Clio täyttää tänä vuonna 30 vuotta, joten on hyvä katsoa, mitä vuosien saatossa on tapahtunut. Juhlimiseen on aihetta myös sen puolesta, että Clio oli myydyin automalli Euroopassa helmikuussa 2020.
Pariisin autonäyttelyssä 1990 esiteltiin erittäin suositun Renault 5:n seuraajaksi Renault Clio. Nimissä Renault oli luopunut numeroiden käytöstä ja uusi malli sai todennäköisesti nimensä kreikkalaisesta mytologiasta. Kleio (Clio) oli historian muusa ja sinänsä sopiva mallille, joka tuli korvaamaan yhden aikansa ikonin.
Clio on ottanut paikkansa, sillä se on ollut kaupallinen menestys ollen luokkansa myydyimpiä autoja heti ensijulkistuksesta lähtien. Se on myös ainoa malli, joka on voittanut Vuoden auto -tittelin kahdesti (1991 ja 2006)!
Clion neljäs sukupolvi julkistettiin 2012 ja myös se on napannut merkittävän huomionosoituksen saatuaan Kultainen Ohjauspyörä -palkinnon!
Clion eri vaiheet eivät välttämättä ole kaikille tuttuja, joten tässä tiivistetty historiikki, joka esittelee vain pääkohtia sopivasti mutkia oikoen. Tämä juttu on nyt päivitetty uuden Clion kunniaksi.
Kuvitusta etsiessä kävi aika pian ilmi, että melko huonosti löytyy eri sukupolvien kuvia omista kansioista ja vielä huonommin eri kasvojenkohotusversioiden kuvia, joten kuvitus on välillä suuntaa antavaa.
Jos haluat verrata eri versiota keskenään, niin katso Clio 4:n pienoismalliesittelyä, sillä sen loppupuolella on kuva kustakin versiosta helposti verrattavissa toisiinsa. Koska kyseessä on vanha juttu, niin tästä vertailusta luonnollisesti puuttuu Clion uusin, viides versio.
Vertaa.
Clio I (1990 - 1998)
Aluksi esiteltiin 1.2 ja 1.4 l bensiini sekä 1.7 ja 1.9 l diesel koneet, jotka olivat sen ajan mittapuulla vähäpäästöisiä. Tarjolla oli 3 ja 5 oviset versiot. Pieniä muutoksia ulkonäköön tuli jo vuoden päästä, kun Renaultin logo vaihdettiin uuteen ja etuistuimien muotoilua muutettiin.
1993 esiteltiin Clio Williams, joka sai nimensä Renaultin ja Williamsin F1 yhteistyön ja menestyksen seurauksena. Kyseessä oli erikoiserä (3800 kpl), jota kasvatettiin vielä 1600 kappaleella kysynnän oltua suurta. Tämän lisäksi tehtiin Williams 2 ja 3 versiot (kaikkiaan 12100 kpl), mutta nykyään autoja on jäljellä paljon vähemmän, koska kyseinen malli oli erittäin suosittu rata-autona. Moottori oli 2.0 l 16V ja tehoa 147 heppaa.
1994 Phase 2 esiteltiin. Suurimmat muutokset näkyivät maskissa, leveämmissä kylkilistoissa ja yleisesti hieman pyöristyneinä muotoina.
1996 Phase 3 toi uuden 1.149 l moottorin ja pienemmän kulutuksen. Ajovalot kasvoivat edellisestä, muodoissa lisää pyöristymistä ja taakse ilmestyi uuden mallinen Clio teksti.
Clio II (1998 - 2012)
1998 keväällä esiteltiin toisen sukupolven Clio. Muodot olivat pyöristynee lisää ja materiaalien suhteen käyttöön oli otettu muovi ja alumiini, jotka kevensivät autoa ja paransivat korroosion kestoa.
1999 moottorivalikoimaan saatii 1.6 l 16V versio. Vielä tehokkaampaa versiota haluaville tarjolla oli Clio Renault Sport tai lyhyemmin Clio RS (124 kW). Ja jos tuokaan ei ollut vielä tarpeeksi, niin sitten valittavissa oli vielä Clion V6 malli (3.0 l), tarjoten 170 kW.
2000 malliin tehtiin vielä pieniä muutoksia esim. matkustajan turvatyyny tuli vakioksi kaikkiin malleihin. Lisäksi Clio saavutti 4 tähteä Euro-NCAP testeissä.
2001 tehtiin isompi kasvojenkohotus, joka näkyi selvimmin etuvalojen kasvamisena ja umpioiden muodon venymisenä. Sisustaa ehostettin ja tarjolle tuli myös 1.5 l diesel malli.
Seuraavat muutokset tulivat 2004 (Phase 3). Muutoksia puskurissa ja maskissa mm. sumuvalojen osalta. Kevytmetallivanteiden mallit muuttuivat ja takaspoileri tuli osaksi parempia varusteluversiota. Muutoksia tuli myös sisustukseen ja mittaristoon. Clio RS sai myös hieman lisää tehoa (132 kW).
2006 tarjolle tuli flex-fuel moottori, joka pystyi käyttämään bensan ja etanolin sekoitusta. Tämä moottori oli
ensisijaisesti suunnattu Brasilian markkinoille. Phase 4, joka tunnetaan Ranskassa myös Clio Campus nimellä, esiteltiin (viereisessä kuvassa). Sloveniassa mallin nimi oli Clio Storia.
Cliosta on olemasssa myös konttiperäinen versio, vaikka sitä näkee harvemmin, koska se oli pääosin suunnattu Turkin ja Itä-Euroopan markkinoille (Clio Symbol). Mallia on myyty myös Keski-Euroopassa nimellä Clio Thalia. Suomeenkin näitä on rekisteröintitilaston perusteella eksynyt muutama kappale.
Valmistaminen jatkuu Meksikossa ja Argentiinassa.
Clio III (2005 - 2012)
Frankfurtin Motor show oli paikkana 3. sukupolven esittelylle 2005. Muutos oli suuri, sillä malli perustui Renaultin ja Nissanin yhteisalustalle, joka on käytössä myös Moduksessa sekä Nissan Micrassa ja Notessa. Tässä yhteydessä Clion koko kasvoi selvästi. Uusi Clio saaavutti 5 tähteä Euro-NCAP testeissä ensimmäisenä autona kokoluokassaan. Uusi malli sai runsaasti huomiota voittamalla Vuoden auto -tittelin toisen kerran vain 5 pisteen erolla VW Passattiin. Clio loi uuden tason tämän kokoluokan autoille.
Clio RS version teho kasvoi 145 kW:iin ja kiihtyvyys 0-100 km/h 6.9 sekunttiin.
Sport Tourer (farmarimalli) tuli myös tarjolla ja ainakin Suomessa farmarimallit ovat olleet hyvin suosittuja. Eivätkä pelkästään tyylikkään muotoilunsa ansioista.
2009 tehtiin kasvojenkohutus, joka näkyi parempana varusteluna ja laadukkampina sisustusmateriaaleina. Clio GT tarjosi agressiivisemman muotoilun ja hieman urheilullisemman alustan. Cliosta esiteltiin myös erikoiserä Clio Gordini 200 mallia vuonna 2010.
Clio IV (2012 - 2019)
Clion nelosversio esiteltiin Pariisin Motor Show:ssa 2012. Muotoilu oli muuttunut virtaviivaisemmaksi hyödyntäen konseptimalli DeZirin linjoja. Myös koko kasvoi. Itseasiassa tämä Clio vastasi jo samaa kokoa kuin Megane tullessaan markkinoille.
Varustetarjonta laajeni ja päästöt laskivat tehden autosta yhden vähäpäästöisimmistä malleista. Tarjolla olevilla varusteilla kukin saattoi tuunata auton sisä- ja ulkonäköä omien mieltymystensä mukaan.
Clio IV:n Suomen ensiesittelystä voi lukea
tästä.
2016 Clio IV sai kasvojenkohotuksen ja uudistukset keskittyvät pääsääntöisesti konepellin alle sekä sisätiloihin. Pienet ulkonäkömuutokset yhtenäistivät ulkonäköä muihin malleihin.
Esimerkiksi ajovalot saivat osaan malliversiosta muista Renault malleista tunnistetavan C-muodon ja etuosan Renault-logoa ympäröivä etusäleikkö muotoiltiin uudelleen, kuten myös säleikön alempi osa, lisäten entisestään modernia ilmettä. Takaosassa korin helmat muotoiltiin uudelleen entistä jykevämmän ilmeen aikaansaamiseksi.
Clio V (2019 -> )
Uuden Clion lanseeraus tapahtui Geneven Motor show:ssa 2019. Kyseessä oli Renaultille tärkeä hetki, sillä Clio on luokkansa myydyin auto Euroopassa ja Renaultin myydyin malli Suomessakin. Vuodesta 1990 Clioa on myyty yli 15 miljoonaa kappaletta, mikä on melkoinen määrä.
Koska kyseessä on tärkeä malli, niin muutoksia muotoiluun on tehty harkiten ja pysyen edeltäjän luomalla tyylikkäällä linjalla. Monesti uuden mallin esittelyn myötä myös auton mitat tahtovat kasvaa, mutta ei kuitenkaan tällä kertaa (itseasiassa auto on 12 mm lyhyempi). Siitä huolimatta matkustajille on tarjolla hieman enemmän tilaa. Myös tavaratila on suuri ja vastaa kokoluokkaa suurempaa autoa.
Alustana on uusi CMF-B, jota käyttetään myös uudessa Capturissa. Uusi alusta mahdollistaa myös hybridimallin esittelyn, joka näyttää olevan yleinen suuntaus kaikilla valmistajilla päästöjen vähentämiseksi.
Turvallisuudesta on pidetty huolta ja auto sai viisi tähteä Euro NCAP:n turvallisuustestissä. Turvallisuutta lisäävät myös automaattinen hätäjarrujärjestelmä, etäisyysvaroitin, kaista-avustin sekä hätäpuhelujärjestelmä eCall, jos onnettomuus kuitenkin pääsee tapahtumaan.
Uudistuneelle Cliolle voi ennustaa hyvää myyntiä. Kannattaa käydä tutustumassa jälleenmyyjillä!
Lisää Cliosta voi myös lukea pienosmalliesittelyistä:
Clio 3
Clio R3
Clio 4
Clio 5