Renault Rodeo mallistoon kuuluu kolme erilaista mallia 4, 5 ja 6. Helmikuun auto on oikeastaan nimeltään pelkkä Rodeo, tuo numero 5 on jotenkin vakiintunut käyttöön, jotta se kenties erottuisi paremmin Rodeo nelosesta ja kuutosesta. Tämä malli on kuitenkin tehty nelosen pohjalle, tuo numeroilla leikittely on tehty kulloistakin markkinatilannetta silmällä pitäen. Auton tarkemman esittelyn, tekniikan sekä valmistusvuosien kohdalla mennään jälleen kerran yli siitä mistä aita on matalin. Rodeoiden koko sukupuu on nimittäin esitelty erittäin yksityiskohtaisesti ja vieläpä selvällä Suomen kielellä kerhomme Renaultist-lehdessä, numerossa 1/2005. Netin ihmeellisessä maailmassa tuohon Juha Moision kirjoittamaan historiikkiin voi tutustua tästä linkistä. Renault Rodeo Jaaha, sehän kävi kätevästi, nyt voimme suoraan siirtyä ihmettelemään tätä pientä autoa. | |
Pienoismalli on siis Rodeo sarjan viimeinen korimalli ja esittää 4 Saisons versiota, jolla sitten pitäisi pärjätä jokaisena vuodenaikana. Tästä vihreästä yksilöstä on tosin katto kierretty kahdelle rullalle, eikä takaosan sivuikkunatkaan näytä olevan paikoillaan.
Joten auto on todella ilmavan näköinen, tavallaan eräänlainen avoauto. Vuosimalliksi ilmoitetaan auton pohjalevyssä1982 ja pakkauslaatikossa 1983, toinen vuosiluku on ilmeisesti vääriin, mutta haettaneeko tuo. | |
Tämä Rodeo on jo aika sulavan näköinen verrattuna aikaisempiin malleihin, tästähän löytyy jo kaareviakin pintoja. Suora tuulilasi on sentään säästetty. Vihreät koripaneelit ja konepelti sopivat aika kivasti yhteen ruskehtavien puskureiden ja muovipaneelien kanssa. Autoa valmistettiin myös ainakin oranssin ja norsunluun värisenä, eikä muita sävyjä tehtaankaan kuvissa oikein näytä esiintyvän. | |
13 ohutta mustaa raitaa koristaa muuten oranssia istuimia, tavarasäiliö on ilmeisesti beessin värinen. Tarkistin asian puolisoltani, naiset kutsuvat tuota väriä sillä nimellä.
Ohjaamoon näkee vaihteeksi kunnolla, kun ei ole kattoa häiritsemässä kuvauksia.
Kojetaulu on oikein hyvin mallinnettu, siinä on aivan jokainen nippeli paikoillaan.
Vaihteenvalitsija on tyyppiä sateenvarjonkahva, ohjauspyörästä en sitten oikein tiedä. Joissakin esitteissä sen pienat ovat vaakasuorassa, ns.uudemman tipan ratti, mutta tässä ne ovat viistosti alaspäin. Onkohan pienoismallitehdas ottanut sen jo olemassa olevasta 4 Rodeosta. | |
Oviverhoilun kahvoista ja uritetusta lattiamatosta täytyy antaa muutama pluspiste.
Pitäisiköhän saman tien kehua kaikki kolme peiliä, sisäpeilissäkin kun on peilaavaa materiaalia.
Teilhol kyltit kummallakin puolella kertovat korin valmistajan (ex ACL), lokasuojien kiinnityspulttien päät, kuten myös takaikkunan kiinnitysnastatkin ovat huomioitu, sekä sivusta ulos tulevan pakoputken ”kannatuslaakeri”. Konepellissä on uria juuri oikea määrä ja kolmea ilmanottoaukkoa peittää tiheä verkko. Renaultin raidallinen merkki erottuu mainiosti tummasta alustasta, on muuten erittäin hyvin valmistettu logo. Etupuskuri vai pitäisikö sanoa palanen etupäätä, on yhtä suurta ruskeaa muovikappaletta. Pyöreät umpiot taitavat olla tipasta kotoisin, etuvilkut ovat ilmeisesti vitosesta lainatut. Hieman pienemmän takapuskurin alta erottuu varapyörä sekä jäykkä taka-akseli, jollaista ei todellakaan ollut tippa-pohjaisessa Rodeossa. Pienoismallin valmistaja on vaan joutunut tekemään tuollaisen ratkaisun saadakseen takapään oikealle korkeudelle, näiden edullisempien mallien pohjalevyt eivät ole niin kovin tarkasti tehtyjä. Toki tämänkin mallin hinta/laatusuhde on erittäin hyvä. | |
Takavalojen elinluovuttajaksi epäilen tipan uudempaa pakuversiota eli 4F6 mallia. Rekisterikilven valot ovat mielestäni suoraan vitosen takaluukusta otetut.
Kesällä 2014 Suomessa nähtiin yksi aito Rodeo 5, kun Norjan Renault-guru Svend Dahle saapui sellaisella Pohjoismaiseen Renault kokoontumiseen ja kuin sattumalta sekin oli vihreä. Tuorlan nurmikolla sillä riitti ihailijoita, minä tosin unohdin kysyä Svendiltä tuon väärin päin (?) olevan vetokoukun tarinan. Svend taitaa saapua jokaiseen Skandinavian Renault Meetingiin erilaisella hienolla Rellulla, 2013 hänellä oli R5 Le Car ja kerran hän tuli Suomeen JP4:lla. Mukana on tietenkin aina se kuuluisa Norjan lippu. | |
Rodeo 5 pienoismallia on myös saatavana jo edellä mainituissa oranssin ja norsunluun väreissä, niissä kummassakin on katto kiinni ja muovi-ikkunat paikoillaan. Myös Rodeo 4 pienoismalleja on tehty monta eri tyyppiä, niistä on tarinaa näiltä samoilta sivuilla. Markku Rantasen tekemä esittely löytyy vuoden 2008 kesäkuun kohdalta, oikotie sinne on tämän linkin takana. | |
Sen sijaan Rodeo 6 on todella harvinainen 1:43 pienoismallina. En tiedä siitä kuin yhden resiinimallin, jonka valmistaja on ranskalainen CCC, ja jos sellaisen jostain löytää niin hintakin on sitten aivan eri luokkaa kuin näillä edullisimmilla malleilla. Tämä auto on ostettu ebayn kautta Ranskasta, jossa se ilmestyi vuonna 2008 Renault 4 Mythique kioskiauto sarjassa. Valmistaja Universal Hobbies, Kiina. | |
- Kari Kitti - | |