Oikein hyvää juuri alkanutta vuotta minunkin puolestani tämän palstan lukijoille.
Erittäin läheinen ja luotettava taho on saattanut tietooni, että Renault- harrastajien joukossa on myös paljon Ranskalaisen viinin ystäviä ja tämä taasen aikaansaa sen, että melko usea heistä viettää niin sanottua tipatonta tammikuuta. Tähän tuskaan haluan tuoda helpotusta tällä kuukauden autolla, joka on tietenkin tipparellu. Aasinsilta olisi aivan liian ilmeinen tavallisen tipan muodossa, joten niinpä tarkastelun kohteena onkin tuo sympaattinen kummajainen, avomallinen R4 Plein-Air. Auton syntyä ja kohderyhmää pohdittaessa pitää muistaa, että päämarkkina-alueena ei suinkaan ole ollut kylmä Suomi. Tämä seikka tahtoo välillä itseltäkin unohtua, kun miettii, mihin ihmeeseen kaikkia tällaisia vastaavia laitteita oikein on kuviteltu myytävän. Silti Suomestakin löytyy ainakin yksi tällainen auto, tosin replika, mutta aivan oikean näköinen. Kyseisen auton omistaa Pekka Peri. Suomen avarakatseinen syynäysjärjestelmä on jättänyt jälkensä tähänkin yksilöön. Sain kuulla, miten katsastaja alkujaan vaati autoon puiset, alaspäin avautuvat ovet mutta myöhemmin viranomainen on heltynyt ja tällä hetkellä ohjaamon sivuja koristavat tukevat kettingit. Seuraavaksi riittänee pelkkä kuormaliina…. No, eihän kukaan ole väittänytkään, että autoharrastus Suomessa olisi helppoa. Vanhan esitteen kuva näyttää hyvin, mihin tarkoituksen auto on alkujaan ajateltu ja vapaalla 60-luvulla kyseinen ajelu on varmasti ollut todella hauskaa, mutta nykyisellä lainsäädännöllä vastaavaa ei kannata kokeilla ainakaan yleisessä liikenteessä. Oikeaa Plein-Airia valmisti Sinparin koritehdas, mutta malli löytyi virallisesta Renaultin kuvastosta eli myynti on käsittääkseni uutena tapahtunut täysin merkin organisaation alla, jonka valikoimista tämän avoauton on voinut tilata. Mallin valmistus ajoittuu vuosille 1968-1970, tekniikka oli tavallisesta R4:sta eli mitään korkeampaa maavaraa tai muuta siinä ei ollut, toisin kuin pienoismalli äkkivilkaisulla antaa ymmärtää. Kyseinen pienoismalli on jo hiukan iäkkäämpi, mutta näyttää uudelta lukuun ottamatta rekisterikilpiä, joiden teippi on kovaa, huonoa materiaalia ja joka repeilee turhan helposti mm. pölyjä pyyhitäessä. Yleisilmeeltään malli on hyvinkin hauska ja sympaattinen, aivan kuten esikuvansa. Laatu on sellaista Norevin 90-luvun tuttua perustasoa. Plein-Airin helmoissa olevat raidat ovat ihan oikeissa paikoissaan, mutta muuten tämän kanssa ei ole lähdetty turhaan kikkailemaan nippeleillä ja malli onkin parhaimmillaan vitriinissä, hiukan kauempaa katsottuna. Mitään varsinaisia vikoja siinä ei ole, mutta samalla pitää muistaa, ettei tämä ole mallina enää viimeistä huutoa. Uusissa pienoismalleissahan olemme jo tottuneet kaikkiin tarkkoihinkin pikkuosiin, ehkä siksi tämä tuntuu äkkiä hyvin pelkistetyltä, mutta sitä sen toki toisaalta kuuluukin olla, eihän esikuvakaan ollut mikään ylellisyysvaunu. Oikeaan autoon kuului myös kangaskatto, tosin se näyttää melko kummalliselta telttaviritelmältä ja sen toimivuudesta varsinkin matkanopeudessa olisi mukava kuulla tarinoita. Pienoismallissa ei kangaskattoa ole, mutta samainen vanha esite näyttää auton myös katto päällä. Tavaratila on epäilemättä kookas, mutta jos kuvan kaveri suunnittelee hevoskuljetusta, rohkenen vahvasti epäillä toimituksen lopputulosta. | |
Pikkuauton maalipinta on erittäin laadukasta työtä, samoin maskin ja kapseleiden ns. kromaus on ihan kelvollista lähempääkin katsottuna. Puskurien kävyt ovat siinä missä pitääkin, mutta puskurien kromaus on hiukan heikkoa ja röpöläistä, joskin se pitää taas suhteuttaa mallin ikään. Ajovalot on hyvin tehty ja värikin on Ranskan tyyliin oikea, myös pienet etuvilkut ovat erillistä muovia. Vastaavasti takapäästä löytyy erilliset, värillisestä muovista tehdyt lyhdyt ja bensatankin täyttökorkkikin on laitettu hienosti ulkonevaksi, aivan kuten kuuluukin. Takaluukun lukkoa on korostettu hopeavärillä ja se on tunnusteltaessa hieman ulkoneva korin muusta valusta. Rekisterivalo, sivuvilkut ja erilliset lasinpyyhkimet löytyvät myös, mutta pakoputki puuttuu kokonaan ja ainoat mallimerkinnät ovat nuo helmojen raidat. Suoraan edestä katsottuna mallia ei edes heti erota tavallisesta tipparellusta, mutta takapään lähikuva kertoo jo enemmän, peräpää loppuu yläsuunnassa kuin seinään. Lähikuvilla kikkailu on välillä hauskaa ja ylävinkkelistä katsottuna auto näyttääkin todella erikoiselta. Näkymää hallitsee suuri musta muovikate, jonka alla on tavaratilaa. Mallin em. peite on kovaa muovia, mutta oikeasti se lienee ollut pehmeämpää pressutyyppistä materiaalia. | |
Kurkataan vielä auton sisälle. Ainakaan näkyvyydestä ei voi valittaa, sillä kyljethän ovat melkein kokonaan auki ja näkymä sisälle on ilman kattoa erinomainen. Mittakaava kertoo hyvin, miten matalalla tuo kylkipala oviaukkojen kohdalla todella on, joten oikeaan autoon hyppääminen lienee erittäin vaivatonta. Sisusta on hyvin pelkistetty, tosin ainakin pikkuauto antaa ymmärtää, että penkit ovat paremmin pehmustettua mallia, vaikkakin mallin selkänojat ovat suorat kun esikuvassa taas selkänojan yläreuna kaartuu aavistuksen taaksepäin. Takaa, lokasuojan kaaren ja penkin välistä pilkottaa päivä läpi, mutta kuten todettua, malli on melko perusversio eikä osien sovitus ole ihan täydellistä. Oikeassa autossa kyseistä aukkoa tuskin on, sillä kyyti olisi melko kuraista.
Mittaristo mallista kyllä löytyy, samoin tipan tuttu sateenvarjokahva-vaihdekeppi sekä kojetaulussa oleva taustapeili, joten kaikki R4 mallin tunnusomaiset piirteet ovat hyvin esillä ja ohjaamon näkymäkin on kuin vakiomallista. Pikkuosista todetaan vielä aurinkoläpät, jotka näkyvät olevan ylhäällä. Tässä ne on valettu samaan muottiin korin kanssa. | |
Tämän kokonaan metallisen, mutta erittäin kevyen mallin valmistaja on siis tuttu Ranskalainen Norev, mittakaava 1:43 ja pohjalevystä löytyy vielä vuosiluku 1993, joka kertoo mallin valmistusvuoden. Viimeistely pitää aina muistaa suhteuttaa mallin ikään, myös pienoismallien tekniikka ja varustelu kun on muuttunut rajusti runsaassa kymmenessä vuodessa.
Markku Rantanen | |