lupasi sunnuntaille sadetta, niin arpajaiset siirrettiin lauantai-iltaan, mikä olikin oiva veto. Sunnuntaina sitten satoi ennusteen mukaan. Kiitokset järjestäjille hyvistä järjestelyistä ja mukavasta tapahtumasta! Ohessa muutamia kuvia. Juttua tulossa seuraavaan lehteen. Juha Moisio otti ajelukuvaa ja se on nähtävissä täältä. | |
Vaasan automuseosta löytyi myös Renaultin diagnostiikka-asema ja iso pino huoltokirjoja. Pääteemana museossa oli Abart Fiatin näyttely. Nähtävä oli myös muita ralliautoja, myös R12 Gordini.
Museo oli kiertoajelun päätepiste ja sieltä matka jatkui omassa tahdossa kohti leirintäaluetta. | |
Kesän kauneimmaksi valittiin Penttilän R16 TS, toiseksi tuli R8 ja kolmas Alpine V6 Turbo. Onnea voittajille!
Harvinaista oli se, että valinta julkistettiin sateessa ja siitä johtuen kuvassa on pisaran sumentama kohta eli ei ole yritetty sumuttaa ketään. Ensi vuoden osalta puheenjohtaja kertoi tapahtuman tulevan Lahden seutuville. Lisätietoja tulee myöhemmin loppuvuodesta. | |