30. ranskalainen visiitti järjestettiin Mustialassa, kiitokset Peugeot-kerholle järjestelyistä!
Paikkana Mustiala tarjoaa runsaasti tilaa autoille ja sää oli mitä hienoin autotapahtuman vietolle. Aurinko helotti kirkkaalta taivaalta ja lämpöä riitti. Autojen katselun lisäksi ohjelmassa oli Koppa-cupin toinen osakilpailu (ensimmäinen järjestettiin Lahden Classic Motorshow tapahtumassa). Tällä kertaa esikarsintakierroksia oli useampia, joten jokainen auto pääsi kilpailemaan vähintään kolme kertaa. Kilpailu oli tiukkaa ja autoja piti huoltaakin, kun pyöriä hajosi kisan tiimellyksessä. Tänä vuonna tarjolla oli mahdollisuus yöpyä ja miltei kaikista kerhoista oli autokuntia, jotka tarttuivat tilaisuuteen. Hyvä tapa verkkottua ja vahvistaa ranskalaisten kerhojen suhteita. Iltapalaa nautittiin laavulla, jossa tarjoiltiin perinteisiä kesäruokia, makkaraa ja letuja. Ohessa kuvia tapahtumasta. | |
Näytillä oli Peugeotin pienosmalleja parin pöydän verran | |
Tähän on lisätty valoatehoa riittävästi | |
Osa Koppa-cupin kilpureista | Punnitseminen tehtiin ennen kilpailua |
Kohdistus on tarkkaa puuhaa, sillä reunoihin ei kannata osua | |
Porukkaa saapumassa laavulle nauttimaan iltapalasta | |
Majoituksen takana olivat lehmät laitumella | |
Sunnuntai aamuna Peugeotit suuntasivat kohti Räyskälää |