Suomen Renault-kerho on perustettu 1984. Kerhon tavoitteena on kerätä Renaulteihin liittyvää tietoa ja jakaa sitä harrastajille. Kerhoon voivat liittyä kaikki Renaulteista kiinnostuneet, edellytyksenä ei siis ole vanhan auton omistaminen.
Kerho järjestää kerran kesässä pääkokoontumisen (Grand Tour de Renault), jossa harrastajat tapaavat toisiaan, pitävät hauskaa ja valitsevat kesän kauneimman Renaultin. Kesäkauden päättäjäisinä toimiva syystapaaminen on pienimuotoisempi tapahtuma, joka järjestetään elo-syyskuun vaihteessa. Lisäksi järjestetään kuukausittaisia paikallistapaamisia ympäri Suomea. Niistä löytyy kuvia ja juttua kerhon
arkistosta.
Suomen Renault-kerho toimii yhteistyössä muiden Pohjoismaiden Renault-kerhojen kanssa. Vuosittain järjestetään Pohjoismaiden yhteinen kokoontuminen, joka pidetään vuorotellen kussakin maassa. Ensimmäinen yhteinen tapahtuma järjestettiin Ahvenanmaalla 1991 Suomen ja Ruotsin yhteistyönä. Vuosien saatossa tapahtumassa on vieraillut osallistujia myös muista maista kuten Ranskasta, Saksasta, Hollannista, Tšekeistä sekä Virosta.
Vuonna 2000 Pohjoismaiden kokoontumisen jatkoksi järjestettiin yhteinen ajelu Oslosta Nordkappiin. Matkan aikana ehdittiin tutustua tarkemmin paitsi muihin ajelun osallistujiin myös Norjan nähtävyyksiin ja esitellä matkalaisten autokalustoa eri paikkakunnilla.
Pohjoismaiden kokoontumisille on oma sivusto, josta löytyy kuvia kaikista kokoontumisista.
Scandinavian Renault meeting.
Kerholaisia on osallistunut erilaisiin Renault-tapahtumiin ympäri Eurooppaa. Yksi ikimuistoisimmista tapahtumista on varmasti ollut Renaultin 100-vuotisjuhlat Pariisissa vuonna 1998. Suomalaisia tapahtumassa oli mukana toistakymmentä autokuntaa.
Koska Renaultilla on pitkä ja menestyksekäs rallihistoria, kerho järjestää harrastajille pari kertaa vuodessa mahdollisuuden päästä kokeilemaan ajamista myös radalla (myös jääradalla). Vuosittaisessa Jour Gordinissa kumi palaa!
Kerholla on oma jaos, joka järjestää rallihenkisempiä tapahtumia ja myös talviajoharjoittelua. Järjestäjinä toimivat G-Forum sekä SINISORSA Racing Team ja tapahtumia järjestetään myös yhdessä toisten autokerhojen kanssa.
G-Forum sekä
SINISORSA Racing Team.
Yhdessä muiden ranskalaisten autokerhojen kanssa järjestetään vuosittain Ranskalainen visiitti, jossa eri kerhojen jäsenet tapaavat toisiaan sekä voivat tutustua muihin Ranskalaisiin merkkeihin. Yhteistyötä on tehty myös Lahdessa vuosittain järjestettävän Classic Motorshow -näyttelyn yhteisellä osastolla, joka on saanut nimen Ranskalainen Avenue.
Yhteisten tapahtumien kalenteriin on tullut mukaan myös Ranskan kansallispäivän vietto, joka on kerännyt laajan osallistujajoukon.
Kuvia tapahtumista löytyy
arkistosta.
Renault-kerho tekee yhteistyötä myös RTF ry kanssa, joka on Renault- ja Dacia–harrasteautoihin keskittynyt yhdistys. Lisätietoja RTF:n
RTF sivuilta.
Kerho julkaisee Renaultist-lehteä, joka ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Lehti jaetaan kaikille jäsenille ja vuoden 2013 numeroista alkaen lehdet ovat luettavissa myös pdf-versioina kerhon nettisivuilla.
Arkistosta löytyy joitain artikkeleita pdf-muodossa myös vanhemmista lehdistä.
Kerholla on käytössään myös muutaman kerran vuodessa ilmestyvä tiedote, Salmiakki,
jossa kerrotaan ajankohtaisista asioista. Harrastajat voivat tiedottaa paikallisista
tapahtumista tai muusta harrastajia kiinnostavista aiheesta.
Viimeisin Salmiakki.
Nettisivujen lisäksi kerholla on verkossa erillinen Foorumi, jossa voi keskustella kaikista Renaulteihin liittyvistä aiheista. Jos kaipaa apua johonkin ongelmaan, kannattaa ensin tutustua Foorumin keskustelunaiheisiin – vastaus saattaa löytyä jo vanhoista keskusteluista. Yleensä kysymyksiin myös löytyy nopeasti apua ja vertaistukea.
Foorumille pitää rekisteröityä, jos haluaa kirjoittaa sinne viestejä. Tämä takaa sen, että keskustelu pysyy asiallisena ja vältymme turhalta roskapostilta. Foorumi on kaikille avoin eli sinne voi rekisteröityä, vaikka ei olisikaan kerhon jäsen.
Foorumi
Huomaattehan, että Foorumille rekisteröityminen ei ole kerhoon liittymistä. Sen voi suorittaa täyttämällä jäsenlomakkeen tai laittamalla sähköpostia kerholle.