15. Pohjoismaiden yhteiskokoontuminen pidettiin Tanskassa, Skiven leirintäalueella. Osanottajia oli saapunut pohjoismaiden lisäksi myös Hollannista ja Virosta. Autoja oli paikalla noin 120 ja henkilöitä noin 250. Sää suosi tapahtumaa ja lämpöä riitti reilusti yli hellerajan (35 astetta).
Ohessa muutama kuva tapahtumasta, mutta lisää löytyy mm. järjestäjien kotisivulta. Kannattaa käydä katsomassa! Tommy Lindin kotisivu | |
Kuvan sininen Floride valittiin tapahtuman kauneimmaksi, eikä syyttä, sillä entisöinti oli tehty todella huolellisesti. | |
GTA ja A310 olivat hyvin edustettuina, mutta A110:iä ei tällä kertaa ollut mukana yhtään. | Kuvan Tipalla on ajettu Oslosta Kapkaupunkiin. Tarjolla oli myös kuvia matkasta. Alustavien tietojen mukaan seuraava matka on jo suunnitelmissa ja tarkoituksena on ajaa Etelä-Amerikasta Alaskaan muutaman vuoden päästä. Jos kiinnostaa, niin mukaan pääsee R12 break mallilla. |
Tarjolla oli käsinmaalattuja posliinilautasia eri malleista (tosin myös muista kuin Renaulteista), eikä hintakaan ollut paha, kun tietää, paljonko työtä lautasten maalaaminen vaatii. | |
R6 ja Modus kuvaavat hyvin muotoilun kehitystä aikojen saatossa. | Siniset raidat valkoisella pohjalla? |
Hollannista oli paikalle saapunut monta 4CV:tä (toki myös muita malleja). | Pyörät kulkevat ihan näppärästi myös Tipan katolla. |
Tässä syntyy Suomen joukkueen toinen piste. | Savimöykystä taidetta eli tarkoituksena oli tehdä R5. |
Suomen joukkueen Avo-R5 oli tuomariston suosikki, tosin tässä kuvassa se jää hieman palmun ja kaktuksen varjoon. | |
Tunnistatko vain autoissa käytettävät nesteet pelkästään kuvasta? Kilpailijatkaan eivät saaneet haistaa tai maistaa nesteitä. Oikeat vastaukset löytyvät Tommyn kotisivulta. | Taideteos toisesta kulmasta katsottuna (kuva Jouni Peisalon). | Yhtenä naisten kisana oli kuoria mahdollisimman pitkä yhtenäinen kuorenpätkä tavallisella veitsellä. |
Tässä pöydällinen Suomen edustajia odottamassa illallisen alkua. | Pöydän kattaus käynnissä. Juhlakansa taisi olla nälkäistä, koska heti luvan saatuaan se hyökkäsi pöydän antimien kimppuun. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. |
Nämä maireat ilmeet kuuluvat Suomen joukkueelle. Voitto pitkästä aikaa! | Myös Suomen naisia muistettiin palkinnolla. |
Dahlen sandaalit olivat mallia, jota ei tapaa ihan joka paikassa. | Estafette Hollannista. |
Kiertoajelu on alkamassa. | Päätepisteenä oli tanskalaisen kirjailijan Jeppe Aakjærin kotitalo ja museo. |